21. elo, 2018

Historiaa, osa 2. Rakkaustarina

Kastel Stari

24-33 C (keltainen varoitus kuumuudesta)

Aurinkoista

Kerroin eilen nykyisen kotikaupunkini pitkästä historiasta. Kävin läpi kuinka kaupunki on rakentunut ja mistä se on saanut aikoinaan leipänsä. Ja viininsä. Tänään on vuorossa traaginen rakkaustarina.

Ei ole aivan tarkkaan tiedossa milloin William Shakespear kirjoitti maailmankuulun tarinansa Romeosta ja Juliasta. Tästä traagisesta rakkaudesta on myöhemmin rakenneltu Shakespearin tekstin pohjalta useita näytelmiä, elokuvia, balettiesityksiä ja muita taideteoksia. Ei ole myöskään tiedossa oliko William peräti käynyt Kastelassa tai vähintäänkin kuullut kastelaisesta nuorestaparista jonka rakkaustarina on pitkälti yhteneväinen Romeon ja Julian tarinan kanssa. Paitsi että se on totta. Tai ainakin hyvin vahva legenda.

Kastel Luksicissa asui 1600 -luvulla kaksi nuorta Miljenko ja Dobrila. Miljenko oli lähtöisin Rusinicin aatelisperheestä, perheestä joka koostui korkeasti koulutetuista teollisuusmiehistä ja jotka rakensivat kylään juuri omaa linnaansa nimeltään Rusinac. Dobrila puolestaan oli kotoisin Vitturin perheestä jotka olivat verrattain varakkaita hekin ja omistivat kylän toisen, Vittuirin linnan. Dobrilan perhe sai tulonsa maataloudesta omistaen suuria maatiloja kylässä ja kylän ympäristössä.

Nuoret tapasivat ja rakastuivat. Heidän perheensä eivät olleet ylimpiä ystäviä keskenään, voidaan melkein sanoa heidän olleen toistensa pahimpia vihollisia koska heillä oli riitaa mm. maiden omistuksesta ja siitä kumpi suku kylää hallitsee. Niinpä varsinkin Dobrilan perhe, tarkemmin hänen isänsä, ei hyväksynyt nuorten rakkautta. Miljenko ja Dobrila päättivät tapailla toisiaan salaa. Salassapitoa ja salaisten tapaamisten järjestämisiä auttoi Dobrilan uskollinen palvelija Ankica. Nuoret kuitenkin paljastuivat ja Dobrilla asetettiin äitinsä tiukkaa kontrolliin, käytännössä kotiarestiin. Miljenko puolestaan lähetettiin Venetsiaan. Dobrilan isä päätti vielä varmistaa ettei Miljenkosta olisi enää harmia ja alkoi järjestellä tyttärensä avioliittoa erään Trogissa asuvan vanhemman aatelismiehen kanssa.

Uskolliset palvelijat, jotka olivat todistaneet Miljenkon ja Dobrilan rakkautta, onnistuivat kuitenkin välittämään sanan häistä Miljenkolle Venetsiaan. Hän hilpaisi takaisin Kastelaan ja ehtikin kirkoon juuri kun aatelismies ja Dobrila olivat vannomassa liittonsa aviovalaa. Dobrilan isä ei paluusta juurikaan riemastunut ja oli lähettämässä tyttärtään luostariin Trogissa. Miljenko oli kuitenkin päättänyt taistella nuorikkonsa puolesta ja pysäytti Dobrilaa luostariin kuljettaneen veneen miekalla uhaten. Tästä hyvästä tuomari tuomitsi Miljenkon puolestaan Visvacin luostariin joka sijaitsee Krka joella lähellä Sibenikiä. Dobrila lähetettiin takaisin kotiarestiin. Mutta edes tämä ei erottanut rakastavaisia.

Kuin sattuman oikusta Miljenko tapasi luostarissa Dobrilan vanhan lastenhoitajan jonka avustuksella hän sai toimitetuksi viestin rakastetulleen. Dobrila huijasi itsensä vapaaksi äitinsä kotiarestista tavatakseen rakastettunsa mutta Miljenko ei ehtinyt tapaamispaikalle ajoissa. Niinpä Dobrila vaelteli yksinään pitkin ja poikin Trogirin katuja ja joutui lopulta rosvojen (suora käännös 'maantierosvojen') kynsiin. Yllättäen tämä rosvojoukkio tarjoutui viemään Dobrilan Miljenkon luo Visvacin luostariin. Tarjous josta Dobrila ei voinut kieltäytyä. Hän ei tosin tiennyt että kaappauksen oli suunnitellut hänen oma isänsä jonka idea oli että kun Dobrila näkee Miljenkon munkin kaavussa, hän luopuu lopultakin haaveista heidän avioliitostaan.

Nuorten onnistui kuitenkin paeta. Vältääkseen perheensä lopullisen häpeän, Dobrilan isä tarjosi lopulta sovinnon kättä Miljenkon perheelle ja ilmoitti hyväksyvänsä sen, että nuoret solmivat avioliiton. Hän järjesti jopa heidän kuljetuksensa Visvacista takaisin Kastel Luksiciin. Niinpä eräänä kuumana elokuun iltana vuonna 1680 järjestettiin suuri ja loistelias hääjuhla Kastel Luksicin kylässä jossa nämä kaksi rakastavaista vihdoin, monien vaiheiden kautta, saivat toisensa. Dobrilan isä ei kuitenkaan kyennyt käsittelemään sitä että oli hävinnyt, menettänyt tyttärensä kilpailijansa perheen pojalle ja että tyttärensä oli muuttamassa kylän toiseen, hänen pahimman vihamiehensä, linnaan. Hän ampui uuden vävynsä linnansa edessä Kastel Lukscissa kaksi päivää häiden jälkeen.

Dobrila suri sulhasensa menetystä niin että sairastui vakavasti ja menetti lopulta järkensä. Hän kuoli kaksi vuotta sulhasensa jälkeen. Dobrilan viimeinen toive kuolinvuoteella oli tulla haudatuksi Miljenkonsa viereen. Nykyään he lepäävät vierekkäin kuvassa olevassa St. John (Pyhimys Johannes) kappelissa Kastel Luksicin kylässä Vitturin linnan edessä. Hautakivessään lukee 'Pokoj Ljubovnikom' eli 'Peace to lovers', rauha rakastavaisille. Näin Miljenko ja Dobrila saivat lopulta toisensa. Ja rauhan.

Kastel Luksicin Vitturin linnassa järjestetään vuosittain elokuussa usean päivän tapahtuma Miljenkon ja Dobrilan tarinan ympärillä.

Se oli sitten tämöinen tarina tälle päivälle. Huomenna jotain aivan muuta, sillä eiköhän sitä ole höpisty rakkaudesta riittävästi vähään aikaan tällä jutulla. Palataan siis huomenna asiaan uusilla aiheilla.