11. touko, 2018

731

Kastel Stari

16-26 C

Aurinkoista

Että miten se sitten on mennyt? Onko ollut ikävä Suomeen tai onko kaduttanut? Miten olen kotiutunut? Ja mitä tulevaisuudessa? Asunko täällä lopun elämääni vai voisinko joskus muuttaa kenties jonnekin muualle? Mikä mättää? Mikä on hyvin? Tekisinkö jotain toisin? Ja jos, niin mitä?

Eilinen blogi päättyi tuohon edellä olevaan kappaleeseen. Ja kun lupasin vastata kysymyksiin, niin vastatataan. Ja lyödään samalla tälle, sangen nostalgiselle, viikolle päätös. Ensi viikolla sitten aivan jotain muuta. Näihin muisteluihin voidaan palata sitten taas vuoden päästä. Jos aihetta ilmenee.

Että miten on mennyt? Ihan hyvin kiitos. Eilen kuvailemani alkushokin jälkeen otin härkää, tai jotain muuta elikkoa, sarvista tai jostain muusta ulokkeesta ja aloitin virallisten asioiden hoitamisen. Tässä hommassa minua auttoi todella paljon löytämäni kroatialainen perheeni, johon törmäsin etsittyäni kielikurssia jossa voisin opiskella kroaattia. Perhe auttoi juoksevissa asioissa, mutta se kieli ei ole kyllä tarttunut juurikaan näiden kahden vuoden aikana. Tai no, osaan ostaa asioita kaupassa, tilata ruuat ja juomat baarissa, mutta kovin säkenöivään keskusteluun en todellakaan taivu. Enkä varmaan tule koskaan taipumaankaan.

Päivääkään en ole katunut. Tai onhan sitä toki ollut huonoja päiviä jolloin olen miettinyt että mitä ihmettä minä täällä teen. Mutta niitä päiviä on kaikilla, olit sitten missä tahansa. Vaikka Suomessa. Varsinaista ikävää Suomea, noin niinkuin maana, kohtaan en ole kokenut. En tosin myöskään kuulu niihin ulkosuomalaisiin joille tuntuu olevan kunnia-asia kertoa jokaikisellä nettipalstalla ja kyselyssä että 'minä en kaipaa Suomesta yhtään mitään'. Koska uudessa maassa on kaikki, siis ihan kaikki, niin paljon paremmin. Kun se ei ole totta. Suomessa paljon hienoja asioita, jopa asioita jotka oikeasti ovat todella hyvin. En näe mitään järjellistä syytä dissata vanhaa kotimaata ihan dissaamisen ilosta.

Tulevaisuudestani ei kukaan taatusti osaa sanoa yhtään mitään. Kaikkein vähiten minä, jota asia suurimmalta osalta koskee. Aika näyttää. En osaa vastata kysymykseen olenko Kroatiassa, ja jos olen, missäpäin, vaikkapa kahden vuoden päästä. Saatan olla, saatan olla aivan jossain muualla. Mikään ei juuri nyt ole työntämässä minua minnekään, mutta koskaan ei pidä sanoa ei koskaan. On jotenkin huumaava tunne olla oman elämänsä herra ja päättää siitä ihan itse. Tai olla päättämättä jos siltä tuntuu. Ihan vaan koska voin.

Mikä mättää? Mikä on hyvin? Olen kirjoitellut näistä melko paljon, joten turha tässä on enää sen enempää purkaa samoja asioita. Pikkujutut ja tietyt tavat tehdä asioita saavat joskus näkemään niin punaista kuin muitakin värejä. Paikalliset säännöt, lait, suhtautuminen ulkomaalaisiin, onhan noita.

Positiivisella puolella on sää, on kaverit, on paikalliset ihmiset, on paikallinen kulttuuri, on näkymät, on maisemat, ruoka, juomat ja ainakin pääsääntöisesti kohtuullisen järjestäytynyt yhteiskunta omine omituisuuksineen. Ja yllätys; tapa toimia. Tykästyin tähän dalmatialaiseen tapaan hoidella asioita kun sen opin ja omaksuin; kerkeähään tuota. Mitä sitä turhia hötkyilemään, onhan se päivä huomennakin.

Eiköhän tämä muuttosaagan muisteluviikko ala vihdoin olla tässä. Paljon on koettu, niin positiivista kuin negatiivista, mutta vaikea keksiä mitä tekisin toisin. Suosittelen itse kullekin, jos ikinä mahdollisuus avautuu, ainakin miettimään uuden elämän aloittamista puhtaalta ja tyhjältä pöydältä. Niinkuin minä tein. Se on samaan aikaan jännä, kuumottava, pelottavan kiihottava mutta myös tietyssä mielessä opettava kokemus. Minä en ole katunut, mutta osaan kirjoittaa vain omasta kokemuksestani. Joku muu on saattanut kokea saman aivan toisin. Toivon kuitenkin että joku, jolla vastaavat ajatukset päässä pyörivät, löytäneen jutuistani ajatuksia, vinkkejä tai jopa ohjeita. Jos ei, minuun saa aina olla yhteydessä. Vaikka se kohdemaa ei olisikaan juuri Kroatia.

Nyt viikonloppuja kaikille. Bitit liikkuvat taajuuksilla taas maanantaina. Ja ihan uusilla aiheilla.

Ps. Tuo luku otsikossa on muuten päivien lukumäärä jonka olen viettänyt juuri tänään tässä uudessä elämässäni.