28. joulu, 2018

2018 - loput kuusi

Kastel Stari

6 - 14 C

Vaihtelevaa pilvisyyttä

Kohta päättyvän vuoden yksi tärkeimmistä asioista suuressa, ja miksei vähän pienemmässäkin, kuvassa tässä maassa oli heinäkuussa päättyneet jalkapallon MM -kisat. Kroatia selvitti, vastoin kaikkia ennakko-odotuksia, tiensä aina loppuotteluun jossa tosin kärsi tappion Ranskalle. Mutta mutta....

Kun kisat kesäkuun puolessa välissä alkoivat, paikalliset eivät juurikaan uskoneet omiinsa. Maan jalkapallo oli maajoukkueen pelitavasta ja valmentajasta alkaen lajiliittoon asti täydellisessä sekasorrossa mutta kun Vatreni, joka on joukkueen lempinimi, selvitti kisoissa ottelun toisensa jälkeen, alkoi tunnelma nousta. Ja kasvoi hiljalleen kisakuukauden kuluessa koko kansan yhdistäväksi tapahtumaksi. Olin Splitissä sunnuntaina 15.07. katsomassa loppuottelun suuressa yleisötapahtumassa ja vaikka tappio tuli, tunnelma oli hyvä, lämmin ja hellä. Väkeä oli enemmän kuin puistoon mahtui, screenit näyttivät peliä, olut virtasi ja makkarat maistuivat. Todella hieno, ainutkertainen ja mukanaan vienyt kokemus jopa tällaiselle vanhalle lätkäjätkälle.

Kisojen päätyttyä joukkue sai lämpimän, todella lämpimän, vastaanoton palatessaan kotimaahan. Kuten paikallinen lehdistö kirjoitti, Ranska voitti maailmanmestaruuden mutta Kroatia sydämet. Huipentaakseen hulinat joukkue päätti vielä yksimielisesti lahjoittaa sangen muhkean voittobonuksensa vähävaraisille lapsille. Näin saaga sai ansaitsemansa päätöksen.

Toinen suuri asia loppuvuodesta oli ihmiset. Ja nimenomaan suomalaiset ihmiset. Tapasin nimittäin todella paljon vanhoja kavereita, uusia kavereita, vanhoja ja uusia tuttuja, tapasinpa jopa muualla Kroatiassa asuvia etelänlomalle tänne Dalmatiaan tulleita maanmiehiäni kesän aikana. Ja ihmisten tapaaminen on aina mukavaa, ei pelkästään tuliaisina usein tulevien salmiakin, suomalaisen sinapin ja suklaan takia vaan myös siksi, että minusta on mukavaa esitellä meidän huudeja ihmisille. Ja jutella muutenkin niiden kanssa. Niinpä odottelin vielä lokakuun 15. päivä ainakin kolmea perhettä jotka oli tarkoitus tavata. Lentoyhtiöthän lentävät suoria lentoja lokakuun loppuun, joten sesonkia, ja turisteja, todellakin riittää aina tuonne asti. Mikä on hyvä asia. Kaikkien kannalta.

Syyskuun lopuilla luonani asusteli muutaman viikon kaveri joka toi elämääni paljon uusia asioita. Kuten vaikkapa vuoret. Ennen häntä en juurikaan ollut kiinnittänyt huomiota tuossa vieressä möllöttäviin mäkiin mutta nyt, osittain hänen ansiostaan, lenkkeilen niillä lähes päivittäin. Hänen ansiostaan totesin myös sen, että hiiret kykenevät kiipeämään helposti talon toiseen kerrokseen, sain ikkunani pestyksi ja totesin taas kerran kuinka naispuolinen henkilö asunnossa kasvattaa paperin kulutusta. Vessassa. Ai niin, tämän tyypin ansioksi voitanee laskea myös, että huomasin kuinka mukava ja miellyttävä kaupunki tuossa 70 kilometrin päässä sijaitseva Sibenik on.

Kolmantena suurena asiana jalkapallon ja ihmisten lisäksi voitanee nostaa oma sisäinen keskusteluni jota olen käynyt jotain syystä paljon varsinkin nyt syksyllä ja joka on osittain valunut myös tänne blogiin. Pohdinta on käsitellyt pitkälti loppusijoituspaikkaani ja sitä, että onko se juuri Kastel Stari? Vai olisiko se sitten kenties jossain muualla. Ja jos olisi, niin missä? Pitäisikö vielä koittaa? Tämänhetkinen tilanne, juuri nyt perjantaina 28.12., pään sisäisessä kädenväännössä on se että tuskin olen lähdössä Kroatiasta mihinkään. Mutta saatan jossain välissä koittaa jotain toista paikkakuntaa. Tai sitten en. Saattaahan se olla että pähkäilen aivan samaa asiaa kahdenkymmen vuoden kuluttua jossain sen aikaisessa formaatissa sen aikaisessa internetissä sen aikaisessa asunnossani jossainpäin Kaštel Staria. Blogia en tuolloin enää taatusti kirjoita.

Ja tähän loppuun asioita lyhyesti. Elokuussa kirjoitin paljon Kroatian hyvistä ja huonoista puolista herättäen melkoisen keskustelun niin täällä asuvien, tänne muuttoa suunnittelevien tai muuten vain maasta kiinnostuneiden parissa. Painotan yhä edelleen että maa ei ole paratiisi, täältäkin löytyy omat ongelmansa ja omituisuutensa. Joista toiset naurattavat ja toiset ärsyttävät. Niiden kanssa pitää vaan oppia elämään. Toistaiseksi hyvät asiat ovat voitolla. Vieläpä melko selkeästi. Siksi tuo Kroatiaan jääminen.

Joskus heinäkuun puolessa välissä päätin että alkoholi saa nyt olla tauolla. Ainakin hetken. Niinpä lopetin kaikkien alkoholillisten tuotteiden nauttimisen. Ilmoitin kyselijöille tosin jo tuolloin että minä en ole, eikä minusta tule, absolutistia. Eikä tullut. Nyt jouluna olen nauttinut jo muutaman lasin viiniä. Ja pari olutta. Mutta kait tuo breikki hyvää teki. Uskon nimittäin vakaasti että ruokavalion lievä säätö lenkeilyyn ja alkottomuuteen yhdistettynä on pudottanut painoani tämän aamun punnituksen mukaan tarkalleen 28,3 kiloa. Melko tarkaan vuoden aikana. Lähtöpaino on mitattu 31.12.2017. Toinen vaihtoehto voi tietty olla että minulla on jokin kuihduttava tauti. Ei voi ihminen tietää.

Muuta merkittävää. Vaihdoin shortsit verkkareihin aamulenkille 16.11. Koska tuli kylmä. Mainitut lenkit lähtivät lapasesta viimeistään marraskuussa. Tuolloin heittelin nimittäin keskimitaltaan 10 kilometrin lenkkejä päivittäin, joten lampisin pitkin poikin Kaštelaa tuon kuukauden aikana yhteensä kolmisensataa kilometriä. Joulukuussa olen oppinut pitämään jo välipäiviäkin, niinpä tässä kuussa ei taida kertyä kuin reilut pari sataa kilometriä.

Eiköhän tämä vuosi ala olemaan tässä. Ja jos jotain vielä pompsahtaa mieleen, kirjoitellaan niistä sitten. Palaan toki linjoille vielä tämän vuoden puolella maanantaina lyhyellä uuden vuoden -postauksella. Mutta nyt vuoden viimeisen viikonlopun viettoon. Mars! Ja hyviä viikonloppuja! Ihan kaikille.