2. loka, 2018

Huipulla

Kastel Stari

15-22 C

Enimmäkseen pilvistä, keltainen varoitus ukkoskuuroista

Heti tähän alkuun korjaus eiliseen blogikirjoitukseen. Kirjoitin eilen että luonani vielä tämän viikon asuva kaveri olisi huono suunnittelemaan asioita. Että aamulla ei aina ole ihan tiedossa mitä samaisena päiväna olisi tarkoitus tehdä. Että suunnitelmat saattavat elää vielä päivän aikana.

Tämähän ei siis pidä paikkaansa ollenkaan. Kaverini on itseasiassa erittäin hyvä suunnittelemaan, hän ei vaan suhtaudu suunnitelmiin kovinkaan vakavasti. Näin ollen ne saattavat muuttua helpostikin ja verrattain lyhyellä ajanjaksolla. Jotenkin näin se kait meni. Jos ei mennyt, korjataan sitten lisää huomisessa blogissa. Tulen nimittäin taatusti saamaan palauttetta tuosta yllä olevasta. Jälleen.

Suunnataan katse minuun. Eli kirjoittajaan. Joka on hiljalleen katoamassa. Jos nämä jutut loppuvat äkisti, se johtuu vaan siitä että olen kuihtunut olemattomiin. Vuoden alusta, tarkemmin sanoen tammikuun toisesta päivästä alkaen, olen laihtunut 16,5 kiloa tämän aamuiseen punnitukseen. Asia lienee nyt vihdoin julkistettavissa kun suunta on koko vuoden ollut alaspäivän eikä suurempia takapakkeja ole tapahtunut. Jos joku siellä nyt miettii että miten tuo on onnistunut, niin vastaus on että en minä tiedä. Ehkä olen kiinnittänyt hieman enemmän huomiota siihen mitä tungen suuhuni, ehkä olen liikkunut enemmän, ehkä alkoholin juonnin tauottaminen on tehnyt osuutensa tai sitten minulla on vaan joku, vielä diagnisoimaton, tauti joka laihduttaa. Vaikea sanoa. Mutta elämä on siis muuttunut huomattavasti kevyemmäksi tässä vuoden varrella.

Tuosta liikkumisesta puheenollen. Lupailin eilen tarinaa siitä kuinka kiipesimme huipulle, aivan tuossa vieressä sijaitseville vuorille. En ollut aiemmin edes miettinyt vaeltamista, vuorilla vaeltamisesta puhumattakaan, mutta kun suunnitelma sunnuntaille saatiin vihdoin valmiiksi heti puolenpäivän jälkeen niin pitihän se mukaan lähteä.

Varoitan heti tähän alkuun mahdollisia ammattivaeltajia että käyttämäni termit tuskin tulevat olemaan lähelläkään ammattitermistöä, joten varautukaa turistivaeltajan turistisanastoon ja turistikäyttäytymiseen. Joka alkoi jo varustuksesta. Siihen kuului nimittäin tavallinen reppu, t-paita, shortsit ja normilenkkarit. Vinkistä osasin pakata reppuun vettä niin itselleni kuin Rockylle. Muuta siellä ei sitten ollutkaan.

Ja matkaan. Sen verran huijasimme (?), että pummasimme autokyydin ylös vuorelle. Sinne kun olisi ollut tietä pitkin 9 kilometriä. Se olisi ollut ehkä hieman liikaa heti alkuun kun kilometrejä, kuten myöhemmin ilmenee, kertyi muutenkin ihan riittävästi.

Olimme vaellusreitin parkkipaikalla ja minulle esiteltiin vaellusappsista reittiä jota olimme lähdössä suorittamaan. Se sisälsi kartan mukaan kulkemista pienen pienillä, maastosta hädin tuskin erottuvilla poluilla. Pääsääntöisesti ylämäkeen. Matkaa kilometreissä en uskaltanut edes kysyä. Enkä sitä miten pääsisimme alas. Ajattelin että kyllä se reissun aikana varmaan selviää.

Matka alkoi. Ja se oli juurikin kävelyä pienen pienillä, maastosta hädin tuskin erottuvilla poluilla. Jotka olivat 'rakennettu' pienistä ja vähän isommista kivistä, kalliosta, hiekasta, osittain nurmikosta tai muusta aluskasvillisuudesta. Totesin, ehkä noin 200 metriä kikkailtuani, että vaelluskengät siinä maastossa eivät olisi mitenkään hömpsömpi ajatus. Mutta lenkkareilla mentiin.

Ja kun mentiin, sitten mentiin. Koko ajan hiljalleen ylöspäin. Pieniä kauhunväristyksiä matkan varrella aiheutti se, että välillä polku kulki aivan kallion reunalla josta oli, luvalla sanottuna, sangen kunnioitusta herättävä suora, muutaman sadan metrin pudotus alas. Pysyttelin vankasti mahdollisimman kaukana reunasta.

Lopulta pääsimme korkeimmalle kohdalle jossa sijaitsi, aivan oikein, kirkko. Täällähän on kirkko joka paikassa. Tämä kirkko, 630 metrin korkeudessa melkoisen kinttupolun päässä, olisi mielestäni oivallinen paikka järjestää esimerkiksi häät. Voisi huoleti lähetellä satoja kutsuja sillä paikalle tuskin kovin moni ihminen lopulta könyäisi. Vaikka kirkolle johtaa myös 'tie', jota pitkin mekin lähdimme laskeutumaan takaisin ihmisten ilmoille. Tie on lainausmerkeissä siksi, että se oli yläpäästään tie, jota ilman lainausmerkkejä ei oikein voi tieksi kutsua.

Eläimiä emme nähneet. Kakkakasoja, siis eläinten sellaisia, toki näimme. Päättelimme että kakat olivat karhun tuotoksia. Karhun jonka oli ollut pakko kakkia koska oli syönyt niin paljon turisteja. Jotka olivat tulleet patikoimaan vuorelle t-paidassa, shortseissa ja normilenkkareissa. Kaverini jossain muualla vastaavalla vuorella nähdyt vuoristolehmätkin loistivat poissaolollaan. Ainoat eläimet joihin reisussa törmäsimme, oli neljä patikoivaa saksalaispariskuntaa. Sangen köyhä villieläinkattaus siis.

Lopulta päästyämme alas karhujen parista ihmisten pariin erinomaisen jyrkkiä ja mutkittelevia tietä kaukaisesti muistuttavia väyliä pitkin, ViewRanger trackeri kertoi meidän käyneen 630 metrin korkeudessa, kävelleen 10 kilometriä 490 metriä 2,44 km/h nopeudella ja kuluttaneen aikaa koko retkeen 4 tuntia 47 minuuttia. Pohkeeni, reiteni, nilkkani ja selkäni ilmoittivat eilen saman asian hieman eri tavoin. Lähinnä kait siksi kun kovat jätkät ei venyttele. Niinkuin ystäväni teki illalla heti kotiin päästyämme. Eikä kärsinyt lähellekkään vastaavia kiputiloja.

Kokonaisuutena sangen mukava ja miellyttävä kokemus. Voisin lähteä samankaltaiseen reissuun jopa uudelleen. Joskus. Ehkä. Seurasta riippuen. Kunhan saan jalkani taas toimimaan.