1. touko, 2018

Vappufiilis

Kastel Stari

15-24 C

Aurinkoista

Eilen oli vappuaatto. Mikä tarkoittaa pitkässä juoksussa sitä että tänään lienee vappupäivä. Vaikka perinteinen suomalainen vappufiilis ei löytänyt, tänäkään vuonna, tietään tänne meidän rannoille, elämä voi siitäkin huolimatta olla ihan mukavaa. Jopa vappuna. Jopa ilman tippaleipää, valkoista hattua, silliaamiaista, simaa, Ullanlinnanmäkeä tai perskännejä.

Minua huvitti ihan pikkaisen eilinen kävelyni tuonne meidän rantakadulle. Olin menossa tapamaan kavereita kaverin ravintolaan ja matkalla törmäsin kaveriin joka halusi tietää missä asun ja missä autoni sijaitsee. Autosta, ja tästä kaverista, lisää huomisessa blogissa. Mutta siis, matkalla kaverin ravintolaan tapaamaan kavereita törmäsin kaveriin jota kiinnosti autoni, toiseen kaveriin joka oli kiinnostunut mihin olen menossa, kaveriin joka kyseli sen yhden tarjoilijan, joka muuten on minun kaveri, puhelinnumeroa. Kaiken tämän kaveritykityksen jälkeen päätin jättää yhden kaverin baarin väliin ja kävellä suoraan toisen kaverin baarin. Lisäksi ohiajavat kaverit tööttäilivät autoistaan. Joille tietty moikkailin takaisin, vaikkei minulla ei pääsääntöisesti ollut hajuakaan ketä moikkasin. Ja mistä kenenkin tunsin. Vai tunsinko sittenkään. Paitsi Katariinan, jonka tunnistan aina. Jo kaukaa. Ja aina.

Muutoin en oikein jaksanut panostaa vappuun. Ei ollut tippaleipää, ei ollut perunasalaattia eikä ollut nakkeja. Eikä oikein känniäkään. Sen sijaan päätin rikkoa rajoja oikein kunnolla ja tehdä haudustuspadassa hernekeittoa. Tehdä hernaria vaikka torstai ei ole lähelläkään. Päätin irrotella siis oikein kunnolla ja urakalla. Kun tämä eläkeläisen elämä täällä palmun alla on niin hurjaa!

Ihan pikkaisen vappufiiliksen tynkää pääsin haistelemaan, sanan varsinaisessa merkityksessä, tapaamalla oheisessa kuvassa esiintyvät suomalaisurhot, jotka viiden päivän purjehduksen jälkeen kotimatkallaan Zagrebiin pysähtyivät meidän pikku kylään syömään. En ollut reissussa mukana mikä tarinoiden, ja poikien kunnon perusteella, oli ihan hyvä juttu. Sen verran huonossa hapessa tuntuivat seilorit olevan. Vaan mukavaa, ja tuulien puolesta sangen rauhaisaa, kuului merellä olleen. Kaikki muu rauha tosin taisi piileskellä melko kaukana poikien purjehtamasta veneestä. Mutta tulihan reissussa pelastettua yksi irlantilainen joka ilman kankkuskaljan nauttimista kello viisi aamulla olisi todennäköisesti hukkunut pudottuaan naapuriveneestä veteen tietottomassa tilassa. Pojat olisivat nukkuneet kun naapuri hukkuu. Onneksi teki kaljaa mieli ja oli kankkunen ja näin putoaminen huomattiin ja tyyppi pelastettua. Jotain hyvää siis kankkusessakin.

Näistä veijareista tulette aivan taatusti kuulemaan kesän myötä lisää. Valitettavasti. Pyydän jo etukäteen anteeksi.

Kyllä kylmäsi eilen puoliltapäivin paikallista aikaa aikaa kun Ilta-Sanomien nettisivu uutisoi Sumiaisten ja Konneveden välillä tapahtuneesta, kolmen ihmisen hengen vaatineesta, liikenneonnettomuudesta. Kolareita sattuu, mutta kun kolari sattuu 5-10 kilometriä mistä oma siskosi perheineen asuu, missä he liikkuvat päivittäin todella aktiivisesti ja ovat toistuvasti valittaneet teiden huonosta kunnosta, niin kyllähän uutinen pikkaisen säväytti. Ainakin niin kauan kunnes sain siskoni langan päähän ja kuulin että heillä on kaikki ok. Saatan vain kuvitella tuskan minkä moinen onnettomuus perheenjäseniään menettäneillä perheille tarkoittaa. Syvin osaanottoni asianosallisille.

Vaikka tänään on työläisten juhla, en ihan kerennyt kirjoittamaan siitä mitä Kroatiassa tehty työelämätutkimus kertoo työskentelystä kroatialaisissa yrityksissä. Tästä huomenna jos mitään muuta kauhean suurta ei ennen tätä ehdi tapahtua. Huomenna lisää myös maailman rumimman auton (WUC) kohtalosta. Ja varmaan paljon muustakin. Tervetuloa siis takaisin. Jos kankkuseltanne kykenette. Heh heh.