18. joulu, 2018

Yksinäisyys

Kastel Stari

3 - 9 C

Enimmäkseen aurinkoista, tuulista

Aina silloin tällöin se menee niin että alkuperäinen ei olekkaan se paras. Olen kirjoitellut useasti kuinka minulla paukuttaa (suomalainen) radio tuossa olohuoneen nurkassa 24/7. Se on viritetty siten että itse laitteena toimii kännykkä joka on wifillä kiinni netissä. Jossa pyörii sitten radio. Puhelin itsessään on vielä kiinni kotiteatterilaitteistossa ihan äänenlaadun parantamiseksi.

Radiosovelluksena on eiliseen asti ollut Yle Areena. Toisin sanoen olen kuunnellut Ylen radiokanavia heidän oman applikaation kautta. Areenassa on ollut se ongelma, että radio on pätkinyt ja menettänyt nettiyhteyden vähän väliä. Joskus useammin, joskus harvemmin. Eilen aamulla tämä pätkiminen sitten lopulta ylitti ärsytyskynnyksen. Kun olet riittävän monta kertaa joutunut nousemaan sohvalta siirtämällä ensin peiton ja sen jälkeen koiran syrjään päästäksesi virittämään itsensä pätkäisseen radion uudelleen, ja vielä ennen aamukahvia, sitä alkaa kummasti etsiä uusia ratkaisuja. Ja niin tein minäkin.

Surffasin sovelluskauppaan hakusanalla radio. Ja siellähän niitä appseja oli. Valintani kohdistui myTuner -nimiseen systeemiin joka lupaa 250 suomalaisen radiokanavan lisäksi mm. yli 40.000 lisäkanavaa noin 200 eri maasta. Joten kun tuo Ylen paukuttama joulumusiikki alkaa tökkiä, nyt löytyy muutama vaihtoehto. Radio Suomi ilmoitti muuten soittavansa pelkää joulumusiikkia eilisestä alkaen aina Tapaninpäivään asti. Eli 1,5 viikkoa. Että jos maistuu niin eikun kanavalle. Minä puolestani siirryn, ainakin osaksi päivää, paikallisen radio Dalmacijan pariin. Ja kuuntelen ulkomaisten hittien lomassa paikallisia hittejä. Jiihaa!

Niin ja se pätkiminen. Se loppui tyystin. Ei ole radio tippunut netistä eikä pätkäissyt kertaakaan kun olen kuunnellut lähetystä tuon uuden sovelluksen kautta nyt vuorokauden. Ei edes se Radio Suomi kaikkine joululauluineen.

Päätin eilisen blogini lyhyesti yksinäisyyteen. Kirjoitin kuinka yksinäisyyden tunne hiipii jouluisin jostain. Mutta ei se pelkästään jouluun rajoitu. Se yksinäisyys. Kyllä sitä riittää muulloinkin. Vaikka kuinka yrittäisi muuta väittää.

Eilinen oli, taas kerran, sangen harmaa ja sateinen. Eli tyypillinen dalmatialainen talvipäivä. Joita on tälle talvelle riittänyt taatusti enemmän kuin vaikkapa viime talvena tähän mennessä. Olen huomannut sään, varsinkin huonon sellaisen, vaikuttavan suoraan mielialaan. Ja kun se eilinen oli hyvinkin matalapaineinen, se sitten sai minut ajattelemaan enemmänkin tuota eilen aloittamaani yksinäisyys -teemaa.

Yksinäisyyttä on hävettävä. Sitä pitää hävetä ihan vaan siksi että se johtuu sinusta. Ja vain sinusta. Kun olet yksin, kun sinua ei kutsuta juhliin, kun kaverit ei soittele ja vietät kaikki illat yksin, ketä muutakaan siitä voisi syyttää ellei sitä tyyppiä joka katselee sinua peilistä? Sinä olet huono. Olet ainakin selkeästi huonompi kuin ne muut jotka nauttivat aivan älyttömän vilkkaasta ja vauhdikkaasta sosiaalisesta elämästä. Jopa niin vilkkaasta etteivät ehdi tehdä oikein mitään kun koko ajan pitää olle menossa jonnekin. Kun aina on joku kutsu jonnekin. Tai jossain tapahtuu jotain. Tai joku soittaa just. Ihan kohta.

Mutta. Yksinäisyys ei ole riippuvainen todellisista sosiaalisista suhteista. Voit olla yksinäinen vaikka olisit jatkuvasti ihmisten ympäröimänä. Vaikka sinulla olisi niitä kutsuja. Tai joku soittasi ihan kohta. Ja kääntäen. Voit olla myös sangen tyytyväinen elämääsi ilman jatkuvaa härdeliä ympärilläsi. Toisen kun vaan kaipaavat sosiaalisia suhteita enemmän kuin toiset. Toiset sitten ovat onnellisempia yksinään. Itse taidan kuulua tuohon ensin mainittuun ryhmään. Niin, ja et sinä ole huono vaikka yksin olisitkin. Tai jopa yksinäinen.

Miksi minä kirjoitan aiheesta? Vieläpä toista päivää peräkkäin? Ihan vaan siksi, että varsinkin näin talvisin kun ulkona on harmaata ja pimeää, kukaan ei liiku missään eikä mihinkään ja kadut ovat tyhjillään, tunnen aika ajoin olevani melko yksin. Ja melko yksinäinen. Myönnettäköön. Toki minulla on kavereita ja ystäviä, mutta kun tuo yksinäisyyden tunne iskee, siitä tulee helposti itseään toteuttava kierre. Ajatus kulkee tuolloin jotenkin että kun olen yksin/yksinäinen, minulla ei ole kavereita. Niitä ei vaan ole. Sitten kun joku niistä kavereista soittaa tai ottaa yhteyttä, et jaksa tavata etkä jutella koska olet yksinäinen eikä sinulla ole kavereita. Painaudut mielummin sohvan nurkkaan peiton ja koiran alle kuuntelemaan pätkivää radiota koska olet niin yksin. Olet yksin kun et jaksa tavata ketään. Ja niin edespäin.... Tunne ruokkii toimintaa ja toiminta ruokkii tunnetta.

Yksi hieno keino suhteiden ylläpitämiseen on sosiaalinen media, sanoivat 'edistykselliset', siitä luopuvat ja sitä arvostelevat, hipsterit ihan mitä tahansa. Sosiaalinen media on tärkeä väylä varsinkin meille jotka asumme kaukana. Minulla on netissä itselleni erittäin tärkeitä ihmisiä joiden kanssa keskustelu, ystävyys ja ajatustenvaihto tapahtuu pelkästään verkossa. Puhumattakaan lapsistani. Ja lapsenlapsista. Vaikeaa olisi ilman tätä väylää. Ja kaikille niille jotka sanovat ettei sähköinen kontakti korvaa livekontaktia, niin kyllä korvaa. Se riippuu vaan paljon kontaktin luonteensa, siihen osallistuvista ja osallistujien välisestä suhteesta. Ihan kaikki toiminta kun ei edellytä fyysistä läsnäoloa. Sitä paitsi voit olla läsnä myös on line. Tai olla olematta. Voit olla linjoilla vaikket ole läsnä. Voit suuttua, ihastua, pettyä, riemastua, voit olla mustasukkainen, voit tuntea monenmoista ja osallistua sen toisen elämään vaikka oletkin 'vain' linjoilla. Näistä kaikista on kokemusta.

Kiskaisinpa sitten pienen pienen yksinäisyyskyykäyksen näin tiistain kunniaksi. Kyllä se tästä taas. Varsinkin kun päivän keli vaikuttaa, vihdoin, hieman miellyttävämmältä kuin mitä se oli eilen. Joten josko sitä tänään jaksaisi taas. Ja kirjoittaa huomenna sitten jostain muusta.