13. maalis, 2019

Milloin?

Kastel Stari

4 - 12 C

Pilvistä

 

Lunastetaan eilen illalla Facebookissa antamani lupaus ja vastataan lukijan tiedusteluun näin julkisesti. Että milloin Dalmatiaan, tarkemmin tänne Splitin seudulle, se lomamatka kannattaisi suunnata? Kevällä, kesällä vai vasta syksyllä? Kun ne lomalistat ovat ilmestyneet sinne kahvihuoneen seinälle. Ja pitäisi se toivomusviiva siihen vetäistä.

Ajankohdan valinta riippuu pitkälti mitä arvostaa ja hakee. Mitkä asiat ovat tärkeitä. Mitkä vähemmän tärkeitä. Käydään siis puolikas vuodesta läpi nopeasti ja vahvasti yhteenvetäen. Tutkaillaan hyviä ja huonoja puolia. Tai ainakin eri ajanjaksojen ominaispiirteitä.

Kevät. Lasketaan kevään alkavan vaikka kun Norwegian aloittaa suorat lentonsa Splitiin. Eli huhtikuun alussa. Mihin ei, sivumennen sanoen, ole kuin vajaa kolme viikkoa! Tarkemmin sanottuna tasan 19 päivää. Keväällä huhtikuussa ei kaikki ravintolat, baarit ja kesäiset palvelut välttämättä ole vielä auki. Koska ei ole vielä sesonki. Tämä tarkoittaa myös että ihmisiä, eli turisteja, ei ole ruuhkaksi asti ihan joka paikassa. Väljyyttä arvostaville oivallinen ajankohta. Varsinkin kun ennen sesonkia mm. majoitushinnat ovat edullisemmat kuin mitä ne aivan huippusesongin aikaan ovat. Ilmat ovat olleet, ainakin edellisinä vuosina, sangen kesäiset jo huhtikuussa. Elohopea kipuaa kepeästi yli 20 asteen, joskus jopa lähelle 30 astetta. Varsinkin loppukuusta on täysi shortsikeli, yleisesti ottaen sangen tyypillinen suomalainen kesäsää. Päivästä toiseen. Merivesi ei tuohon aikaan ole vielä kovin lämmintä eikä kaikki uimarannat välttämättä ole vielä auki. Tai vaikka olisivat, kaikki palvelut eivät vielä toimi.

Kevät on oiva loma-ajankohta jos et halua jonottaa joka paikkaan, maksaa palveluista ja majoituksesta liikaa eikä se uiminen, ainakaan meressä, ole lomalla se juttu.

Toukokuun alusta, tai kuukauden edetessä, palvelut alkavat hiljalleen heräillä. Ainakin täällä meidän kylän rannoilla. Usea ravintolaa pyörittävä tuttavani suunnittelee avaavansa ja/tai aloittavansa ruokatarjoilun juurikin toukokuun alusta. Paitsi Niki jolla ei ole, tällekään kesälle, tarkkoja suunnitelmia. Heh, katsotaan.... en minä tiedä, oli vastaus kun asiaa viimeksi tiedustelin. Jotkut kertovat avaavansa jo pääsiäiseksi koska se on tänä vuonna harvinaisen myöhään. Yleisesti ottaen toukokuusta alkaen kesäkuuta kohti mentäessä kaikkien palveluiden pitäisi alkaa toimia. Paitsi Nikin baarissa jossa ne alkavat toimia sitten kun aika on kypsä. Tai ihan vähän sen jälkeen.

Touko- kesäkuussa mennään siis kesän asetuksilla. Tosin ilman varsinaisen sesongin ihmispaljoutta. Ja monessa paikassa vielä, ainakin toukokuussa, off-sesongin hinnoilla.

Se varsinainen sesonki käynnistyy sitten heinäkuuta lähestyttäessä. Mikä tarkoittaa sitä, että kaikki palvelut toimii. Toisekseen sitä että hinnat nousee. Ne nousee ravintoloissa, baareissa, majoituksessa, retkien hinnoissa, ne nousee ihan joka paikassa. Jopa edellä mainitussa Nikin baarissa. Sesonki tarkoittaa myös sitä että ihmisiä on paljon. Joka paikassa. Täällä meidän alueella jossain kohdin, eli Splitissä, ajoittain jopa liikaa. Uimavesi on lämmintä, myös meressä, ja rantojen palvelut toimivat. Useaan suosittuun konobaan, pizzeriaan tai ravintolaan pitää varata pöytä. Yöelämä on vilkkaimmillaan. Lyhyesti, on elämää. Ja ihmisiä. Ja vilinää. Joka paikassa. Paljon.

Jos ruuhkat ei pelota, jos etsit lomaltasi menoa ja meininkiä, haluat viettää sen ihmisten parissa lämpimästä ilmasta ja vedestä nauttien, tule lomalle kesäkuun lopulla, heinä- tai elokuussa. Sesonkin alkaa hiljalleen hiipua elokuun lopulla, viimeistään syyskuun parina ensimmäisinä viikoina. Syyskuun loppupuoli on jo selkeästi rauhallisempaa.

Näin päästään henkilökohtaiseen suosikkiajankohtaan. Eli syksyyn. Koska. Syyskuun puolivälistä eteenpäin suurimmat turistivirrat alkavat rauhoittua. Sesonkihinnat putoilevat takaisin normihintoihin mutta kesäiset palvelut toimivat vielä täysillä. Vedet on lämpimiä eikä, viime vuosien kokemuksen mukaan, ilmoissakaan suurempaa valittamista ole. Viime syksynä vetelin lokakuun lopulla vielä aivan vapautuneesti shortseissa ja t-paidassa. Jopa vuorilla. Tosiasia on toki myös että syyskuun lopulla ja lokakuun alussa sateiden todennäköisyys kasvaa. Mikä täytyy tässä syksyn suosittelussa myös mainita.

Summasummarum. Mikä on tyhmä sana. Todella tyhmä. Mutta siis. (1) Ilman ruuhkia, hieman edullisemmin eikä välttämättä ihan kaikki palvelut käytössä. Tule keväällä, tule huhtikuusta toukokuun loppuun/kesäkuun alkuun/puoleenväliin. (2) Paljon ihmisiä, menoa ja meininkiä, ihan täysin kesä, kaikki palvelut ja paikoitellen jonoja. Tule heinä-, elokuussa tai syyskuun alussa. (3) Kaikki palvelut edelleen käytössä, ei ihan niin kauheasti ihmisiä ihan joka paikassa, lämpimät vedet, lisäntynyt mahdollisuus sateisiin. Tule syys- tai lokakuussa.

Lokakuussa loppuvat suorat lennot Splitiin, joten kesä- ja suosittelujaksot loppuvat myös tähän. Extremelomailijat ovat toki tervetulleita tuonkin ajanjakson jälkeen, silloin pitää tosin lentää pomppujen kautta eikä edellä esitetyt palvelut enää välttämättä toimi. Vaikka kesä kelien puolesta saattaa hyvinkin jatkua pitkälle marraskuun puolelle.

Näin tänään. Huomenna sitten taas jotain muuta. Joten kurkkimaan sitten taas. Mars mars.