29. loka, 2018

Kakkaa lattialla

Kastel Stari

19-21 C

Pilvistä, ukkoskuurojen mahdollisuus

Se on aina yhtä mieltä ylentävää kun aamulla heräät, menet olohuoneeseen ja löydät sieltä koirasi ripulikakat pitkin poikin lattioita. Päivän tulee potkaistua jotenkin mukavasti käyntiin kun unen pöpperössä siivoat sitä lattialla lilluvaa nestettä. Ennen aamukahvia tai aamulenkkiä.

Meillä kävi noin sunnuntai-aamuna. Rocky on syönyt pikkaisen huonosti, lauantai-iltana ennen nukkumaan menoa tuli pikku puklu ja yöllä kakka sitten housuun. Edellä kuvatuin tuloksin. Eilinen päivä oltiinkin sitten paastolla.

Nyt kun olen saanut pilatuksi ruokahalunne ja fiiliksenne jos satutte olemaan juuri syömässä, niin mitäpä muuta viikonloppuna? No eipä juuri mitään. Paitsi tietysti lenkkeilyä. Perjantaina heitin himpun verran yli 12 kilometria vuoren rinteillä, kävin korkeimmillani yli 250 metrin korkeudessa ja kiipeilin mäkiä 220 metrin korkeuserojen verran. Lauantai hieman rauhallisemmin, matkaa ei kertynyt kuin 6,5 kilometriä. Tosin korkeusero tälläkin lenkillä oli hieman yli 150 metriä. Nuo luvut saattavat kuullostaa luettuina melko laimeilta mutta tervetuloa kiipeämään. Voin kertoa että jossain välissä alkaa puuskuttamaan. Taatusti.

Sunnuntaille olimme suunnittelleet kaukopersonaltrainerin kanssa minulle lähes 10 kilometrin vuorilenkin jossa oli tarkoitus kiivetä lähes 300 metriin. Mutta koska Rockylla vatsatauti ja sääapsit uhkailivat niin sateella kuin ukkosella, päätin aivan itsenäisesti että sunnuntai saa olla lepo/jäähdyttelypäivä. Niin minulle kuin Rockylle. Eli lyhyt lenkki ja pään huoltoa. Nimenomaan pään sisäistä huoltoa. Nimenomaan minulle, ei Rockylle. Tällä kertaa vielä ilman tippaakaan alkoholia. Iltapäivällä voisi sitten kenties lukea vähän kroatiaa.

No, ei se nyt sitten ihan noin mennyt. Kun olimme lähdössä 'jäähdyttelylenkillemme' totesin että ei se sade taida ihan heti alkaa. Ja vaikka alkaisikin, päätin joka tapauksessa heittää ns. lättänälenkin (inside termi, sorry) josta kotiinpaluu sateen sattuessa olisi huomattavasti helpompaa ja nopeampaa kuin alastulo jostain vuoren rinteeltä. Katselin kartasta suurpiirteisen lenkin ja eikun menoksi. Kotiin palattuamme trackeri ilmoitti että matkaa oli kertynyt 10,48 kilometriä. Hups! Lättänää oli, korkeuseroa ei kertynyt kuin 27 metriä ja korkein kohta sijaitsi vain 62 metrin korkeudessa. Eli tossua toisen eteen mutta mäkiä ei juurikaan kiipeiltyä. Ja kyllä, kyllä jaksoi Rocky vatsataudistaan huolimatta hyvin koko retken. Eikä se sade alkanut.

Kokonaisuudessaan viikonloppuna, eli perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina, tuli yhteensä, ilman normaaleja kauppa- ja pissareissuja, heitettyä 29 kilometriä niin vuorilla kuin lättänässä. Retket veivät yhteensä pikkaisen reilut kuusi tuntia. Tänään, blogin ja kahvin jälkeen, olisi sitten tarkoitus tuolle edellä mainitulle ja jo lauantaina suunnitellulle vuorilenkille. Jos tuo ukkonen, joka tuolla uhkailee, ei nouse liian lähelle. Niin ja ei, sitä kroatiaa ei sitten tullut luetuksi.

Muita uutisia ja viikonlopun tapahtumia lyhyesti. Vaihtui aika. Siirryttiin niin sanottuun normaali- eli talviaikaan. Saatiin tunti takaisin elämään. Toisille se tarkoitti lisätuntia bilettämiseen, jos sattui olemaan baarissa lauantain ja sunnuntain välisenä yönä, toisille taas yhtä lisätuntia yöuneen. Jollakulla tämä lisätunti sekoitti, ainakin hetkellisesti, koko päivän kun heräsit normaaliin aikaan mutta kello olikin vasta viisi. Normikuuden sijaan. Onneksi mandariinipuun omistajat nukkuivat vielä lisätunninkin aikana. Rikollinen ura sai siis jatkoa.

Kaupassakäyntimuistutus. Pitihän minun se tietää mutta en muistanut. Että älä mene ruokakauppaan sunnuntaina kirkonmenojen jälkeen aamupäivällä. Minä menin. Eikä olisi pitänyt. Hyllyjen välit olivat tukossa ja jonot kassalle jäätävät vaikka olin ns. suuressa kaupassa, en siis missään pikkuisessa nurkkakaupassa. Suuri osa asiakkaista oli mummoja joille mm. käytävillä väistäminen tuntui olevan ylivoimaisen vaikea rasti. Jonotussäännöistä puhumattakaan. Siihen viiden metrin jonoon kun ei vaan voi tunkea vaikka kuinka sattuisi tupsahtamaan käytävää pitkin keskelle jonoa suoraan ihmisten väliin. Jos siihen sitten kuitenkin tunkee, kannattaa varautua että joku jonossa saattaa huomauttaa asiasta. Eikä se narina ja mutina juurikaan auta kun sinne jonon päähän joutuu lopulta kumminkin suunnistamaan.

Mitäpä muuta? Kaveri sai perjantaina hyviä uutisia terveyteensä liittyen. Joka oli suuri helpotus. Jopa minulle. En halunnut kertoa, en kertonut tai tule kertomaan kuinka paljon tuota asiaa jännitin. Mutta jännitin. Niin, ja se pään sisäinen huoltaminen. Se tapahtuu äänitettä kuunnellen makuuasennossa. Suoritin manööverin lounaan jälkeen. Ja nukahdin. Mikä ei todellakaan ole/ollut tämän harjoitteen tarkoitus. Mutta onneksi voin ottaa uusiksi. Jonka tulen tekemään. Tosin seuraavaksi tuskin ihan heti suoraan lounaalta.

Näillä askelmerkeillä viikon alkuun. Huomenna jatketaan. Ja jatketaan uusilla aiheilla. Siihen asti näkemiin ja kuulemiin siis. Me lähdemme Roksun kanssa vuorille.