24. loka, 2018

Puhutaan kieliä

Kastel Stari

13-21 C

Osittain aurinkoista

Se oli tasan 171 vuotta sitten eilen, eli päivämäärällä 23.10.1847, kun minun kroatiankielen opiskelu otti ensimmäiset taka-askeleensa. Tuona päivänä Kroatian parlamentti nimittäin päätti että maan viralliseksi kieleksi tulee kroatia. Ja naulasi samalla minun epätoivoiset yritykset ikinä oppia tämä kieli epätoivoisiksi yrityksiksi. Toisaalta, eipä se edellinen kieli, jota käytettiin mm. parlamentissa ja muissa virallisissa yhteyksissä, sen parempi vaihtoehto olisi ollut. Ennen kroatiaa täällä käytettiin nimittäin latinaa.

Siitä että kroatia nousi maan viralliseksi kieleksi saamme kiittää tyyppiä nimeltä Ivan Kukuljević Sakcinski, joka piti palopuheen kielen puolesta Kroatian parlamentissa 02. toukokuuta vuonna 1843. Puheesta seurasi luonnollisesti melkomoinen härdelli, ja moninaisten vaiheiden jälkeen kroatia julistettiin vihdoin viralliseksi kieleksi siis lokakuussa 1848. Näin se korvasi latinan parlamentin lisäksi myös virastoissa, kouluissa ja muissa virallisissa yhteyksissä.

Henkilökohtaisesti, eilisen kielikurssilla istutun tunnin jälkeen, olen vakaasti sitä mieltä että herra Sakcinski olisi voinut keksiä jonkun aivan toisen kielen jonka virallistamista alkoi ajamaan. Jonkun yksinkertaisemman vaihtoehdon jossa poikkeukset eivät vahvista poikkeuksia sillä ne pohjautuvat valmiiksi jo poikkeuksiin. Mikä ei tosin pidä paikkaansa jos kysymyksessä on maskuliini akkusatiivi ja sana päättyy a -kirjaimeen. Paitsi Zagrebissa. Ja niin poispäin. Tai jotain.

Pysytään kielissä. Ja pysytään Kroatiassa. Jossa minä, Ressun lukion kaikkien kieltenopettajien mieliharmi, joudun käytännössä puhumaan, käyttämään ja jopa kirjoittamaan vierasta kieltä päivittäin. En välttämättä juuri kroatiaa, mutta englanti alkaa hiljalleen muodostua kotikielekseni. Puhun useana päivänä enkkua paljon enemmän kuin suomea mitä käytän lähinnä somettaessani tyyppien kanssa Suomeen. Ja tietty Rockyn kanssa, joka ei ymmärrä englantia. Eikä kroatiaa. Hyvin harvoin suomeakaan. Paitsi sanan 'pallo'. Sen se ymmärtää jokaisella kielellä.

Mutta se kun sitä sinulle vierasta kieltä pääsee, tai joutuu, käyttämään päivittäin paljon, se karsii turhat hienoudet. En minä enää mieti että meneekö tämä nyt kieliopillisesti juuri oikein tai edes sitä miltä aksenttini mahtaa kuullostaa keskustelukumppanin korvissa. Ei, melko nopeasti suomalaisen koulujärjestelmän sinuun istuttama kielioppipainotteisuus karsiutuu ja keskiöön nousee se, että saa itsensä ymmärretyksi. Sillä, ja tämä menee nyt kaikille niille jotka istuvat siellä koulunpenkillä ja painivat jonkun kielioppiknopin kanssa, vaikka se opettaja muuta todistaisi, elävässä elämässä elävien ihmisten kanssa jutellessa tärkeintä on se että puhut. Vain siten opit käyttämään kieltä. Nurkassa tuppisuuna istuen ja jonkin sanan taivutussääntöjä tankaten et opi yhtään mitään. Koska kun vihdoin olet saanut väännetyksi sen kieliopillisesti täydellisen lauseen, elämä ympärilläsi on taatusti mennyt jo eteenpäin.

Sitä paitsi, jos se keskustelukaverisi ei sitten jostain syystä ymmärrä mitä hänelle koitat kertoa, hän varmasti kysyy mitä tarkoitat. Koska hän haluaa ymmärtää. Se että hän esittää moisen kysymyksen, ei tarkoita sitä että sinun pitäisi hävetä ja painua maan alle. Koska et osannutkaan. Ei, voit aivan vapautuneesti koittaa muotoilla asian uudestaan, kenties uusilla sanoilla tai uudella tavalla. Usein näistä väärinkäsityksistä saattaa vieläpä kehittyä jopa hupaisia tilanteita.

Itse olen päässyt vieraisiin kieliin liittyvän häpeän yli. En häpeä, kuten edellä kirjoitin, sitä jos joku menee väärin, en häpeä jos käytän vääriä sanoja, väärää sanajärjestystä tai vaikkapa vääriä sanoja. Enkä häpeä aksenttiani. Joskus olen joutunut jopa kysymään englantia äidinkielenään puhuvilta ystäviltäni että eikö ole jännä ettei minulla ei ole minkäänlaista vierasta korostusta kun puhun englantia. Ovat sitten kertoneet että kyllä Jari, kyllä sinulla on. Jaahas.

Samaiset ystävät ovat tottuneet myös siihen että jos en tiedä jotain sanaa tai en tiedä miten joku asia sanotaan, kysyn sitä heiltä. Eikä se häiritse ketään, ei minua ja kaikkein vähiten heitä. Eli kun sinä, edelleen juuri sinä siellä koulunpenkillä istuva ja sen kieliopin kanssa painiva tyyppi, puhut vierasta kieltä, kyllä ne kanssakeskustelijasi tietävät että kieli on sinulle vieras. Ja hyväksyvät ettei se välttämättä ole aivan virheetöntä. Jos tämä on jollekulle ongelma, vaihda seuruetta. Olet ajautunut kusipäiden seuraan.

Lopuksi. Rohkeutta siihen kielillä puhumiseen. Ei se, että menee 'vähän sinnepäin', mikään maailmanloppu ole. Mietipä itse, jos joku ulkomaalainen Suomessa yrittää puhua suomea, sinähän yrität vain ymmärtää mitä sinulle puhutaan. Et todellakaan mietti kuinka väärin tuo tyyppi tuota possessiivisuffeksia käyttääkään. Tai tirsku hänen ääntämykselleen. Ihan samalla tavalla se menee ulkomaalaisilla. Samalla tavalla ne kelailee sitä sinun, tai minun akseetintonta, rallienglantia. Uskokaa minua. Kerrankin.

Tänään puhuttiin kielillä. Ja koitettiin saada ihmisiä ymmärtämään vieraiden kielten käyttämisen syvin tarkoitus. Joka on siis tulla ymmärretyksi. Huomenna sitten, hyvin suurella todennäköisyydella, tehdään aivan jotain muuta. Mutta sitä sitten huomenna.