21. tammi, 2019

Märkä rätti

Kastel Stari

7 - 10 C

Pilvistä ja vesisadetta

Suomessa on viimeisen vuoden aikana pyörinyt ensin seksihelle, sitten valkoinen kurittaja ja nyt tuloillaan on kuulemma räjähtävä pakkanen. Niinpä minäkin yritin miettiä miten kuvata päättyneen viikonlopun säätä Kaštelan talvessa. Ja päädyin termiin märkä rätti. Sillä perjantaina satoi, lauantaina satoi, sunnuntaina satoi. Sunnuntaina tosin vasta illalla, mutta satoi kuitenkin. Juuri nyt sataa, tälle päivälle on luvattu sadekuuroja, tiistaille sadetta, keskiviikolle muutamia sadekuuroja aivan kuten torstaille ja perjantaille. Eli märkä rätti. Tiedoksi kaikille jotka miettivät että minkälainen se talvi siellä Dalmatiassa on.

Ihan hyvä, toisaalta, että viikonloppuna satoi. Silloin kun ei ole paljon muuta tekemistä kuin hoidella kotihommia. Joten siivoamista, pyykin pesua, pitkästä aikaa televisiota ja tietysti radion kuuntelua. Jota teen nykyään paljon enemmän kuin katselen televisiota. Sunnuntai-aamuna, ennen sadetta, vihdoin ja viimein taas lenkille. Perjantai ja lauantai olivat olleet säästä johtuvia lepopäiviä. 11,56 kilometriä 4,84 keskituntinopeudella, 251 metrin reaalinousulla 309 metrin korkeuteen todellisen nousumatkan ollessa 548 metriä. Koska tilastot. Semmoinen viikonloppu täällä palmun alla.

Lenkillä, vuoren rinteitä ylös ja alas tampasessani totesin taas kerran että kyllä lenkkeily on mukavaa. Monestakin eri syystä. Hyvin suurella todennäköisyydellä säännölllisesti tehtynä se parantaa kuntoa jolloin normiarjen haasteista lienee pikkuisen helpompi selvitä. Tai ainakin tuntuu siltä. Varmaan jotkut sairaudetkin pysyvät poissa. Ja kun pistää tossua toisen eteen, ne oman pään sisällä pyörivät asiat saavat omat mittasuhteensa ja asettuvat edes jonkinlaiseen asentoon. Jolloin niidenkin kanssa on helpompi ja mukavampi elellä.

Olen lenkkeillessäni löytänyt uudelleen myös kameran. Ja aloittanut valokuvauksen. Jälleen. Tämä johtuu ensinnäkin siitä että kun se mäki, jota juuri pumppaat ylöspäin vaatii hetken huilia, on hyvä hetki kuvata. Samalla kun puhaltaa ja läähättää. Toinen syy räpsimiselle on maisemat. Jotka ovat, sanalla sanottuna, aivan liian upeita. Eilen päätin, että tällä lenkillä en ota yhtään maisemakuvaa koska niitä alkaa olla kuvapankissa jo aivan riittämiin. Mutta kun sitten olin tuolla ylhäällä, niin kyllähän se kamera niitä maisemia lauloi. Koska ei vaan voinut olla kuvaamatta. Koska siellä on vaan niin hienoa. Jopa niin hienoa että kun lopulta olet, 250 metrin lähes pystysuoran seinän kipuamisen jälkeen lopulta perillä, maisemat korvaavat kevyesti kaikki ne fiilikset joita siinä matkalla olet käynyt korvien välissä läpi. Eikä vituta enää yhtään. Vaikka pikkaisen puuskuttaa.

Kuvista puheenollen. Lupasin rakennella näille sivuille Viikon kuvat -välilehden, jotta nekin jotka eivät otoksiani näe Facebookissa tai Instagramissa pääsisivät nauttimaan valokuvataiteestani. Koska viikonloppu oli märkä rätti, aloitin sivun rakentamisen. Ja sain palvelun tuottajalta viestin että eipä onnistu. Internet on täynnä. Ota yhteys asiakaspalveluumme. Sivujeni tallennustila on kuulemma täynnä. Mikä on aika jännä juttu sinänsä sillä mistään rajatusta tallennustilasta ei tätä ennen ole ollut mainintaan yhtään missään. Mutta jos on täynnä niin sitten on täynnä. Mitäpä sille voi.

Vaan eipä se täynnä ollut. Kyseessä oli vain joku tietotekninen turvallisuus- tai muusellainen ratkaisu joka on nyt hoidossa. Eli se luvattu sivu on tuloillaan, kenties hyvinkin pian. Samaan hengenvetoon täytyy antaa tunnustusta Simplesiten asiakaspalvelulle. Se toimii hienosti. Lähetin edellä mainitun kyselyn perjantaina ja eilen sunnuntai-iltana asiakaspalvelija Tanja P. mailasi vastaukset. Ja oli ratkaissut ne. Siis sunnuntai-iltana. Täytyy vaan toivoa että Tanjalla on ihan oikeakin elämä ettei hän joudu elämään vain firman palauteboksia vahtien. Vaikka hyvin sitä vahtiikin.

Lopuksi huomio ulkosuomalaisten keskustelupalstoilta. Tasaisin väliajoin niille ilmestyy keskusteluavaus otsikolla 'Mitä sinä kaipaat/et kaipaa Suomesta'. Kun kerran asut ulkomailla. Ja joka kerta kyseinen topic kerää paljon kommentteja. Suomesta kaivataan yleensä ystäviä ja sukulaisia, Suomen kesää, joku on joskus kaivannut jopa Suomen talvea. Peruskamaa ovat perinteiset ruisleipä, salmiakki, karjalanpiirakka ja Fazerin suklaa. Kukaan ei tunnu kaipaavan räntää, hintatasoa, suomalaista sisäänpäinkääntyneisyyttä eikä pimeyttä.

Jos ovat kaivatut asiat tuttuja ja jatkuvasti toistuvia, aivan yhtä tuttuja ja jatkuvasti toistuvia on niiden 'en-kaipaa-suomesta-ikinä-mitään' -tyyppien ilmestyminen kertomaan kuinka he eivät kaipaa Suomesta ikinä mitään. Nykyään sitä oikein odottaa että milloin nämä Suomi-on-paska-maa -tyypit ilmaantuvat. Koska ne ilmaantuvat. Aina. Ennemmin tai myöhemmin.

Jännää on ollut huomata myös se, että vaikka nuo keskustelupalstat ovat ulkosuomalaisten palstoja joissa ulkkarit keskustelevat keskenään, niissä pohditaan hyvinkin usein omaa suhdetta Suomeen. Mikä osoittaa vain sen, että sinä voit lähteä Suomesta, mutta Suomi ei lähde sinusta. Vaikka olisit asunut uudessa kotimaassa kuinka pitkään, vuosia, jopa vuosikymmeniä, jossain syvällä sinussa kuplii kuitenkin Suomi. Ja suomalaisuus. Jopa näiden 'en-kaipaa-mitään' -tyyppien sisällä. Itseasiassa näyttää siltä että mitä pidempää olet ollut pois, sen tärkeämmäksi synnyinmaa muodostuu. Olen jutellut vuosikymmeniä sitten Suomesta poismuuttaneiden, juurensa jo vahvasti uuteen maahan kasvattaneiden ulkosuomalaisten kanssa ja yllättynyt kuinka vahvasti he kokevat olevansa suomalaisia. Haluavat tunnustaa juurensa ja lähtökohtansa. Koska se on heille tärkeää.

Näin on viikko saatu käyntiin. On muuten tammikuun viimeinen kokonainen viikko. Kohta on siis jo helmikuu! Ihan kohta ohikiitävä kevät ja sitten onkin kesä! Jota kohti siis. Uusilla jutuilla. Huomenna. Täällä. Samassa osoitteessa.