9. loka, 2018

Nilviäisiä

Se oli sitten sellainen itsenäisyyspäivä. Tämän maan itsenäisyydestä ei muistuttanut kuin muutamat liput jotka liehuivat talojen pihoilla tai ikkunoista. Kuten eilen kirjoitin, tämä lokakuinen päivä ei kovin suuria tunteita herätä, olkookin että yleisellä tasolla kroaatit ovat hyvin ylpeitä maastaan. Mutta eivät tuo sitä esille siis erityisemmin lokakuun itsenäisyyspäivänä. No joo, taisi tuolla illalla jonkinmoinen ilotulitus olla. Mutta järjestettiinkö se itsenäisyyden kunniaksi vai jostain muusta syystä, siitä minulla ei ole minkäänlaista tietoa.

Meidän rannalla järjestettiin kalastuskilpailu siitä, kuka pyydystää eniten kalmareita. Kalmari on meren nilviäinen ja yksi Atlantin itäosien mustekalalajeista. Sen erottaa 'varsinaisesta' mustekalasta siitä että se on pienempi ja että kalmarin liha on pehmeämpää ja parasta paistettuna ja grillattuna. Kalmari on kymmenlonkeroinen mustekalan alalaji ja sen pituus on normaalisti 15-25 cm.

Olipas haparoiva ja valju kalmariesittely, mutta se johtuu siitä, että en ihan tarkalleen tiedä enkä tunnista mustekalan ja kalmarin eroa. Eikä tässä aamupöpperössä ehdi eikä viitsi alkaa selvittämään asiaa tuon tarkemmin. Ei edes herra Googlen avulla. Yhteenvedettäkööt siis lyhyesti että kalmari on mustekalalaji, jonka liha on hyvää ja maistuvaa. Ja sitä pyydystetään merestä erilaisilla pyydystyslaitteilla ja syöteillä. Tämä saa riittää tähän tiistaiaamuun.

Mutta kalmarien pyydystämisestä siis kisattiin. Meidän kylän rannalta hilpaisi lähes sata venettä, kuten kuvasta ilmenee, merelle palatakseen neljän tunnin kuluttua mahdollisen saaliinsa kanssa punnitustilaisuuteen. Se kenellä on tuolloin eniten kalmareja, on voittaja. Illalla olisi ollut vielä jonkinmoinen kalmaritilaisuus palkintojenjakoineen kylän torilla mutta kun alkoi ukkostaa, en sitten jaksanut paikan päälle. Vaikka siellä olisi saanut maistella tuota meren nilviäistä. Vaan kun ei sitä ihan kaikkeen aina jaksa venyä. Olkookin että tuo lenkki olisi ollut oiva iltapissalenkki Rockylle ja hyvä lenkki myös minulle laihdustusoperaatiossani.

Joka alkaa, sivumennen sanoen, kiinnittää huomiota laajemminkin. Minulle on tässä muutamana viime päivänä ihan random puolitutut ihmetelleet tuolla turuilla ja toreille että 'oletpas sinä laihtunut'. Mikä on ihan kiva eikä suinkaan vähennä motivaatiota jatkaa painonpudotusta ja jatkaa sitä että hieman katselen mitä suuhuni tungen. Vaikkakin toisaalta, ihan omat tutut ja kaverit ovat alkaneet ilmoitella että nyt riittää. Että enää ei tarvitse pudottaa yhtään. Mutta jos sitä kuitenkin vielä, kun kerran alkuun on päästy Muutama kilo.... Vaikka vielä semmoiset 5-10. Sitten voisi alkaa olla tyytyväinen. Paitsi siihen että kaikki vaatteet ovat liian suuria. Ongelma ilmenee jo nyt mm. shortsien kanssa kun kiristysvara on loppuun käytetty eivätkä pöksyt ei tunnu pysyvän enää ylhäällä mitenkään.

Tänään on juhlapäivä. Kantapaikkamme Dupin Bistro Bar palaa lomiltaan ja pääsemme iltapäiväkahveille ja -kaljoille 'kotiin'. Jele ja Niki ovat lomansa aikana remontoineet ja laittaneet paikkoja kuntoon niin, että sisätiloihin saadaan mahtumaan entistä enemmän pöytiä. Mikä on ihan miellyttävää sateisena helmikuisen päivänä kun pohjoistuuli puhaltaa lämpötilan ollessa viitisen astetta. Vielä viime talvena jouduimme istumaan terassilla ja voin kertoa että oli melkoisen vilpoisaa ajoittain.

Näin mentiin tänä päivänä. Huomenna keskustellaan, tai ainakin minä kirjoitan, syksystä josta kävin sangen mielenkiintoisen keskustelun erään lukijani kanssa eilen illalla. Siitä, ja varmaan jostain muustakin, lisää sitten huomenna. Hauskaa tiistaipäivää ihan jokaiselle missä ikinä sitten sijaitsettekaan.