8. touko, 2018

Suuri päätös

Kastel Stari

16-28 C

Aurinkoista, ukkosmyrskyjen mahdollisuus

Käytän lausetta esimmäistä, vaan todennäköisesti ei suinkaan viimeistä, kertaa tälle kesälle. Että huh hellettä. Eilinen päivä oli jostain syystä kuuma, siis todella kuuma. Vaikka tuulta oli jonkinverran, tuntui sekin lämpimältä lehmähenkäykseltä eikä viilentänyt lainkaan. Lämpöä ei ollut kuin 29-30 astetta, maanantai tuntui silti kuumimmalta päivältä tälle keväälle/kesälle. Tämä tiistai on sitten jo hieman viileämpi päivä, lämpötilan ei pitäisi nousta enää kuin 26 asteeseen ja iltapäivälle olisi luvassa vielä muutama ukkoskuuro. Mutta kuten eilen kirjoitin, nämä ennusteet ovat ennusteita ja parhaimman kuvan aiheesta saa katsomalla ikkunasta ulos. Jossa ainakin tällä hetkellä aurinko paistaa lähes pilvettömältä taivaalta.

Kastelan kaupunki tuntuu ottaneen tiukan otteen yrittäjiin, ohjeisiin ja sääntöihin näin kesän aluksi. Enää ei riitä se, että tyypit ajelevat rantakatua pitkin päivittäin kirjaten väärinpysäköityjen autojen rekisterinumerot ylös, nyt sitä käydään jo baareissakin huomauttelemassa väärinsijoitetuista pöydistä ja mainoskylteistä. Istuskelin eilen kantapaikassani paikan toisen omistajan kanssa kun hän huomasi 'virallisen rouvan' lähestyvän. Kommetti oli lyhyt; 'Ou no, this is not good.'

Huomautushan siitä sitten tuli. Muutama pöytä oli levitetty autotien puolelle eikä näin saa kuulemma olla. Että pöydät pois sieltä. Samoin kun parin naapuripizzerian mainoskyltit. Rantatiellä ei moisia härpäkkeitä suvaita. Joopa joo, pitääpä katsoa milloin vaaditut muutokset lopulta tehdään ja miten kauan niitä noudatetaan. Ihan villinä veikkauksena heittäisin ettei kovin kauaa.

Tasan kaksi vuotta sitten vietin tämän päivän, 08. toukokuuta, Itämeren aalloilla nauttimalla ensin Finnlinesin MS Finnladylla brunssin ja lököttelemällä sen jälkeen vatsani vieressä jääkiekon MM -kisoja katsellen. Olin toista päivää matkalla kohti uutta elämääni. Lähtö tapahtui Vuosaaren satamasta kaksi vuotta sitten lauantaina 07.05. ja nyt oltiin siis jo nokka vankasti kohti Saksaa. Retki jatkui sitten maanantaina Saksan läpajolla ja majoittumisella Baijerissa maanantai-illtana.

Valitan, että kirjoitan aiheesta, mutta tuo matka kaikkineen oli, ja on, kuitenkin yksi elämäni suurimmista päätöksistä. Koska elämme reissun vuosipäiviä, sallinette pienet muisteluhetket. Sillä nyt jälkikäteen asiaa ajateltuna, olihan moinen mutto melkoinen loikka. Loikka täysin tuntemattomuuteen. Ja se sisälsi, kieltämättä, myös omat riskinsä.

Kerrottuani lähipiirille kaksi vuotta sitten päätöksestäni muuttaa, osa porukasta oli näitä 'mitä jos -tyyppejä. Mitä jos et pärjää? Mitä jos jotain sattuu? Mitä jos sitä, mitä jos tätä. Jos olisin hetkenkin kuunnellut heitä, kirjoittelisin tätä juttua edelleen Ylivieskassa.

Toinen osa, sisältäen mm. hoitavan lääkärini ja terapeuttini, oli taas innoissaan. Hienoa että uskallat ottaa tuollaisen askeleen. Hienoa että vihdoin teet jotain mistä olet haaveillut ja unelmoinut. Että jos jokin menee pieleen tai homma ei jostain syystä muuten toimi, toki autamme minkä voimme ja ainahan voit tulla takaisin. Kiitos vielä kerran kaikille rohkaisijoille, sillä kuten sanottu, muttopäätös oli todella suuri päätös minulle. Jopa niin suuri etten varmaankaan edes tajunnut sen suuruutta aikoinani. Mutta kun asiat Suomessa alkoivat pääsääntöisesti olla niinsanotusti jiirissä (terveisin translatorille), oli tullut aika. Oli tullut aika ottaa se seuraava askel elämässäni. Varsinkaan kun oikeastaan mikään asia ei pidätellyt minua Suomessa.

Täällä ollaan nyt heiluttu muutaman päivän kuluttua kaksi vuotta. Kaksi vuotta joita en vaihtaisi mihinkään. Välillä on, kuten vakiolukijani tietävät, ollut himppasen vaikeampia aikoja mutta kokonaisuutena olen tekemääni päätökseen sangen tyytyväinen. Ei kait sitä semmoista paikkaa ihan oikeasti, jos rehellisiä ollaan, maanpäältä löydykkään missä ei ole minkäänlaisia valittamisen aiheita. Kyse on siitä kuinka niihin suhtautuu. Ottaako suomalaiskansallisen kiukutteluasenteen ja pilaa niin oman kuin ystävien elämän valittamalla kaikesta, vai toteaako dalmatialaiseen tyyliin tyynesti, että tämä meni nyt näin? Ja tämän kanssa nyt sitten eletään. Uskokaa tai älkää, jos jokin asia mättää, se ei muutu mihinkään vaikka kuinka kiristelisi hampaitaan ja puristaisi kättä taskussa nyrkkiin. Parempi ottaa asia asiana ja totutella elämään sen kanssa. Vaikkei siinä mitään järkeä aina tuntuisi olevankaan.

Valitettavasti tähän loppuun on todettava että joudutte lukemaan vielä huomenna muisteluita tästä muuttosaagasta. Joten koittakaa elää asian kanssa. Joudun nimittäin siirtämään huomiselle tarinat siitä mitä kaipaan Suomesta. Vai kaipaanko mitään. Näistä, ja varmasti myös muista jutuista, lisää huomenna.