5. huhti, 2019

Käärmeitä ja kavereita

Kastel Stari

11 - 16 C

Pilvistä, sadekuuroja

 

Olen odotellut rampatessani pitkin poikin vuoria että milloinkohan mahdan törmätä villieläimiin. Olen tavannut kanoja, kukkoja, pässejä ja hevosia, mutta ei niitä villieläimiksi voi kutsua. Edes hyvällä tahdolla. Varsinkin kun ne ovat aina aitojen sisällä. Leijonat, norsut ja vompatit, mitä näitä Kroatian luontoon kuuluvia elikoita nyt onkaan, loistavat poissaolollaan. Kuten käärmeet. Niitä nyt ainakin luulisi vuorilla, jotka usein ovat kivisiä ja louhikkoisia, olevan. Vaan en ole tavannut ensimmäistäkään.

Kunnes sitten eilen koirien kanssa iltapäivälenkillä. Ihan tuossa meidän vieressä olevalla aukiolla meitä karkuun luikerteli käärme. Ihan oikea semmoinen. Tuli vasemmalta ja meni oikealle. Pusikkoon. Koska en tunne Kroatian käärmeskeneä, en osaa sanoa tuosta eilisestä kaverista mitään. En tiedä hänen rotua, nimeä, en edes sitä oliko hän mahdollisesti vaarallinen. En siis tiedä hänestä yhtään mitään. Käärme oli musta. Ihan käärmeen näköinen. Luikersi siis, vastoin kaikkia oletuksia, keskellä asutusta. Ja oli minun ensikosketus tämän maan villieläinkantaan.

Muutoin eilen ei ollut hetkenkään rauhaa. Jatkuvasti joku oli vetämässä hihasta, vinkumassa kahville tai muuten vaan tapaamisia ehdottelemassa. Piti lähteä eilen Spilitiin. Ihan turistiksi kameran kanssa kuvia ottamaan ja muuten vaan ihmettelemään. Iski laiskuus ja päätin korvata kaupunkireissun lenkillä (10,58 km). Kun tulin lenkiltä, soi puhelin. Pääkaupungista asuva kaveri soitti, ilmoitti olevansa Splitissä, tulevansa kotimatkalla käymään Kastel Starissa ja että kahville. 20 minuutin kuluttua. Sano paikka. Sanoin, ja tapasimme. Eihän sitä uskalla vastaankaan sanoa kun suurkaupungin herra käskee.

Sitten iltapäivällä. Tursotin sohvallla päiväunia täysillä. Kun puhelin soi. Taas. Yksi teistä blogin lukijoista kyseli että olisiko aikaa. Olisi mukava tavata livenä koska ovat lueskelleet juttujani koko talven. Että olisi mukava saada jutuille kasvot. Ja mikäpä siinä. Eikun lenkkarit jalkaan, uudestaan rantaan ja uudestaan kahville. Oli hienoa, jälleen kerran, tavata teitä lukijoita. Saa siis edelleen ottaa yhteyttä jos reissunne suuntautuu tännepäin. Käydään kahvilla. Tai kaljalla. Tai pizzalla. Koska ihmisten tapaaminen on kivaa.

Sama meno jatkuu tänään. Illalla on treffit lapsuudenystävän kanssa joka on ollut venettään huoltamassa ja huomenna lentämässä takaisin Suomeen. Pizzaperjantai siis edessä jossainpäin meidän huudeja. Huomenna sitten se viikonlopun ehdoton kohokohta, meidän tyttöjen ensimmäinen kotifinaali Kroatian lentopallon Superliigassa. Tosin sangen omituiseen aikaan. Ottelu alkaa lauantaina kello 20.30 eli lähes minun tavalliseen nukkumaanmenoaikaan. On pakko kiskaista tavallista pidemmät päikkärit että jaksaa heilua. Ja jännittää. Ja kuvata. Pelistä lisää, taatusti, maanantain blogissa. Niin juttua kuin kuvia.

Lopuksi viikko kasaan. Maanantaina kirjoitin tylsän blogin tylsästä viikonlopusta. Kun mitään ei tapahdu on vaikea kirjoittaa mitään mielenkiintoista. Tiistaina kuorittiin sipuli. Eli aloitettiin Kroatian pääkaupunki Zagrebiin tutustuminen. Käytiin läpi kaupungin keskustan tärkeimmät nähtävyydet. Puhuttiin zagrebilaisesta tunnelmasta ja todettiin että kaupunki vaatii aikaa. Koska se avautuu hiljalleen. On vähän kuin sipuli.

Keskiviikko vietettiin edelleen Zagrebissa. Pistettiin paikka pähkinänkuoreen. Ja jälleen kerran, tuo keskiviikon blogi rikkoi lukijaennätykset. Näyttää vahvasti siltä että aina kun kirjoitan 'matkaopasblogin', se herättää kiinnostuksen. Ja lukijamäärä lisääntyy. Näin kävi aikoinaan Kaštela -esittelyn kohdalla, näin kävi Dalmatia -blogin  kanssa ja nyt saman ilmiön aiheutti tuo Zagreb -juttu. Jos tienaisin, mitä en tee, jotain tällä kirjoitelullani ja kiinnittäisin huomion lukijamääriin, kannattaisi näemmä keskittyä kohde-esittelyihin. Mutta kun en ole ansainnut senttiäkään näillä jutuilla, vielä, niin eipä hirveästi väliä. Voin siis kirjoittaa tasan mistä haluan. Mikä on mukavaa. Koska kirjoittaminen on minulle terapiaa. Tosin, onhan se ihan kiva että joku näitä juttuja lukee. Ja kuten todettu, tällä viikolla lukijoita oli jälleen ennätysmäärä. Kiitos siitä teille.

Torstaina urheiltiin. Puhuttiin Kroatian jalkapallosarjan ottelusta Hajduk Split – Dynamo Zagreb, sivuttiin hieman tuota meidän tyttöjen finaalisarjaa ja puhuttiin lyhyesti omista lenkeistä. Sekava kirjoitus sekavista aiheista.

Näin on tämä viikko, järjestysnumeroltaan 14/52, saatu valmiiksi. Nyt viikonloppuun ja takaisin maanantaina. Silloin juttua tuosta lentopallofinaalista. Ja taatusti jotain muutakin. Kun vielä näin perjantain varhaisaamuna ei voi tietää mitä viikonloppuna eteen pompsahtaa. Asioista enemmän sitten maanantaina. Nyt oikein hyvää viikonloppua ihan jokaiselle. Ja takaisin maanantaina.