19. joulu, 2018

Pikku Jukka

Kastel Stari

2 - 10 C

Vaihtelevaa pilvisyyttä

Synninpäästö. Pakko korjata kun ihan turhista dissasin Yle Areenaa joku päivä. Ei se radion pätkiminen heidän vikansa ollut. Olin eilen lenkillä Rockyn kanssa ja kun tulimme kotia kohden, tuossa meidän kadulla seisoi puhelinasentajamiehiä. Kolme. Joista yksi kysyi minulta että asunko tuossa pinkissä talossa ja onko internetin kanssa ollut ongelmia? Saatuaan positiivisen vastauksen kumpaakin kysymykseen, herra aloitti polotuksen osoittellen vähän sinne sun tänne. Onneksi paikalle sattui naapuri, joka sitten englannisti asentajamiehen purkauksen. On kuulemma netin kanssa ollut ongelmia, ei minun laitteissa, ei meidän omassa katupöntössä vaan jossain siellä suunnassa mihin hän huitoi. On ollut siis jokin suurempi ongelma jossain suuremmassa ulottovuudessa. Kuten esimerkiksi runkoverkossa. Joka saadaan kuntoon tänään. Sanoi asentajamies. Ja Denis käänsi. Ja minä odotin. Ja odotan. Että se netti olisi kunnossa. Ketjureaktio siis.

Todellakin toivon että linjat ovat kunnossa jouluna. Jos kaiken sen kurjuuden päälle, josta olen kirjoittanut tässä viime päivinä, saamme vielä sen ettei netti toimi, siitäpä se riemu vasta repeää. Ei toimi puhelin, ei televisio eikä radio. Ilmoitan tässä ja nyt että jos niin käy, silloin katkeaa raittiusputki ja minut löytää ihan-mistä-tahansa aukiolevasta baarista. Eikä välttämättä ihan selvinpäin.

Joulussa pysyäkseni. Olen kirjoitellut aiheesta muutamana viime päivänä ja saanut melkoisesti palautetta. Ja tsemppiviestejä. Kiitos kaikista. Ehkä minä en olekaan, niinkuin eilen synkistelin, ihan niin yksin. Vaikka tosiasia on että kyllähän maailma, siis ihan koko maailma, vaipuu jonkinlaiseen stand-by -tilaan jouluksi. Ihmiset katoavat kuka minnekin, tekemään kuka mitäkin, kontaktit ympäröivään maailmaan vähenevät jolleivät lopu kokonaan, radio- ja televisio-ohjelmat ovat tauolla, kaupat, leipomot, baarit ja jopa kioskit ovat kiinni. Koko maailma tuntuu vetävän ikäänkuin henkeä. Tosin vain päivän, joka täällä on joulupäivä, mutta kumminkin. Eikä siinä mitään. Hyvähän se on välillä pikkaisen huilata. Tämä ei tietenkään koske meitä eläkeläisiä täällä palmujen alla, mehän vedämme henkeä ihan koko ajan. Oli sitten joulu tai juhannus. Tai jotain siltä väliltä.

Mutta ei se joulu ihan pelkkää juhlaa ole sekään. Kaikenlaista pientä siihenkin kätkeytyy. Saattaa olla että rennon, rentouttavan ja rauhallisen perheen kanssa vietetyn jouluillan jälkeen iskee kriisi. Perhekriisi. Varsinkin jos käy niinkuin eräässä joululaulussa näyttää käyvän.

Kaikki tietävät joululaulun nimeltään Joulupukki Suukon Sai. Siis sen biisin jossa perheen lapsi, taitaa olla Jukka nimeltään, ei saa unta ja lähtee vastoin kaikkia sääntöjä hakemaan lisää karkkia keittiöstä. Keskellä yötä. Ja sattuu siinä matkalla näkemään kuinka joulupukki saa suukon äidiltä. Että semmoista siellä kodin lämmössä yön pimeydessä.

En nyt lähde arvostelemaan perheen lastenkasvatusta, en kysy miksi tämä Jukka yleensäkin on keskellä yötä matkalla hakemaan karkkia vaikka sitä on taatusti syöty aivan riittämiin jo aiemmin, en kyseenalaista etteikö tuollaista toimintaa olisi nimenomaisesti kielletty, en ota esille edes sitä mitä karkinsyönti keskellä saattaa tehdä, ja tekeekin, pikkulapsen hampaille. Tuskin menee Jukka salakarkin jälkeen hampaansa pesemään. Sen sijaan säälin Jukkaa. Hän on selkeästi tuleva avioerolapsi joka saattaa tämän traumaattisen kokemuksensa johdosta/jälkeen tarvita hyvinkin pitkäkestoista terapiaa. Kaikki viittaa nimittäin siihen että vanhempien avioliitto vetelee aivan viimeisiään. Tämä ilmenee äidin täysin holtittomalla käytöksenä. Mitä isi on tehnyt, tai tekee, siitä minulla ei ole tietoa, mutta epäilen ettei hänkään aivan puhdas pulmunen ole. Makaa olohuoneessa todennäköisesti sammuneena. Koska 'otanpa tuosta Kalelta saadusta kojakista yhden pienen siivun'. Ja tietäähän sen sitten.

Äiti pussailee siis pukkia keittiössä. Yöllä. Pukki on taatusti joku ostopukki, joku innokas tekniikan ylioppilas joka tienaa opiskelurahoja joulupukkina ja on aivan innoissaan että nyt natsaa! Perheen äiti käy aivan kuumana ja tämä on illan viimeinen keikka. Toinen vaihtoehto on, että joulupukki on naapurissa asuva sähköasentaja-Pena, joka on houkuteltu kossupalkalla perheeseen pukiksi. Ja Penahan pukkeilee. Kossu on takataskussa ja Irmeli sylissä. Ainoa ongelma on se, että perheen isän kanssa pitäisi mennä tapaninpäivänä keilaamaan. Mikä saattaa olla hieman vaivaannuttavaa kun tässä Irmelin kanssa pikkaisen pelehditään noin niinkuin joulun hengessä.

Laulussa lauletaan että 'mikä riemu syntyiskään, jos isi sais tietää tään'. Ei Jukka, siitä ei synny riemua. Tai syntyy. Syntyy nimenomaan 'riemu'. Mutta älä kerro. Älä kerro iskälle. Kyllä ne kiinni jäävät jossain välissä kuitenkin. Ja sitten alkaa se Jukan avioerolapsitaival. Parittomat viikot iskällä ja parilliset äiskällä. Eikä siitä äiskän jutusta Penan kanssa tullut mitään. Nyt sillä on se Arska jonka se löysi tuosta ostarin karaokebaarista. Se joka veti sen Hopeisen kuun tosi hyvin. Iskä sen sijaan dokaa. Edelleen. Koittaa se olla selvinpäin ne parittomat viikot, mutta kyllä sen huomaa. Hajusta. Ja siitä että sillä kostuu silmät kun radiosta tulee Juha Tapion Kaksi Puuta.

Kannattaa siis ihan pikkaisen miettiä mitä kaikea näiden, sinänsä viattomien, joululaulujen taakse kätkeytyy. Onneton lapsi, onneton lapsuus, avioero ja onnettomat vanhemmat. Kaikki vaan siksi että piti vastoin ohjeita ja sääntöjä hiipiä sinne keittiöön hakemaan sitä karkkia.

Te ette kuuntele tuon edellä olevan jälkeen enää ikinä tuota biisiä samalla korvalla kun olette kuunnelleet tähän asti. Mikä on ihan oikein teille! Siitäpä saitte! Ja huomenna saatte lisää. Mutta aivan jotain muuta. Joten nähdään siis täällä huomenaamulla samaan aikaan. Toiseksi viimeistä kertaa ennen joulutaukoa.