1. huhti, 2019

Jäähyväislenkki

Kastel Stari

12 - 21 C

Aurinkoista

 

Tiedättekö sen tunteen olet saanut tekstin valmiiksi, oikoluet, teet muutoksia ja korjauksia kaikessa rauhassa. Tyytyväisenä että juttu on valmis? Vihdoin. Ja sitten tilttaa kone. Varoittamatta. Tilttaa ihan huolella. Kun vihdoin saat sen uudelleen auki, kaikki tekemäsi on kadonnut. Koko vitun teksti. Anteeksi ilmaisu. Eikä ole palautettavissa. Minä tiedän. Älkää kysykö. Ettei tule sanotuksi vielä pahemmin. Että hyvin alkoi tämäkin viikko.

Mutta viikonloppuun. En siis muumioitunut. Vaikka perjantaina pelkäsinkin niin käyvän koska viikonlopulle ei ollut suunnitelmia. Ei sitoumuksia eikä mitään odotettavaa. Ja pakko myöntää, olihan se tylsä. Kun sitä lentopalloakaan ei ollut. Koska tytöt pelasivat liian hyvin eikä tarvinnut vääntäytyä kentälle lauantaina. Homma kun oli hoidettu valmiiksi jo aiemmin. Se loppuottelupaikka. Onneksi nyt alkavalle viikolle näyttäisi kertyvän vähän kaikenlaista. Että pääsee pikkaisen pihalle. Ja pikkaisen tuulettumaan.

Viikonloppu oli tavanomaista lyhempi. Koska lauantain ja sunnuntain välisenä yönä siirryttiin kesäaikaan. Eli menetettiin yksi tunti. Näin saatiin lyhyt viikonloppu. Onneksi. Syksyyn asti tosin kärsitään raastavasta univajeesta koska kun maailmasta menettiin tunti, menetettiin samalla yksi tunti yöunista. Jota ei tietenkään saa takaisin kuin vasta sitten kun siirrytään takaisin talviaikaan ja saa nukkua tunnin pidempään. Että jos olen tulevaisuudessa tavallista ärhäkämpi, se johtuu vaan siitä etten ole saanut riittävästi unta. Henkilökohtaisena kannanottonani mainittakoot että tämä kellon siirtely sinne sun tänne voitaisiin kyllä jo lopettaa. Onhan se täysin turhaa touhua. Monellakin eri tasolla. Valitaan jompikumpi aika ja pysytään sitten siinä. Ei se sen vaikeampaa voi olla.

Mutta se kesä. Se siis tuli. Tuli niin että lauantaina heitin tälle kesälle ensimmäisen lenkin shortseissa. Hupparilla toki mutta lyhyillä punteilla. Eikä tullut edes vilu.

En suorita enää lenkeillä. En enää siis koita venyttää niitä, en suunnittele reittejä enkä koita ylittää historiaa. Lenkkeilen fiiliksen pohjalta. Joka tosin näyttää ajoittain edelleen vievän pitkälle. Kuten lauantaina. Tamppasin tuolloin alkuperäiseen lenkkiohjelmaani kuuluneen pitkän maisemalenkin vasemmalle. Se on yksi niistä lenkeistä jotka olen aikoinani piirtänyt karttapohjalle, suunnitellut tarkkaan ja josta todella nautin. Koska maisemat. Lenkki nousee verrattain korkealle (326 m) ja korkeuserokin on 274 m. Ylämäkeäkin saa tampata 633 metriä. Mutta ne maisemat. Ne korvaavat puuskutuksen kevyesti. Tämä on yksi niistä lenkeistä jossa mieli lepää. Oikeinkin kunnolla.

En ole tätä reissua aikoihin käynyt ja niinpä kameraan kertyi yli 130 kuvaa. Etsiessäni sitä 'täydellistä kuvaa' noudatan vanhaa periaatetta, kun riittävästi sohii ja laukoo, saattaa joskus jopa onnistua. Siirtäessäni tavaraa kamerasta tietokoneelle, kuvamäärä väheni puoleen. Koska ensimmäinen karsinta. Ja itsekritiikki. Vielä, ennenkuin kuvat lähtivät pilveen, karsin niitä lisää. Lopulta pilvivarastoon taisi siirtyä vajaat 40 kappaletta. Parhaimmat otokset, minun mielestäni, ilmestyvät sitten jossain välissä näiden kotisivujen kuvasivulle, Kuvat.fi -palveluun ja blogin kuvituskuviksi. Lisäksi niitä ilmaantuu tipottain Facebookiin ja Instagramiin. Käykääpä kurkkimassa.

Lauantain lenkki oli jäähyväislenkki. Jätin jäähyväiset joskus lokakuussa ostamilleni lenkkareille jotka ovat tehtävänsä tehneet. Kuten oheisesta kuvasta voi päätellä. Olen rampannut niillä useampia satoja kilometrejä ylös-alas meidän vuoria, pitkin poikin rantoja ja kyliä. Mutta nyt ne kuolivat. Lienee siis syytä, ja lienen oikeutettu, korvamaan ne uusilla tossuilla. Jotka hankin heti tänään maanantaina.

Lopuksi kuukaisittainen osio joka ei koskaan kiinnosta ketään. Ja josta kirjoitan aina. Eli päättyvän kuun lenkkitilastot. Koska minä voin. Maaliskuussa lenkkeilin tilastoidusti 22 kertaa, yhteensä 192,24 km joten keskimääräiseksi matkaksi tuli 8,74 km. Korkeimmillani kävin 401 metrin korkeudessa jolloin kipusin ylämäkeä yhtämittaa 884 metriä. Pahimmat mäet olivat 23 asteisia ylös ja 16 asteisia alas. Paino jojoili 2,5 kilon sisällä sinne sun tänne. Eli on jämähtänyt paikoilleen. Josta olen sangen tyytyväinen. Kilot ovat kohdillaan eikä näytä pahemmin nousevan. Tai laskevan. Mikä on ihan hyvä.

Näin saatiin tylsä viikonloppu käsitellyksi tylsässä blogissa. Mutta suunta on ylöspäin. Kaikessa. Olen nimittäin jo pitkään haaveillut city-haikkaamisesta Splitissä ja kun tälle viikolle näyttäisi, tietyistä syistä, ilmaantuvan 'vapaapäivat' torstaille ja perjantaille, voisi olla aika. Kamera mukaan, uudet tossut jalkaan ja isolle kirkolle. Kuvia, ja kokemuksia, sitten myöhemmin.

Ennen sitä, jo huomenna, jotain kiinnostavaa. Vihdoin. Pääkaupunki Zagreb. Hieman ehkä normaalista turistiesittelystä poiketen mutta kuitenkin. Ihan omiin kokemuksiin perustuen. Jos ATK -osasto toimii eikä pätki. Eikä hukkaa asioita. Mutta tulkaapa siis kurkkimaan huomenna vaikka sitä Zagrebia.