23. tammi, 2019

Sataa ja ropisee

Kastel Stari

5-9 C

Ajoittaista vesisadetta

Pieni vetoomus paikalliselle Pekka Poudalle tai sille tyypille joka päättää minkälaista säätä tänne meille pukkaa. Eikö voitaisi sopia yhdessä että nämä sateet alkavat jo riittää. Sen verran paljon, ja usein, on tuota vettä tullut että nyt se voisi jo hiljalleen olla tässä. Eikö vaan? Kiitos.

Jatkuvan sateen ja harmauden huomaa, ei ainoastaan ikkunasta, vaan myös ihan omassa elämässä. Enkä nyt puhu pelkästään juuri tällä nimenomaisella hetkellä vallitsevasta tilanteessa jossa minulla on jalat sukkia myöten märkinä koska tossut, joita käytin koiria aamulenkillä käyttäessäni, eivät sitten pitänetkään vettä. Puhun myös siitä kuinka vanne kiristää senkin takia ettei ole vähän aikaan päässyt vuorille kiipeilemään. Eli ei ole päässyt lenkille. Ei oikeasti ole kiva herätä aamusta toiseen veden lotinaan ikkunan takana. Sateeseen herätessä kun päivä ei ikäänkuin oikein lähde käyntiin. Ei ainakaan niinkuin se aurinkoisena päivänä lähtee.

Toisaalta, Suomessa kuului eilen tiistaina olleen kohtuullisen vilppoista. Tiedä sitten olisiko se sen parempi.....

Joku kysyi että mitenkäs siellä nuo auringonnousut ja -laskut. Että milloin tulee pimeää, milloin valkenee? Kerrottakoot siis ihan yleiseen jakeluun että esimerkiksi tänään, keskiviikkona 23.01.2019, aurinko nousee Kastel Starissa kello 07.21 ja laskee samana päivänä kello 16.52. Huomioitakoot samalla että kesäkuussa, sattumanvaraisesti valittuna päivänä, (23.06.) tasan viiden kuukauden päästä, aurinko nousee kello 05.13 ja laskee kello 20.39. Eli kyllä se päivä täälläkin pitenee. Kesällä. Ei tosin ihan yhtä pitkäksi kuin Suomessa.

Sitten aivan jotain muuta. Nimittäin tilastollinen vahvistus asiaan jota olemme ihmetelleet ja useasti keskustelleet täällä asuvien ulkkareiden kanssa. Joskus jopa paikallisten. Olen tainnut mainita asiasta näilläkin sivuilla jokusen kerran. Eli Kroatian menestyksessä eri urheilulajeissa. Iltalehti uutisoi maanantaina Great Sport Nations -verkkosivuston tekemästä vertailusta jossa eri maiden menestys eri urheilulajeissa suhteutettiin kyseisen maan asukaslukuun. Ja yllätys, yllätys, kun puhutaan miesurheilijoiden menestyksestä, Kroatia on maailman menestynein maa. Kun mukaan otetaan naiset, ykköseksi nousee Norja, mutta tässäkin vertailussa Kroatia löytyy sijalta kaksi. Suomi on kokonaisvertailun listalla yhdentenätoista, naisissa yhdeksäntenä.

Eikä tuo Kroatian sijoitus ole ihme. Seuraavassa nopeasti, eikä todellakaan kattavasti, hieman listaa siitä mitä Kroatian urheilijat ovat saavuttaneet vuonna 2018. Tammikuussa Australian avoimien tennisturnauksen miesten kaksinpelin voitto, jota seurasi voimistelun maailmanmestaruus, pari taekwondon maailmanmestaruutta, kesällä unohtumaton jalkapallon MM -kisamenestys, pari maailmanmestaruutta purjehduksessa ja soudussa, naisten kiekonheiton Euroopan mestaruus, karaten maailmanmestaruus ja tenniksen Davis Cupin voitto. Tuohon päälle vielä muutama valinta lajin parhaaksi urheilijaksi maailmanlaajuisesti sekä pari-kolme nuorten maailmamestaruutta niin joukkue- kuin yksilölajeissa.

Paljon on puhuttu uhreiluhullusta Suomesta. Enkä kiistä. Toki sielläkin urheilusta pidetään ja siitä puhutaan. Mutta miettikääpä vuoden urheilijavalintaa Suomessa jos tuo edellä oleva lista, edes osittain, olisi suomalaisurheilijoiden menestyslistaus. Saattaisi valintaraadilla, eli urheilutoimittajilla, olla pikkuinen hikka valintaa tehdessään eikä vuoden urheilijaksi vältämättä enää pääsisi sijoittumalla Pihtiputaan keihäskarnevaaleilla kolmanneksi.

Lupailin eilen näille sivuille uutta kuvasivua. Tulossa on, tulossa on kyllä. Huomasin tuossa vaan skrollaillessani Facebook -sivujani jotain juttua sieltä etsiessäni että kuvieni kulutus on melkomoista. Julkaisen siellä, siis Facebookissa, päivittäin yhden kuvan, joka on nykyään usein kollaasi. Eli kuva jossa on useampi kuva yhdessä. Sinne menee siis about kolme kuvaa päivässä. Lisäksi julkaisen päivittäin kuvan Instragramissa ja yhden kuvan tämän blogin kuvituskuvana. Näin ollen 'tuhlaan' viisi kuvaa päivässä, joka on 35 kuvaa viikossa eli hieman reilu tuhat kuvaa kuukaudessa. Eipä ihme, että vaikka kamera laulaa nykyään kiitettävästi, aina silloin tällöin tuntuu että ei ole yhtään semmoista kuvaa enää jäljellä joita en olisi vielä jonnekin sivustolle ladannut. Vaikka onkin. Tuolla kuvapankissa taitaa tällä hetkellä lojua joku muutama tuhat yksittäistä kuvaa vielä piiossa. Että kyllä sieltä materiaalia jaettavaksi löytyy vaikkakin jossain vaiheessa joku yksittäinen kuva saattaa olla julki usealla eri alustalla samaan aikaan. Myös kuvien taso saattaa ajoittain hieman heilahdella, joskus jopa laskea, mutta taidettahan ne kuvat kuitenkin kaikki ovat. Vaikka eivät ole. Eivät ainakaan kaikki. Minulle valokuva on kuva hetkestä. Sellaisena kun minä sen juuri silloin näen. Ja koen. Siksi en kauheasti käsittele kuviani. Koska kuvani edustavat ympäröivää todellisuutta. Ihan sellaisenaan.

Näin keskiviikolle. Nyt taidan vetäytyä sohvan nurkkaan Rockyn ja meillä vierailevan Ginger -koiran väliin villasukissani viettämään, jälleen kerran, sateista päivää. Kun ei sinne lenkillekään pääse. Tänäänkään. Mutta jospa se tästä joskus helpottaisi....