7. joulu, 2018

Lähialuematkailua

Kastel Stari

7-14 C

Osittain aurinkoista

Se on sitten se itsenäisyyspäivä taputeltu. Tai kätelty. Viuh-viuh ja shake-shake. On muuten todella vaikeaa koittaa imitoida kättelyä näin kirjoittamalla. Siitä kun ei oikein lähde, kait, minkäänlaista ääntä. Ei ainakaan sellaista ääntä jonka voisi kirjoittaa.

Mutta joo, illaksi kotiin katsomaan kun ihmiset kättelevät toisiaan. Se oli toinen minun teemoista eiliselle itsenäisyyspäivälle. Se toinen oli lähialuematkailu. Jota suoritin, nykytrendin mukaisesti, ekologisesti joukkoliikennevälineitä käyttäen. Nyt käydään hieman läpi mitä matkustelu lähiympäristössä piti sisällään ja tutkaillaan siinä ohessa muutamia havaintoja joita reissun aikana tein.

Matkaan siis. Hyppäsin aamulla anivarhain junaan tuosta meidän kylän rautatieasemalta. Junan piti lähteä kello 08.02., mutta se lähti noin vartin myöhässä. Luonnollisesti. Olihan se kuitenkin taivaltanut jo huiman 20 kilometrin matkan Splitistä joten vartin myöhästyminen on täysin luonnollista. Pikkaisen kylmäsi tosin jo lähdössä koska matkaohjelmaani oli merkitty junanvaihto Perkovic -nimissä paikassa. Aikataulun mukaan vaihtoon oli varattu neljä minuuttia. Ja me olimme siis vartin myöhässä jo lähdössä....

Lopulta pääsimme liikeelle, kunhan olimme ensin odotelleet vastaantulevan tavarajunan. Ja turhia huolehdin, siellä se jatkojuna möllötti kaikessa rauhassa Perkovicin asemalla. Eikä sillä ollut kiire mihinkään. Meidän juna saapui paikalle about 15 minuuttia myöhässä, mutta siinä me sitten istuskelimme asemalla vielä toisen vartin ennenkuin jatkoyhteys päätti lähteä matkaan. Olimme näin ollen about puoli tuntia aikataulussa ilmoitetusta jäljessä kun vihdoin lähdimme Perkovicin asemalta. Mutta Kroatia ei olisi Kroatia jos ihmeitä ei tapahtuisi. Ja niitähän tapahtui. Taas. Kun saavuimme perille kohdekaupunki Sibenikiin, olimme myöhässä vain 10 minuuttia. Vaikka tuntui että pysähtelimme aivan jokaisessa paikassa jossa oli, tai oli joskus ollut, asema jotenkin junakuljettaja suhutteli siihen malliin että kelloa saatiin kiinni. Ja vieläpä melko reippaasti.

Ikäänkuin minulla olisi ollut johonkin kiire. Sillä ei todellakaan ollut. Minähän olin kokemuksia hankkimassa ja mm. siitä syystä reissussa junalla. Joka ei, sivu mennen sanoen, ollut yhtään niin paha kuin minua oli peloteltu. Kaverit, varsinkin paikalliset, ovat suorastaan kieltäneet matkustamasta junalla sillä ne ovat a) aina myöhässä, b) kalliita, c) epäluotettavia, d) tähän kohtaan kaikki negat mitä ikinä keksitte. Vaan ei, ei se nyt ihan noinkaan mennyt. Ok, pikkuisen myöhässä kyllä, mutta muuten ihan mukava kokemus. Kalusto, varsinkin ensimmäisellä pätkällä, oli aivan suomalaisen junakaluston veroista ja matkalla oli muutenkin mukava Linnanmäki -fiilis kun juna kallisteli mutkissa, ajeli ylös-alas vuorenrinteitä sukeltaen aina välillä tunnelliin. Kun vielä olisi radan varressa ollut huonosti tehtyjä haamuja ja muita pahvisia örkkejä, tunnelma oli ollut kuin kummitusjunassa konsanaan. Pikkaisen kaluston taso laski, tai sitten siirryimme vaan takaisin 70 -luvulle, kun hyppäsin jatkojunaan, mutta hyvin sekin perille kuljetti. Niinkuin on varmaan tehnyt viimeiset 50 vuotta. Ihan se sama junayksilö. Ottipa vielä kelloakin kiinni kuten todettu. Tuo vajaan sadan kilometrin reissu kaikkine junanvaihtoineen ja nostalgiatrippeineen maksoi muuten 36 kunaa eli vitosen euroissa. Muutama tunnelmakuva retkestä tuosta oheisesta kuvastakollaasista.

Päivä meni sitten Sibenikissä, joka on hieman reilun 40.000 asukkaan satamakaupunki meistä pohjoiseen. Sibenik on kaupunki josta pidän yhä enemmän ja enemmän kun siellä käyn. Eilen, talviaikana, edes vanhassa kaupungissa ei juurikaan ollut turisteja, koska siellä ei ollut ketään. Mutta tästä huolimatta, tai ehkäpä juuri siksi, se taas sykähdytti. Kiipeilin pitkin poikin katuja, kujia ja portaita niin että lopulta reittisovellus kännykässä kertoi minun kävelleen lähes 8 kilometriä. Joka on paljon, sillä Sibenikin keskusta ei todellakaan ole kovin laaja. Vaan kun piti kääntyä juuri tuon kulman taakse. Vaikka sen toisen kulman taakse kääntymällä olisi päässyt lyhyemmin. Mutta kun ei ollut sitä kiirettä.

Sen verran mukava Sibenik on/oli että jo aiemminkin hehkuttamani mahdollinen asuminen kaupungissa ei edelleenkään tunnu ihan kauhealta vaihtoehdolta. Paitsi että. On kuulemma mahdotonta, jopa vaikeampaa kuin Kastelassa, löytää Sibenikistä ympärivuotista vuokra-asuntoa. Kertoivat paikalliset kiinteistöalan ammattilaiset heitä eilen haastatellessani.

Paluu takaisin bussilla. Joka ovat junaa selkeästi suositumpi joukkoliikenneväline Kroatiassa. Busseja liikkuu enemmän, niiden reittiverkosto on laajempi ja kalusto yleisesti ottaen nykyaikaista ja mukavaa. Totta toinen puoli. Junia olisi palannut iltapäivällä takaisin kotiin tasan kaksi kappaletta. Linja-autoja sen sijaan kulki lähes joka tunti. Hinnassa ei kovin suurta eroa ole, bussi jolla sitten lopulta kotimatkan suoritin, maksoi 38 kunaa. Päälle tuli tosin vielä 13 kunaa paikallisbussia ja näin yhteishinta paluumatkasta kipusi huimaan 52 kunaan. Joka onkin sitten jo reilusti yli 7 euroa. Sitäpaitsi ainakin tämän liikennöitsijän joka kuljetti minut Sibenikistä, kaluston jalkatilat olivat naurettavuden ja säälittävyyden rajamailla. Jopa minulle, lyhehkön koripalloilijan pituuden omaavalle. Piti vääntää itsensä eräänlaiseen s -asentoon kahdelle penkille jotta löysi edes jotenkin mukavan asennon matkustaa.

Olisi sen itsenäisyyspäivän huonomminkin voinut viettää. Varsinkin kun ehdin hyvin katselemaan vielä kättelymaratoniakin. Vastaavia lähialueretkiä pitää tehdä myös tulevaisuudessa nyt kun on pää saatu auki ja jonkinlainen tietoisuus siitä mitä tuollainen matkustaminen vaatii ja edellyttää. Eli aikaa. Seuraava reissu muhii jo. Minne, milloin ja miksi, sitä ei tiedä vielä kukaan. En edes minä. Ehkä kaukomatkatoimistoni (inside joke, sorry) kertoo kohteen kunhan saa suunnitelmansa valmiiksi.

Näin tälle viikolle. Pyydän jo etukäteen anteeksi sitä, että tulen taatusti tykittämään tänne kuvituskuviksi eilisen reissun kuvasatoa. Jota tuli napsittua aivan riittämiin. Varautukaan siis siihen että ensi viikosta alkaen saatte katsella jos jonkinnäköistä kujaa ja aukiota pitkin poikin Sibenikiä.

Nyt viikonloput itse kullekin. Olkaa edelleen kiltisti oli niitä pikkujoulujuhlia tai ei. Tontut kuitenkin kurkkivat jo, eihän jouluun ole enää kuin hieman reilu kaksi viikkoa. Hip hei. Ja viikonloppuja.