25. maalis, 2019

Betoni lämpiää

Kastel Stari

10 - 18 C

Aurinkoista

 

Kevät päätti ettei jaksa tulla tänne meidän seudulle lainkaan ja niinpä siirryimme talviolosuhteista suoraan kesään. Perjantaina elohopea kipusi hyvinkin lähelle 20 astetta, lauantaina reippaasti sen yli ja sunnuntai oli sitten jo aivan täysi kesäpäivä. Parhaimmillaan lämpöä taisi olla jotain 23 asteen paikkeilla. Shortsit käväisivät mielessä, mutta koska olen vahvasti mummoutumassa ja pukeudun kalenterin enkä säätilan mukaan, ihan en vielä lyhytpunttisiin venynyt. Tänään taitaa olla vielä mahdollisuus, sitten sääennusteet lupailevat viilenevää. Huomenna tiistaina ei ole kuin 12 astetta josta sitten taas hiljalleen kivutaan kohti kahtakymmentä. Koska on kevät.

Ja hyvä että kivutaan. Sillä kun kelit lämpenevät, myös betoni lämpiää. Joka tarkoittaa että asunto lämpiää. Talvella on kylmä koska betoni jäähtyy kun ulkona on kylmä. Eikä yhtään avita se että eristemies on ollut lomalla/vapaapäivällä kun tätä taloa on rakennettu. Kun ulkona tuulee, myös sisällä tuulee. Vaikka kuinka lämmittäisit. Siis talvella. Kesällä luonnollisesti käänteisesti. Kun on kuuma ja aurinko porottaa, betoni lämpiää. Ja kämppä on kuuma. Jota kohti olemme matkalla. Juuri nyt se betoni on optimaalisessa tilassa ja kämpässä miellyttävä lämpö/viileys. Vaan eipä ole enää kuukauden päästä. Jos vanhat merkit pitävät paikkansa. Mutta ei valiteta. Aurinkoa ja lämpöähän sitä täältä lähdettiin hakemaan.

Sitten todiste, taas kerran, siitä kuinka asioita ei pidä yleistää eikä väittää jonkin asian olevan juuri niin tai näin. Sillä ei se kuitenkaan ole. Niinpä sitä taas korjataan ja vedetään takaisin omia juttuja. Ei ole ensimmäinen, tuskinpa edes viimein kerta.

Taisi olla perjantain blogi kun väitin että dalmatialaiset eivät osaa markkinoida. Että matkailumarkkinointi sakkaa, tapahtumista saa etsiä tietoja kissojen ja koirien kanssa, kukaan ei tiedä mitä tapahtuu, milloin tapahtuu tai missä ja mihin aikaan tapahtuu. Ja olin väärässä. Ainakin osittain.

Matkailumarkkinointi sakkaa edelleen. En ole ainakaan havainnut minkäänlaista edistymistä tässä asiassa. Eikä ole kukaan paikallinen kaverinikaan. Kyläjuhlatiedottaminen laahustaa lasten kengissä. Tai ei edes laahusta, sillä sitä ei ole. Kun jossain kylässä jotain järjestetään, sitä 'markkinoidaan' iskemällä posteri puunruunkoon tai -oveen kylässä ja/tai sen välittömässä läheisyydessä. Onhan ne ihmiset ennenkin tulleet. Se on dalmatialaista markkinointia.

Mutta sitten. Sitten on se osuus jonka johdosta vetelen sanojani takaisin. Kuten olen kertonut, löysin itseni lentopallokatsomosta tuossa muutama viikko sitten. Yllätys ei liene se, että kyseessä oli naislentopallo. Katsojia oli ihan mukavasti ja heille jaettiin niitä ärsyttäviä muoviläpsyjä joita hakataan yhteen katsomossa. Tämä siis ensimmäisessä pelissäni.

Seuraavassa pelissä minulla oli kamera mukana. Ja pääsin kentän laidalle seuran 'virallisena kuvaajana'. Koska oikea kuvaaja oli estynyt. Katsojia oli selkeästi enemmän ja erien välissä oli yleisölle suunnattua ohjelmaa. Muoviläpsyt paukkuivat. Tapahtumaa oli selkeästi kehitelty katsojaystävällisemmäksi. Ja sitä oli markkinoitu netissä. Sosiaalisessa mediassa. Vieläpä sangen tyylikkäästi.

Lauantaina oli kolmas peli. Katsomo oli (lähes) täynnä. DJ soitti väliaikamusiikkia. Paikalla oli rumpuryhmä torvineen. Läpsyt paukkuivat edelleen mutta ne eivät olleen enää pääosassa. Kroatialainen urheiluun erikoistunut kaapelikanava televisioi ottelun suorana. Mainoksia oli kentän reunalla selkeästi enemmän. Tunnelma oli hieno. Minä oli kentänä laidalla kuvaamassa, tosin nyt piti olla jo lupalappu kaulassa että sinne pääsi. Mutta pääsin, sillä olen seuran virallinen pyllykuvaaja. Koska en osaa ottaa tilannekuvia, keskityn stilltilanteisiin. Ja kun naislentopallossa ei tapahdu mitään, pelaajat kumartuvat usein eteenpäin. Ja no... te tiedätte. Kaiken päälle OK Kaštela, se meidän joukkue, voitti. Ja johtaa näin välieräsarjaa otteluvoitoin 1-0. Seuraava peli on keskiviikkona Zagrebissa ja ensi lauantaina ollaan taas kotona Kaštelassa. Finaalia kohti siis.

Kaikki tuo johtuu siitä että seura, siis OK Kaštela, päätti panostaa tapahtumaan. Puheenjohtaja vaihtui ja ensi töikseen pyysi remmiin mukaan urheilumarkkinointiin erikoistuneen kaverin. Joka aloitti hommansa juurikin tuosta minun ensimmäisestä ottelusta ja on nyt siis tehnyt hommia kolme peliä. Ja saanut aivan uskomattoman muutoksen aikaiseksi. Kun ennen näissä peleissä kävi noin 20-30 katsojaa, eilen jo useampi sata. Koska markkinointi. Ja koska tapahtuma.

Paljon on vielä tehtävää, mutta kun nollasta aloittaa, matka on pitkä. Ja minusta on mukava olla, omalla pienellä osalla, mukana tätä kehitystä. Olen istunut pari-kolme iltaa seuran edustajien kanssa mielipiteitä ja/tai kokemuksia vaihtamassa ja on kiva nähdä kuinka heidän työnsä alkaa tuottaa tulosta. Sitä paitsi touhuaminen tyyppien kanssa on minulle, aivan itsekkään henkilökohtaisesti, jälleen uusi väylä etbloitua syvemmälle tähän yhteiskuntaan. Tähän kylään. Jo näiden kolme tapahtuman ansiosta olen saanut uusia tuttavuuksia, paljon yläfemmoja ja moikkailukavereita. Tulipa jopa halaus seuran puheenjohtajalta lauantain voittopelin jälkeen. Koska sinä olet 'meidän porukkaa'. Joka tuntui hyvältä.

Näin maanantaille. Huomenna sitten taas aivan jotain muuta. Varmaankin. Joten nähdään silloin. Oikein hyvää keväistä viikon alkua aivan jokaiselle. Missä ikinä sitten olettekaan.