24. huhti, 2018

Turisteja!

Kastel Stari

12-24 C

Aurinkoista, illalla pilvistyvää

Josko sitä mentäisi ihan pikkaisen vielä tänäänkin viikonlopun tapahtumilla. Tai jos ei tapahtumilla niin ainakin huomioilla joita sen aikana tuli tehdyksi. Varsinkin kun eilen maanantaina ei ihan kauheasti, normirutiinien ohella, tapahtunut. Jolkottelimme Rockyn kanssa aamuisen tunnin vakkarilenkin, söimme lounaan, otimme päiväunet ja kävimme iltapäivällä rivalla. Illalla oli vuorossa jääkiekon SM -liigan neljäs finaali jossa Kärpillä oli mahdollisuus katkaista sarja Tapparaa vastaan ja kiikuttaa Poika pohjoiseen. Eipä katkennut vielä ja vääntö jatkuu tänään Oulussa.

Sunnuntaina rantakadulla istuskellessa huomion kiinnitti se, että kyllä se turistisesonki taitaa hiljalleen hiipiä myös näille meidän kylille. Sen verran oli turisteja liikenteessä viikonlopun aikana. Jossainpäin maata joku oli havainnoinnut erimaalaisia linja-autoja jo lähes jonoiksi asti, ihan niin paljon vieraita ei meidän seuduilla vielä liiku. Mutta kyllä niitä matkalaukun vetäjiä ja kamera kaulassa liikkuvia tyyppejä täällä meilläkin oli jo sen verran,että muutoksen huomasi helposti. Tämä siis lauantaina ja sunnuntaina, maanantaina huomion kiinnitti puolestaan se, että kukaan ei liikkunut enää missään. Paikalliset epäilivät että turistit olisivat viettäneet viikonlopun täällä ja että lähteneet jo koteihinsa. Tiedä häntä. Ihan huippusesonkina turistien 'vaihtopäivä' on lauantai, silloin suuri osa porukasta lähtee kotiin ja uusi satsi saapuu, mutta nämä kesäiset aikataulut eivät ihan vielä ole toimi. Koska se sesonki on vielä tuloillaan.

Ja mikäs se on lomaillessa. Uimavedet ei vielä ole ihan lämpimillillään mutta muuten keleissä ei viime aikoina ole ollut pahemmin valittamista. Kunhan aamut, verrattain kylmien öiden (10-14 C) jälkeen, saadaan lusituksi ja aurinko nousee lämmittämään puolenpäivän jälkeen päästään helposti jo 23-25 C lukemiin. Ja tämä lämpö säilyy pitkään. Kun kävin Roksun kanssa eilen illalla kahdeksan jälkeen iltalenkillä, niin hyvin pärjäsin vielä shortseilla ja t-paidalla. Vähän niinkuin todella hyvän kesäpäivän illalla Suomessa.

Kaikki palvelut eivät ole vielä auki kuten sesonkina. Itseasiassa melko harva. Suuri osa kesäterasseista on edelleen suljettu eivätkä läheskään kaikki pizzeriat tai konobat ole vielä auki. Baarit, jotka toimivat talvikaudet kahviloina, eivät ole vielä aloittaneet kesäistä ruokatarjoiluaan. Eli ollaan vähän semmoisessa stand-by -asennossa. Voisi kyllä, mutta ei sitten ihan vielä kuitenkaan. Vaan ei täällä nälkää, eikä janoa, tarvitse kokea. Kyllä niitä paikkoja on jo ihan riittämiin auki. Pääsääntöisesti kesäpaikat suunnittelevat avaavansa kesäkuun alussa, pieni osa jo toukokuun puolella. Vähän kuulemma riippu keleistä. Ja siitä, että löytävätkö työntekijöitä. Se kun on, niinkuin aiemmin todettu, melkoisen haastavaa sesongin aikana.

Pääasia on kuitenkin se, että hiekkarannan lähellä sijaitseva jäätelökioski on jo auki. Sieltä kun saa parhaat jätskiannokset meidän rivalla. Kuva löytyy minun Facesta.

Yksi merkki turisti- ja lomakauden lähestymisestä on kysymysten määrä mitä minä saan tämän blogin kautta/ansiosta. Viikonloppuna niitä tuli jälleen kerran todella paljon. Keskustelin useammankin tänne reissua suunnittelemavan tyypin/perheen kanssa niin WhatAppissa, Messengerissä, sähköpostissa, erään tyypin kanssa jopa puhelimissa. Toivottavasti vinkeistäni, ja ennekaikkea kokemuksistani, on apua kun porukat sitten viimein meidän huudeille saapuvat. Kunhan muistatte sen, että vinkkini eivät välttämättä ole se viimeinen totuus, ne ovat puhtaasti omiin kokemuksiin perustuvia eli melkoisen subjektiivisia. Ja niinkuin todettu useasti, kun sitten olette täällä, minuun saa edelleen ottaa yhteyttä. Aina on mukava tavata, käydän kahvilla tai bissellä lukijoitteni kanssa. Joten rohkeasti vaan, yhteystietoni löytyvät näiltä sivuilta.

Näin tänään. Huomenna mietitään syvällisesti mielessä pyörinyttä Suomi -vierailua. Onko siinä järkeä? Jos on niin milloin? Ja miksi? Ja minne mennä? Mitä kokea? Vai haluaisinko sittenkään? Ja jos en, miksi en? Kaikesta tästä sitten huomenissa. Nyt valmistaudun tapamaan kaverini joka on ollut hommissa Malediiveillä kolme kuukautta ja tulee tänään kuukaudeksi kotiin.