26. loka, 2018

Kaukokuntoilua

Kastel Stari

13-23 C

Enimmäkseen aurinkoista, ukkoskuurojen mahdollisuus

Suomessa, ainakin jossain osissa, sateli eilen lunta mikäli sosiaalisessa mediassa julkaistuihin kuviin on luottaminen. Vaan kyllä se syksy saa Kroatiassakin. Eikä se täälläkään helppoa ole. Minulla on tapana pölliä Rockyn aamulenkin varrella sijaitsevasta mandariinipuusta yksi mandariini joka aamu ikäänkuin aamupalaksi. Sen verran on tullut varasteltua, että hedelmiä ei enää roiku aivan alaoksilla ja joudun (lähes) hyppäämään saadakseni tuon aamuisen mandariini. Siis hyppäämään kuudelta aamulta kun tuskin olen vielä herännyt enkä saanut aamukahvia!

Vaan ei tuo hyppääminen suinkaan se suurin ongelma syksyssä ole. Se suurin liittyy kyllä myös mandariineihin. Nimittäin kun sitten olen pomppinut sen hedelmän siitä puusta koko ajan peläten että puun omistavan talon väki herää, on aamuisin vielä sen verran verran viileää (10-13 C) että kun kuorin sitä mandariinia siinä kävellessä, sormet paleltuvat. Tai ei nyt välttämättä palellu mutta kylmenevät. Eikä ole mukavaa syödä kiellettyä, eikä varastettua, hedelmää kylmin sormin. Niin että ei se syksy helppoa ole täälläkään. Vaikka sitä lunta ei tulekaan.

Olen tässä pitkin viikkoa hehkuttanut kuinka olen käynyt päivittäin lenkillä ja kuinka lenkit ovat pidentyneet ikäänkuin vahingossa. Kun sitä on päässyt kävelemisen makuun, tulee käännyttyä yhä uudelleen ja uudelleen yhä kauemmaksi vieville teille ja reiteille. Näin kävelemäni matkat ovat pidentyneet huomaamatta. Sitä on alkanut ikäänkuin ahmia matkaa. Varsinkin kun korvissa soi edelleen se paska musiikki.

Tähän asti olen suunnitellut lenkkini lähinnä omassa pienessä mielessäni pohjalta siitä-ja-siitä voisi mennä ja mistäköhän sen-ja-sen tien yli/ali pääsee. Näin niitä reittejä on sitten kehittynyt. Vaan ei tarpeeksi. Kun olet jonkun reissun pari-kolme kertaa heittänyt, se alkaa maistua puulta. Joten tekniikkaa avuksi.

Olen seurannut suorittamistani tähän viikkoon asti vain askelmittarilla. Ja askelmäärä on lenkkien pidentyessä, melko luonnollisesti, kasvanut samaa tahtia. Nyt kun tutkailen lenkkien historiaa, on viikottain tepsuttamieni askelten määrä kasvanut elokuun alusta lokakuun alkuun lähes kolminkertaiseksi. Mikä ei siis tarkoita suoraan sitä että yksittäiset lenkit olisivat kolme kertaa pidempiä, mutta liikun, ainakin askelmittarin mukaan, kolme kertaa enemmän yhden päivän aikana. Sattumaa tai ei, about samoihin aikoihin ajoittuu myös painon putoaminen. Se ei ole ihan vielä tippunut kolmannekseen lähtötasosta mutta vahvasti matkalla kohti tätä olemme.

Tällä viikolla lenkkeilyyn ilmaantui aivan uusi ulottuvuus. Eli tekniikka. Olen nimittäin siirtynyt lenkkien karttapohjaiseen suunnitteluun. Kaikki alkoi viattomasti Google Mapsin käytöllä, lähinnä siten että katselin lenkkien jälkeen missä sitä ollaan menty ja miten lenkkiä voisi kehittää. Mapsin ongelma vaan on/oli se, että ohjelma hukkasi minut aina välillä ja näin iso osa reitistä jäi piirtymättä kartalle. Joten piti ottaa seuraava askel.

Imutin sovelluskaupasta trackerin. Eli sovelluksen, joka piirtää ajantasaisesti GPS:ää apunaan käyttäen reittiäni kartalle. Samalla se laskee lenkin pituuden ja siihen kulutetun ajan, kertoo niin maksimi- kuin keskinopeudet, korkeimman ja matalimman paikan merenpinnasta sekä ylä- ja alamäkien kaltevuusasteet. Ja rakentaa kaikesta tästä vielä graafisen näkymän. Lenkin jälkeen voi sitten tallentaa tiedot, siirtää ne vaikka pilveen ja saada näin näppärä arkisto josta myöhemmin voi tsekata että mitä juuri tuona päivänä tulikaan tehdyksi ja missä.

Lisää ominaisuuksia tuli heti samantien kun kerroin eräälle tyypille hankkineeni trackerin. Hän ilmoitti voivansa suunnitella minulle uusia reittejä juurikin tuota trackeria käyttäen. Etänä. Olin aluksi että siis, anteeksi kuinka? Että etänä ja minun kännykkääni? Valmis reitti? Mutta toisaalta, mikäs siinä. Että siitä vaan.

Toissapäivänä puhelimeeni ilmestyi sitten kartta johon oli piirretty reitti. Eli eilisen päivän lenkki. Hieman vajaat kymmenen kilometriä vuorten rinteitä edes-takaisin ja ylös-alas risteillen. Korkeuseroa oli luvassa reilut 130 metriä ja reissun korkein kohta lähes 200 metrin korkeudessa. Kaikki reitille valitut tiet ja polut oli varmistettu niin kartalta kuin satelliitista joten yllätyksiä ei pitäisi olla luvassa. Olipa reittipohjaan ystävällisesti merkitty jopa kääntymis- tai oikaisukohdat jos olisi alkanut väsyttää. Nämä kohdat oli tosin varustettu sen tyyppisillä kommenteilla ettei oikaisu tai kääntyminen ollut edes vaihtoehto. Ja kaikki tämä etänä. On se vaan ihmeellistä tämä nykyaika. 

Eilen aamulla sitten tossut jalkaan, napit korviin, Rocky narun päähän ja karttapohjaan valmiiksi piirretylle lenkille. Homma toimi hienosti. Reitti oli mukava, maisemat hienot eikä tuo edellä mainittu korkeuserokaan ollut paha. Päätin että jos vaan mahdollista, minulle saa myös tulevaisuudessa suunnitella valmiita lenkkejä. Ihan kuka haluaa. Kunhan ne on hyvin suunniteltu ja toteuttamiskelpoisia.

Loppujen lopuksi matkaa kertyi kahdeksan kilometriä, sen verran sitten kuitenkin oikaisin reitin loppupäästä. Maksiminopeus oli 7,30 km/h ja keskinopeus 4,93 km/h. Aikaa hommaan kului tunti ja 41 minuuttia ja askeleita kertyi about 9000 kappaletta. Reitti löytyy tuosta oheisesta kollaasista karttana muutamalla reitin varrelta otetulla maisemakuvalla ryyditettynä.

Näin tälle viikolle. Tänään joudun turvautumaan aivan omiin reittivaihtoehtoihin koska kukaan ei ole toimittanut uutta reittiä. Ainakaan vielä. Joten omalla, jollain vanhalla lenkkiversiolla mennään. Aivan kuten mennään omalla, jollain vanhalla versiolla myös viikonloppu. Eli vietetään se kaikessa rauhassa. Blogi, ja minä, palaa linjoille sitten taas maanantaina aivan uusilla jutuilla.

Oikein hyvää viikonloppua. Muistakaa talviaika lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Siirtykää siis elämässänne tunti taaksepäin. Viimeisen kerran. Toivottavasti.