4. joulu, 2018

Minä itse vol.2

Kastel Stari

11-15 C

Enimmäkseen aurinkoista

Hei vaan, se olen edelleen minä ja edelleen tasan samaisen, eilen aloittamani, aiheen parissa. Eli oman itseni. Tähän alkuun täytyy heti antaa krediittejä rakentavan palautteen antajille joista yksi on edelleen nähtävissä palautesivulla. Ihan vaan heidän takiaan avaan itseäni yhä lisää ja annan näin lisämatskua kaikille jotka haluavat arvioida vaikkapa seksuaalista suuntautumistani. Tosin tuon eilisen tyypin arvaus meni melkoisesti metsään, mutta pointsit yrittämisestä.

Ennen itseeni sukeltamista vielä lause tai kaksi eilisestä. Kirjoitin että elämä on palautumassa raiteilleen töpselittömän viikonlopun jäljiltä kaupassa käynteineen, päiväunineen ja lenkkeineen. Paitsi että ei. Eihän se nyt mennyt yhtään niin. Juuri kun olimme, siis Rocky ja minä, lähdössä lenkille, alkoi sade ja näin suunniteltu kahdeksan kilometrin peruslenkki kutistui lyhyeen kauppareisuun. Ja koska lenkki jäi välistä, olimme kaikissa touhuissamme noin tunnin etuajassa. Tämä aiheutti sen että lounasnälkä oli jo kymmenen aikoihin, päiväuniväsy klo 10.30 ja niin edelleen. Päivä täysin sekaisin ja perusrutiinit edelleen hukassa.

Mutta tänään sitten uudella innolla taas kohti normirutiineja koska loppuviikolle on kaikenlaisia extrasuunnitelmia ja elämä pitää saada raiteilleen ennen niitä. Suunnitelmat ovat osittain jopa hieman autettuja, mutta niistä ei nyt tähän hätään tämän enempää. Palataan asioihin sitten kun niiden aika on tai kun niiden aika on ohi. Eli kun ne annetut tehtävät on suoritettu.

Olen niin sanottu innostujatyyppi. Kun eteen tulee jotain kiinnostavaa, saan päähäni jotain tai joku esittää jonkun mielenkiintoisen ajatuksen jostain, innostun todella helposti. Lähes mistä tahansa. Ongelmat alkavat siinä vaiheessa kun ensi-innostus alkaa hiipua, kun se säkenöivä tähti jota kohti ponnistelen alkaa menettää säihkettään. Samaa tahtia myös minä menetän mielenkiintoani. Ja motivaatiotani. Ja kun sitä ei ole, ei tapahdu mitään. Ei yhtään mitään. Koska ei vaan kiinnosta. Nyt olen hämmästellyt kuinka pitkään olen roikkunut kiinni tässä nykyisessä lenkkeily- ja laihdutusinnostuksessani (kts. kuva). Normaalisti moiset intoilut katoavat paljon vikkelämmin, mutta kenties koska olen, vihdoin, saavuttanut silmin nähtäviä tuloksia, on motivaatio säilynyt. Kun tuo sade vaan loppuisi että pääsisi takaisin vuorille kiipeilemään.

Olen uutisfriikki. Mikä tarkoittaa sitä että jatkuvasti auki olevan radion lisäksi minulla on käytössäni monta erilaista, ja erimaalaista, uutissovelllusta. Jotka sitten pimputtavat uutisiaan jopa ärsyttävyyteen asti. Mutta pysynpä ainakin perillä mitä maailmassa, ja Suomessa, tapahtuu. Mikä taas johtaa siihen että minulla on mielipiteitä. Ihan omia sellaisia. Minulla on mielipiteitä maahanmuutosta, maahanmuuttajista, Suomen ja maailman politiikasta, Trumpista, Putinista, Paavo Väyrysestä. Vähän kaikesta maan ja taivaan väliltä. Ja kun niitä mielipiteitä on, ja niitä sitten jakelee, joskus sitä sitten saa kuulla olevansa milloin mitäkin. Milloin missäkin foorumissa. Blogin olen koittanut pitää varsinkin politiikkaa koskevista kärjekkäimmistä mielipiteistäni vapaana. Tämä kun ei ole oikea foorumi arvostella ketään tai lausua mielipiteitään. Paitsi suomalaista alkoholipolitiikkaa. Tästä aiheesta olen kirjoittunut kyllä kuten juttujani useammin lukevat taatusti tietävät.

Tässä iässä, tulipa sitten käytetyksi yhtä inhoamaani sanontaa, sitä väkisinkin alkaa miettiä tulevaisuuttaan. Moneltakin eri kantilta. Kaikille lienee selvää että asun ulkomailla, asun Kroatiassa Kastelan kylässä nimeltään Kastel Stari. Onko tämä minun loppusijoituspaikka? Onko tämä se mitä loppuelämältäni haluan ja odotan vai olisiko jossain vielä jotain uutta, ihmeellisempää ja kenties mukavampaa? En minä tiedä, mutta en myöskään voi, enkä halua, ilmoittaa että viettäisin juuri täällä loppuelämäni. Voi olla että vietän, voi olla että en. Ihan vaan siksi, että voin. Voin jumittaa tai voin lähteä. Aivan minne haluan. Tarvittaessa vaikka takaisin Suomeen.

Loppuelämästä puheenollen ja koska olen siinä iässä, huoh, mielessä on luonnollisesti käynyt myös se että miten tämän elämän takasuoran, joka väkisinkin jossain välissä kaartuu loppusuoralle, haluaisi viettää. Ykkösprioriteetti on se että voisi pysyä vaikka terveenä. Sitä kun on aikojen saatossa tullut selätetyksi muutamakin tauti ja sairaus, tämä osasto voisi alkaa olla jo taputeltu. Loppupätkän voisi mennä kohtuulisen terveenä. Ja kun se tajuuden vaihtamisen aika sitten joskus koittaa, se voisi tapahtua ilman suurempaa dramatiikkaa. Illalla tässä todellisuudessa nukkumaan ja aamulla ylös jossain muualla.

Mutta nyt saa avautuminen riittää. Palataan asiaan jossain välissä, huomenna väännetään aivan jostain muusta aiheesta. Etteköhän te nyt tiedä, ainakin himpun verran paremmin, minkälainen tyyppi näitä juttuja tässä keittiön pöydän ääressä näpyttelee. Joten olkaapa hyvät vaan. Ja tervetuloa takaisin huomenissa aivan uusien aiheiden pariin.