12. syys, 2018

Ihan tavallinen tiistai

Kastel Stari

20-31 C

Osittain aurinkoista

Eilen kirjoittelin siitä miksi aikoinani tänne nykyisille huudeille muutin. Ja mietin että ovatko ennakko-odotukset täyttyneet. Totesin, että ainakin ilmojen puolesta ovat. Eikä hintatasokaan pahemmin päässyt yllättämään. Eli toisin sanoen, noin perusasetuksiltaan muutto onnistui ja voin olla verrattain tyytyväinen lopputulokseen. Mutta minkälaista se elämä sitten täällä palmun alla on? Mitä tapahtui vaikkapa ihan tavallisena tiistaina? Mitä pyöri päässä ja mitä tuli tehdyksi? Siispä eilisestä tänään.

Täällä alkoi koulut maanantaina. Muualla maassa ne alkoivat jo viikko sitten, mutta täällä Dalmatiassa vasta nyt. Jostain syystä. Koulujen alku toi kaduille taas koululaisryhmät jotka taivaltavat yhdessä kohti koulua. Tässä meidän ympäristössä asuvat lapset käyvät noin 1,5 kilometrin päässä sijaitsevassa koulussa ja matka sinne taitetaan yhdessä siten, että kauimpana asuvat lähtevät liikkeelle ensin ja odottelevat sitten matkan varrella asuvia kävelemään kanssaan. Näin ollen loppumatkasta matkalaiset muodostavat melkoisen parven häliseviä oppilaita. Reissun varrelle osuu onneksi vain yksi suuremman tien ylitys, ja onkin ollut mukava seurata kuinka vanhemmat oppilaat huolehtivat siitä että myös aivan pienimmät pääsevät turvallisesti sen yli. Iltapäivällä sama toistuu sitten toisinpäin kun palailevat koteihinsa.

Oikeastaan on väärin kirjoittaa että iltapäivällä oppilaat palaavat kotiin. Osa heistä on tuolloin vasta matkalla kouluun. Menevät kouluun siis iltapäivällä ja palaavat kotiin illalla. Täällä käydään koulua kahdessa vuorossa siten, että osa tyypeistä menee kouluun aamulla ja pääsee keski/iltapäivällä, osa puolestaan siis iltapäivällä ja palaa kotiin illalla. Tämä siksi että koulujen tilat eivät muuten riitä. Alkuun, kun en tätä vuorosysteemiä vielä tuntenut, ihmettelin suuresti miksi arviolta 8-10 vuotiaan lapset tulevat koulusta joskus 19-20 aikoihin illalla.

Paikallislehdissä oli suurena uutisena paikallisen jalkapallojoukkue Hajduk Splitin uusi valmentaja. Hajduk on aloittanut kautensa surkeasti ja lehdistö on revitellyt joukkueen sisällä vellovasta huonosta hengestä, kuinka avainpelaajat haluavat lähteä seurasta ja kuinka johtoporras on aivan pihalla siitä mitä tapahtuu. Asiat päätettiin ratkaista tutulla reseptillä, vaihtamalla valmentajaa. Johtoporras tietenkin jatkaa aivan kuin mitään kriisiä ei koskaan olisi ollutkaan. Ja on edelleen aivan yhtä pihalla. Hajdukin penkin päähän istahtaa Zoran Vukic, itseasiassa istahtaa siihen jo viidettä kertaa valmentajaurallaan. Vukic ilmoitti ensi töikseen että jos jotakuta ei kiinnosta pelata Hajdukissa, hän ei tule ketään pakottamaan. Ovi löytyy kuulemma helposti ja jokainen on vapaa lähtemään jos siltä tuntuu. Jännä katsoa mitä tapahtuu ja saako uusi valmentaja ensinnäkin ilmapiirin paranemaan ja sitä kautta, kenties, myös tulokset nousuun. Mestaruus on varmaan jo menetetty mutta Eurocupien paikat lienevät vielä aivan saavutettavissa jos peli alkaa kulkea. Nopeasti.

Jalkapallosta puheenollen. Kirjoittelin viime viikolla siitä kuinka vihdoin sain läjän uusia urheilukanavia televisiooni. Pienen nikottelun jälkeen toki, mutta sain kuin sainkin. Nyt olen sitten päässyt nauttimaan niistä. Lauantaina yksi uusista kanavistani näytti Suomi-Unkari -ottelun suorana Tampereelta ja eilen Suomi-Viro -ottelun Turusta. Joten katselin ottelut suurelta näytöltä ja puoliaikahöpinät sitten suomeksi Viafreen nettifiidistä läppäriltä. Eilen tosin oli pakko hieman surffailla kun Kroatia pelasi toisella kanavalla samaan aikaan ottelua Espanjaa vastaan.

Suomi voitti mutta Kroatia romahti täydellisesti häviten peräti 6-0. Voitte vain kuvitella katostrofikirjoittelua päivän lehdissä. Pettymys oli suuri. Lähes shokki. Varsinkin kun Krotia pelasi vielä muutama kuukausi sitten jalkapallon maailmanmestaruuskisojen finaalissa.

Lopuksi tarina siitä kuinka minua huijataan. Tai ainakin epäilen vahvasti että minua huijataan. Taistelutoverini Rocky the Dog, 13,5 -vuotias jack russel -terrieri, alkaa olla vanha herra. Olen kirjoittanut jo aiemmin kuinka olen huolissani hänen fyysisestä kunnostaan, Rocky kun ei pääse hyppäämään enää sänkyyn eikä sohvalle. Istuu siinä vieressä ja katsoo vaativasti niin pitkään kunnes nostan hänet minne ikinä hän milloinkin haluaa. Ulkoa tullessamme hän ei jaksa edes portaita nousta. Minun pitää kantaa herra tänne toiseen kerrokseen.

Paitsi että. Kun iltapäivän leikkihetkenä, joka kuuluu edelleen meidän jokapäiväisiin rutiineihin, herra juoksee pallon perässä ei sohva eikä sänky ole este eikä mikään. Kun on pallo suussa, tai jos heitän pallon vaikkapa sängylle, sinne mennään kuin nuoruuden päivinä. Jostain syystä epäilen vahvasti että nuo iltaisen nostot sohvalle/sängylle ja portaiden kävelemättömyys ovat vain laiskuutta. Rocky on huomannut että ok, jos en edes yritä, kyllä tuo jätkä minut nostaa. Ja niin se nostaakin.

Ai niin, yksi käytännön vinkki. Kun olette vessapaperiostoksilla kaupassa, sieltä saattaa löytyä sangen houkuttelevia paketteja. Esimerkiksi 12 rullaa 11 kunaa (1,50€). Älkää ostako. Minä ostin ja ei olisi kannattanut. Paperi on vain kaksinkertaista ja niin ohutta että kun siihen niistää, kaikki tulee läpi. Puhumattakaan sitten.... no, varmaan pääsitte perille mitä tarkoitan. Kannattaa siis sijoittaa kymppi (kunia) enemmän ja ostaa kolmikertaista paperia. Helpottaa elämää kummasti.

Näin tälle päivälle. Eipä tuossa nyt kovin paljoa juttua normaalipäivästä näyttänyt tulevan mutta tulipa asiaa siitä mikä juuri nyt on ollut päällimmäisenä. Huomenna sitten taas, tutun kaavan mukaan, aivan jotain muuta. Siispä huomiseen.