21. kesä, 2018

Ja taas mennään

Kastel Stari

22-30 C

Vaiihtelevaa pilvisyyttä

Se olisi sitten taas pelipäivä. Hrvatska kohtaa illalla lohkonsa ehdottoman ennakkosuosikin Argentiinan, joka tosin jäi avauspelissään 1-1 tasuriin Islantia vastaan. Tasuri varmistaa ainakin sen, että Argentiina tulee suurella motivaatiolla illan peliin. Heille kun ei kelpaa kuin voitto. Jos Kroatia puolestaan kykenisi jotenkin ihmeellisesti kairaamaan voiton, olisi jatkopaikka varma. Tasurikin saattaa parhaimmassa tapauksessa riittää, pikkaisen riippuu siitä miten muut pelaavat ristiin. Tai rastiin. Mutta tosiasia on se, että jos voitat kaikki pelisi, ei tarvitse jossitella. Ja voitttoa me lähdemme tavoittelemaan. Tilanne on tätä kirjoittaessani käsittääkseni vielä 0-0, joten kaikki on mahdollista. Ottelu alkaa kello 20.00 paikallista, kello 21.00 Suomen aikaa.

Tiedän että siellä ruudun toisella puolella moni huokailee että pitääkö sen taas kirjoittaa jalkapallosta. Vastaus on että pitää. Monestakin eri syystä. Kisat ovat todella suuri tapahtuma tässä maassa. Ja kun tapanani on ollut kirjoittaa asioista jotka vaikuttavat elämääni, nämä kisat todellakin tekevät sen. Ei ole semmoista tapaamista paikallisen kanssa ettei jossain välissä juttu kääntyisi jalkapallon MM -kisoihin ja Kroatian joukkueeseen. Eikä kisat ole suuri tapahtuma vain Kroatiassa, se on verrattain suuri myös muissa maissa. Esimerkiksi Englannissa maan avausottelua Tunisiaa vastaan seurasi 69,2% kaikista televisiokatsojista. Tämä ylitti selkeästi mm. viimeisimpien kuninkaallisten häiden katsojamäärän. Vaan eipä pääse saarivaltakunta lähellekkään toisen saarivaltakunnan, eli Islannin, katsojalukuja. Kun Islanti aloitti kisat Argentiinaa vastaan, peräti 99,6% islantilaisista katsojista katseli peliä. Eli käytännössä ihan jokainen. Ne lopun taisivat olla sitten itse kentällä pelaamassa. Tuo on täysin käsittämätön luku.

Kroatian avauspeliä katseli muuten Suomessakin lähes 400.000 ihmistä (387.000), joka oli selkeästi enemmän kuin vaikkapa Huutokauppakeisaria Neloselta (258.000).

Sitten ihan jotain muuta. Hylättyjen koirien lukumäärä kasvaa tässä maassa kesäisin huolestuttavasti. Niinpä eläinten ystävät ovat aloittaneet kampanjan joka nimi vapaasti suomennettuna on 'Perhe merellä, koira kadulla'. Kampanja pyrkii kiinnittämään huomion siihen että koiran hylkäys ei todellakaan saa olla vaihtoehto jos sen pito alkaa kyllästyttää tai lähdetään johonkin reissuun jonne koiraa ei voi ottaa mukaan. Kroatian laki määrää todistettavasta hylkäyksestä jopa 30.000 kunan (4.100 €) sakot, mutta silti ilmiö esiintyy joka kesä. Vuodesta 2004 alkaen koirat on pitänyt olla sirutettuja niiden taustan selvittämiseksi mm. hylkäystapauksissa, mutta valitettavan moni laistaa tämän velvollisuuden. 30.06. on sirutuksien erikoistarkkailupäivä ja jos tuolloin löydetään koira ilman sirua, luvassa on 6.000 kunan (820€) sakko. Rockylla moinen siru on, se oli vaatimus että herra sai passin jolla reissata kanssani tänne.

Koirat asuvat täällä pääsääntöisesti pihalla. Kun olet vuokraamassa asuntoa, ongelmaksi saattaa muodostua se, että haluat pitää koiraa sisällä kämppässä suomalaiseen tapaan. Koska, kuten todettu, täällä ne elävät melko yleisesti pihoilla. Tuohon ulkonapitämiseen liittyy myös toinen hyvin valitettava tapa. Joka on häkkikoirat. Meidän kylältä löytyy lähes joka toisella pihalla häkki, yleensä vielä melko pieni sellainen, jossa asuu koira. Koira, joka ei silmin nähden nauti elämästään. Kukapa elämästään nauttisi jos elinpiirisi on about 3x2 metriä ja olette vaikka rotweiler. Säälittää, mutta minkäs teet.

Näin tälle päivälle. Illalla pitäisi suunnata sitten taas rantabaariin katselemaan Kroatian ottelua. Jos vaikka Nikita olisi saanut vihdoin roudatuksi sen telkkarin sinne terassille ettei tarvitsisi istuskella ahtaasti sisätiloissa kuten avausottelussa. Vaan jos ei, niin ehtiihän tuota. Siitä, ja jostain muusta, sitten lisää huomenna. Postaus tulee olemaan lyhyt, sillä kaikki te siellä Suomessa olette kuitenkin jossain järven rannalla värjöttelemässä. Tai matkalla sinne. Ja puolet teistä on jo kännissä.