28. tammi, 2019

Vähän väpättää

Kastel Stari

8 - 13 C

Vesisadetta, keltaiset varoitukset sekä tuulesta että sateesta

Tuo oheissa kuvassa esiintyvä tyyppi on ollut iso osa elämääni tasan 14 vuotta. Olemme asuneet eri puolella Suomea, olemme muuttaneet, koittaneet juurtua ja sopeutua, rakastuneet muutaman kerran, menneet naimisiin, eronneet, Rocky odotti minua pari pitkää sairaalajaksoa, auttoi toipumisessa olemalla läsnä, paikalla ja oma itsensä. Olemme asuneet kahdestaan yksin, olemme asuneet parisuhteessa, ilman kissoja ja kissojen kanssa. Olemme riidelleet ja sopineet, välillä herra on ollut todella ärsyttävä, välillä aivan ihastuttavan lutunen ja rakastettava. Olemme kokeneet todella paljon yhdessä ja lopulta päätyneet viettämään eläkepäiviä tänne palmun alle. Molempien eläkepäiviä. Askel on hieman hidastunut, varmaan kummallakin, mutta aina jostain löytyy se vihreä pallo, jonka perässä mennään sitten kuin nuoruuden päivinä. Kumpikin. Ja eilen tuli siis 14 vuotta täyteen. Joka on melko kunnioitettava ikä jopa pikkukoirille.

Olen joskus miettinyt että osaanko minä hoitaa koiraa? Osaanko minä elää koiran kanssa? Huomaanko jos jotain on vialla? Olenko minä riittävän? Nämä ajatukset nostavat päätään aina kun lueskelen erilaisia koira-, tässä tapauksessa jack russel -keskustelupalstoja joissa ollaan huolissaan milloin mistäkin asiasta. Pitääkö mennä lääkäriin jos koira ei syö viittä ateriaa päivässä? Tai jos se ei juo kippoaan tyhjäksi? Jos se liikkuu liikaa tai liian vähän? Katsoo vihaisesti? On välinpitämätön? Ja niin edelleen..... Mutta kuitenkin, kait minä jotain olen tehnyt oikein kun Rocky on saavuttanut noinkin korkean iän. Kait minä jotain koiran kanssa elämisestä tiedän, kenties jopa osaan sen. Ainakin tiedän ettei ihan kaikesta sittenkään tarvitse stressata.

Myös tätä kautta, vielä kerran, suuri kiitos Rockyn puolesta kaikille syntymäpäivänä onnitelleille, juhlapäivänä päivänsankaria muistaneille. Juuri nyt, tätä kirjoittaessani, onnitteluja on Facebookin eri ryhmissä yhteensä lähes 400 kappaletta. Minun omilla sivuillanikin niitä on melkein sata. Plus kaikki muut kanavat. Meinaa väkisin tulla iskällekin roska silmään noista määristä. Iso kiitos teille kaikille!

Mitäpä muuta viikonloppuna? Ei mitään. Ei yhtään mitään. Eli siis aivan normaali viikonloppu. Talvinen sellainen. Paitsi että paikallisen ilmastomuutoksen johdosta, tai sen ansiosta, panostin liikkumiseen. Paljon. Kun viime viikolla vaivannut sade vihdoin päättyi, lähdin lenkeille. Joita tulikin pisteltyä aivan huolella. Tälle päivälle on kalenteriin sitten merkitty lepopäivä. Eli siivouspäivä. Sitäpaitsi ulkona sataa, taas, joten se lepo olisi ollut edessä ilman etukäteissuunnitteluakin. Viikonloppuna, joka alkoi jo torstaina, töpötin menemään lenkin jokainen päivä, yhteensä siis neljä kappaletta. Kilometrejä tuli yhteensä 49,45 km. Yksittäisen lenkin keskimitta oli näin ollen 12,36 km, ylämäkeä kiipeilin yhteensä 1889 metriä korkeimman kohdan oltua 397 metrin korkeudessa. Jyrkin ylämäki oli 13 astetta ja alamäki 12 astetta. Paino putosi päivien aikana 0,7 kg. Nämä tiedot kiinnostavat tuskin ketään, mutta tilastot pitää olla koska ne pitää olla. Lokakuussa hankkimani lenkkitossut alkavat olla hyvin pian loppuunkävelty. Tämäkin vain ihan tiedoksi.

Jalat olivat melkoista setsuuria eilisen 13,59 km mittaisen lenkin jälkeen. Joka on muuten lenkkimittaushistorian pisin. Mutta pää lepäsi. Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, tunne on melko mellevä kun olet kivunnut vuorelle, saavuttanut polun, kohteen tai huipun jonne olit matkalla ja kun siinä sitten puuskuttaessa katselet edessä/allasi aukeavia maisemia, niin onhan se hienoa. Todella hienoa. Vaikka pohkeessa, ja siellä sun täällä, vähän väpättääkin ponnistuksen jälkeen.

Lenkeihini kuuluu oleellisena osana valokuvaus. Johon taas liittyy kuvasivu, jotan olen lupaillut näille sivuille viikkotolkulla. Nyt se vihdoin on tuossa. Sinne ilmestyy uudet kuvat viikonlopun aikana jolloin vanhat, edellisen viikon kuvat poistuvat. Koitan saada kuville aina jonkinlaisen teeman, joka saattaa tietty olla myös se ettei mitään teemaa ole. Tämän ensimmäisen viikon, viikon numero neljä, teemana on nykyinen kotikaupunkini. Eli kuvia paikasta missä asun. Lisää kuvia löytyy muuten Instragram -sivuiltani (@jarihalva) sekä luonnollisesti Facebook -profiilistani. Olkaa hyvät.

Pari sanaa kuvausfilosofiastani. Minulle valokuva on realistinen, hetken näkymä vallitsevasta tilanteesta/ympäristöstä. Se on siis silmänräpäys todellisuutta, se on hetki joka ei koskaan enää palaa. Se voi kaunis, se voi olla ruma, se voi olla laaja, suuri maisema tai se voi olla jokin pieni yksityiskohta. Tai mitä ihan vaan näiden välillä tai ympärillä. Siksi kuviani ei ole käsitelty, ei edes rajattu. Ne ovat minun näkemykseni juuri siitä mitä olen nähnyt ja kokenut juuri tiettynä hetkenä. Näkemykseni ei tarvitse lisävärejä, sitä ei tarvitse rajoittaa, siitä tarvitse ei ottaa mitään pois eikä siihen tarvitse lisätä mitään. Joskus jokin teksti jonnekin, mutta ei mitään mikä siihen ei kuulu.

Näin viikon aluksi. Huomenna käsitellään muun muassa musiikkia lenkillä ja esteetöntä Kroatia. Jos sellaista on. Näiden lisäksi mieleen tulee taatusti paljon muuta. Tässä. Samassa osoitteessa. Huomenna.