1. loka, 2018

Siellä sun täällä

Kastel Stari

13-22 C

Aurinkoista

Oikein hyvää alkanutta kymmenettä kuukautta. Jos asian ilmaisee niinkuin moni kroaatti sen tekee. Täällä, ainakin tässä minun pikku kuplassa Kastelassa, kuukausista puhutaan aivan yleisesti numeroilla. Koska kukaan ei ole jaksanut (?) opetella niiden nimiä. Tai ole tarvinnut. Tai viitsi käyttää virallista nimeä. En minä tiedä. Koulussa kuukaudet toki opetetaan mutta sen jälkeen on aivan yleistä että eilen päättyi juuri yhdeksäs, ja tänään alkoi kymmenes, kuukausi. Joka on kroaatiksi muuten listopad. Mutta enää ei ole kuin yksi kuukausi ja sitten taas joulu. Ja ihan kohta uusi vuosi. Taas.

Minulla on ollut kaveri kylässä nyt reilun viikon. Mikä on ollut mukavaa. Jopa niin mukavaa että alkaa, jo nyt, masentaa kun hänen matkansa jatkuu ensi viikonloppuna ja jäämme pyörimään Rockyn kanssa kahdestaan. Ei mennä tähän lähtemiseen tällä kertaa vielä tarkemmin, palaan aiheeseen taatusti tulevaisuudessa, mennään sen sijaan viikonlopun touhuihin. Joita touhuttiin, osittain juurikin tuon kaverin ansiosta, melkoinen määrä. Voin siis hyvällä omallatunnolla otsikoida tämän päivän blogin niinkuin sen otsikoin. Sillä viikonloppu todellakin meni vähän siellä sun täällä.

Lauantaina kurkimme sitä toista, kolmatta ja neljättä Kroatiaa Dalmatian lisäksi. Olin ilmoittautunut vapaaehtoiseksi kuskiksi kun eräs tyyppi tarvitsi kyydin Zagrebiin. Niinpä huristimme lauantaina Kastelasta pääkaupunkiin. Moottoritietä, jossa about puolessa välissä oli hyvinkin saksalaistyyppinen stau eli jono. Seisova jono. Möllöttelimme siinä sitten about 1,5 tuntia. Kun ruuhka lopulta purkautui ja liikenne alkoi sujua, näkyvillä ei ollut mitään konkreettista syytä jonolle. No ok, tietyö, mutta ei se nyt niin suuri ollut että 1,5 tuntia olisi pitänyt jonossa kuluttaa. Vaan kun liikkeellä on paljon autoja ja kun eteen sattuu poikkeustilanne, niin kyllähän se jonouttaa. Ja siinä sitten möllötät.

Oli tarkoitus näyttää kaverilleni hieman enemmän Kroatiaa. Tämä maa kun on aivan erilainen ja erinäköinen kun lähtee täältä rannikolta ja ylittää vuoret tuossa vieressä. Tuolloin eteen aukeaa, vuoristomaisemien jälkeen, aivan uusi maa. Puhumattakaan siitä minkälaista on Zagrebissa tai sen ympäristössä. Tästä syystä tuo edellä käytetty ilmaisu toisesta, kolmannesta ja neljännestä Kroatiasta. Kroatia on, kuten useasti aiemminkin mainittu, hyvinkin monikasvoinen.

Ajatuksena oli heittää kyytityyppi Zagrebiin ja lähteä about samantein paluumatkalla. Olimme suunnitelleet tekevämme paluumatkan pikkuteitä pitkin juurikin siksi, että näkisimme hieman enemmän tätä maata. Kun sitä ei itsekään ole kauheasti tullut maaseudulla pohjoisessa pyörittyä. Ja näin teimme. Aina siihen asti kunnes pimeys, joka täällä tulee jotakuinkin seitsemän aikaan, sulki meidät syleilyynsä. Sen jälkeen oli sitten aivan sama minkälaista tietä ajat, mitään et näe kuitenkaan. Sinnittelimme pimeyden keskellä pikkuteillä hetkisen, mutta luovutimme lopulta ja pomppasimme takaisin öiselle moottoritielle. Jota pitkin sitten lähes kotiin asti.

Reissu teki tehtävänsä, näimme ja koimme mukavasti pohjoisen Kroatian maaseutua ja siellä sijaitsevia pikkukaupunkeja ja -kyliä. Eikä loppumatkasta vuorien päältä ihailemamme Trogir yövalaistuksessaan hömpsömpi ollut sekään. Kuten oheisesta kuvasta voitte päätellä. Vaikka kuva ei maisemalle oikeutta teekään.

Kaverini ei ole maailman parhaita suunnittelemaan asioita. Hyvin usein aamulla kysyessäni että mitäs tälle päivälle on suunnitelmissa, vastaus on että ei oikeastaan mitään. Vielä. Ja kun sitten herään päiväunilta, loppupäivä onkin valmis. Kuten eilen. Aamulla ei ollut minkäänlaista tietoa mitä päivällä tulee tapahtumaan, mutta nukkuessani asia oli ratkaistu. Minä lähden vuorelle! Vuorelle patikoimaan. Autolla ylös, vuorta pitkin muutaman huipun kautta seuraavalle tielle jota pitkin sitten takaisin alas sivistyksen pariin. Lähdetkö mukaan?

Mikäs siinä, mennään vaan. Vaikken ole koskaan ollut, ja jos ihan rehellinen olen, edes ajatellut tekeväni moista retkeä. Vaikka nuo vuoret tönöttävät, ja ovat aina tönöttäneet, tuossa aivan nurkan takana. Vaan ei ole tuo haikkaus, tai vaeltaminen, koskaan ollut aivan päällimmäisenä omia tekemisiäni suunnitellessani. Eikä minulla ole minkäänlaisia vaelluskenkiä tai muitakaan vaeltamiseen, vuorikiipeilystä puhumattakaan, soveltuvia varusteita. Joten siis, normi t-paita, shortsit ja lenkkarit päälle ja menoksi. Täydellisissä turistivermeissä siis. Suunnitelman mukaisesti autolla ylös vuorelle ja nokka kohti maastoon piirrettyä vaellusreittiä. Olin siis aivan uuden edessä siinä polun päässä, parkkipaikalla, seistessäni.

Vuoristoretkestämme lisää huomenna. Luvassa on mielenkiintoisia vaiheita vuorten huipuilla. Vaiheita, joihin liittyy mm. kirkko, häät, karhuja, vuoristolehmiä, paljon vettä ja vielä enemmän kauniita maisemia ja suoraan alasviettäviä, sangen pelottavia, vuoristoseinämiä. Kaikista näistä juuri nyt, päivä reissun jälkeen, minua muistuttelee sangen miellyttäväti kipeät lihakset ja jalat joita käyttäen mm. portaiden ylösnouseminen on täyttä tuskaa.

Tämä kaikki, ja paljon muuta, siis huomenna. Nyt oikein hauskaa, mukavaa, leppoisaa ja mitä tahansa, alkanutta viikkoa ja kymmenettä kuukautta.