1. maalis, 2018

Viimeinen pakkaspläjäys

Kastel Stari

0-7 C

Pilvistä, illalla sadekuuroja

Kyllä se helpottaa kun vähän vinkuu. Kuten olen kertonut, meillä on alkuviikko ollut todella kylmä. On ollut jopa lunta, mikä ei suinkaan ole tavanomaista näillä meidän huudeilla. Lämpötila on ollut öisin reippaasti pakkasen puolella, päivisinkin on päästy juuri ja juuri plussan puolelle. Aurinko toki lämmittää päiväsaikaan mutta kun tuulee pohjoisesta, se ei paljoa auta. Pari lämpöastetta kunnon pohjoistuulella lisättynä on kylmä. Siis todella kylmä. Auringosta huolimatta. Tuo kylmyys on täysin erilaista kylmyyttä kuin normipakkanen Suomessa, tämä dalmatialainen kylmyys pitää kokea ihan itse. Sitä kun ei voi oikein selittää.

Mutta kun pari päivää jaksaa länkyttää siitä että tämä ei todellakaan ole se keli minkä perässä muutin Kastelaan ja Kroatiaan, niin johan tehoaa. Tänään päivälämpötilan pitäisi ennusteiden mukaan olla jo seitsemisen astetta eikä yölämpötilakaan laske enää pakkaselle. Ja tästä mennään yhä vaan lämpimämpään suuntaan, viikonloppuna jo reippaasti yli kymmenen asteen. Pitkät ennusteet lupailevat jopa pariakymppiä maaliskuun puoleenväliin, mutta kuten useasti todettu, nuo ennusteet ovat ennusteita. Niiden paikkaansapitävyys on tuntuu olevan vähän sinnepäin. Se nyt ainakin näyttäisi olevan selvää, että lumet on lusittu tältä talvelta.

Tuosta kylmyydestä vielä. Tuulinen kylmä ilma on pahin mahdollinen keli asunnolleni, sillä kämpässäni eristykset eivät välttämättä ole olleet pinkan päällimmäisenä kun taloa on rakennettu. Ikkunat ovat kaksinkertaisia, mutta kun pokat vuotavat niin että ikkunan edessä seisoessa lahkeet lepattaa, ei se paljoa auta. Lämmityslaitteena toimii olohuoneessa sijaitseva ilmalämpöpumppu, joka lämmittää vain olohuoneen. Muut huoneet ovat jääkaappeja. Siis kun tuulee. Ja kun kesällä on kuuma, ongelma on päinvastainen. Ilmalämpöpumppu viilentää olohuoneen, muut huoneet ovat huonosti lämmitettyjä saunoja. Vaan kummasti näidenkin asioiden kanssa oppii elämään. Ainakin lisälämppäreiden ja -viilentäjien avustuksella. Ja villasukkien.

Tähän väliin vahva katselusuositus Suomen television ohjelmistosta. Ylen TV1 näyttää legendaarisella kello 17.00 ohjelmapaikalla, jossa aiemminkin on näytetty sangen leppoisia iltapäiväsarjoja kuten vaikkapa Doc Martin tai Murdochin murhamysteerit, uusi-seelantilaista sarjaa nimeltään Murhia ja kantrimusiikkia. Kökösti suomennetusta nimestään, alkuperäinen nimi on Brokenwood Mysteries, huolimatta sarja on todella viihdyttävä. Pikkukaupunki Brokewoodiin muuttanut poliisikomisario Mike Shepherd ratkoo kaupungissa tapahtuvia murhia, juttelee vainajille, viljelee vapaa-ajallaan viiniä ja kuuntelee autossaan c-kaseteilta countrymusiikkia. Maisemat ovat upeita, näyttelijät loistavia ja tunnelma sarjassa rennon letkeä. Jos on mahdollisuus, suosittelen vahvasti tutustumaan. Ja jos ette ehdi television aikatauluihin, sarja on nähtävissä myös Yle Areenasta. Vpn:n avulla myös ulkomailla.

Murhista tuli mieleen turvallisuus. Minultakin on kyselty Kastelan, ja ennenkaikkea Spltin, turvallisuudesta useasti ja olenkin kirjoittanut aiheesta paljon. Sanottakoon nyt vielä kerran, ennen seuraavaa kertaa, että Kroatia on verrattain turvallinen maa. Koitan välttää puhumista tyyliin 'meillä täällä Kroatiassa', sillä se mikä on totta täällä meillä, voi olla aivan jotain muuta 200 kilometrin päässä. Puhumattakaan maan toisesta laidasta. Mutta tuo turvallisuus koskee kyllä koko maata. En ole kuullut, enkä lukenut paikallisista lehdistä juurikaan rikoksista. Tokihan silloin tällöin jotain sattuu, mutta verrattain harvoin kuitenkin, väittäisin. Paitsi eilen. Paikallislehti uutisoi, että joku tyyppi oli ilmestynyt tuolla meidän kylällä erääseen kauppaan, uhannut kassaneitiä veitsellä, saanut rahat ja kadonnut. Poliisi tutkii asiaa ja jos osaan arvata, ratkaisee rikoksen melko nopeasti. Sikäli mikäli tekijä ei ole ulkopaikkakuntalainen. Poliisi tuntee nämä paikalliset rosvot lähes kaikki lähes henkilökohtaisesti ja voi haastatella heitä vaikka yksitellen. Kun eilen juttelimme kavereiden kanssa aiheesta, jopa minä kuulin pari-kolme epäiltyä, joilla usein on huumeet loppu. Ja niihin tarvitavat rahat.

Näin tänään. Huomenna, viikon viimeisessä sitten jotain aivan muuta. Mutta tästä lisää siis noin 24 tunnin kuluttua.