17. touko, 2019

Arkielämää

Kastel Stari

11 - 19 C

Puolipilvistä

 

Minulta on useamman kerran kyselty että minkälaista se elämä ihan oikeasti on siellä vieraassa maassa, vieraassa kulttuurissa ja vieraiden ihmisten keskellä. Minkälaista arki on. Tämä blogi, kaikki kirjoitukset täällä, käsittelevät pääsääntöisesti juurikin tuota aihetta. Koska kirjoitan erilaisista sattumuksista pääsääntöisesti silloin kun jotain on sattunut tai joku asia on juuri mielessä eikä kukaan jaksa skrollata, lukemisesta puhumattakaan, koko blogihistoriaa läpi, koitetaan käydä osa kolmen vuoden aikana kokemistani asioista kootusti läpi. Ja vastata alussa esitettyihin kysymyksiin.

Korostettakoon että kaikki kokemukseni ovat subjektiivisia, perustuvat siis täysin siihen mitä minulle on sattunut ja tapahtunut, miten minä olen asiat kokenut. Arkeni ei koske koko Kroatiaa vaan rajoittuu pitkälti Dalmatiaan. Asiat ovat taatusti eri tolalla jossain muualla, joku toinen on kokenut samat asian taatusti eri tavalla kuin minä. Seuraava on siis minun, ja vain minun, tarinaa minun, ja vain minun, elämästä.

Kroatia ei, ei edes Dalmatia, poikkea kovin paljon Suomesta. Molemmat maat ovat eurooppalaisia valtioita eikä kulttuurierot näin ole niin suuret kuin ne olisivat olleet jos olisin valinnut asuinpaikakseni vaikkapa jonkun Kauko-idän valtion. Asiat täällä toimivat pitkälti samojen lainalaisuuksien mukaan kuin ne toimivat Suomessakin. Kaupassa pitää käydä ja viikko alkaa maanantaina. Aurinko nousee aamulla ja laskee illalla. Kulttuurishokkia, josta joku kyseli, ei minulla juurikaan ole esiintynyt.

Totta kai jokaisella maalla, paikalla ja jopa yksittäisellä paikkakunnalla on omat ominaispiirteensä. Niitä löytyy luonnollisesti myös Kroatiasta, Dalmatiasta ja minun tapauksessa Kaštelasta, tarkemmin Kaštel Starin kylästä. Jos näin ei olisi, jos elämä olisi tasan samanlaista kuin se oli Ylivieskassa, mikä pointti olisi ylipäätään ollut muuttaa?

Onneksi eroja on. Niitä on juuri sen että ne antavat pienen extramausteen elämään. Ne antavat sen pienen lisän elämään ja elämänlaatuun niin että jokaiseen aamuun on mukava herätä. Paitsi kun on satanut kolme kuukautta putkeen. Kuten tänä keväänä.

Verkkainen, ’pomalo pomalo’ -elämänasenne on yksi eroavaisuus. Kun Suomessa aikatauluista pidetään hampaat irvessä kiinni, kaikki tapahtuu tiukasti sääntöjen mukaan ja niitä noudattaen, täällä homman ehtii hoitaa myöhemminkin. Turha sitä on stressata. Asiat toki tapahtuvat täälläkin, ne tapahtuvat vaan hieman verkkaisemmalla aikataululla ja tahdilla kuin mihin Suomessa on totuttu. Sääntöjä, ohjeita ja varsinkin aikatauluja luovasti tulkiten. Tämän kanssa saattaa olla vaikea elää jos on tottunut suorittamaan. Olen keskustellut useamman ulkkarin kuinka paikalliset saattavat tulla sovittuun tapaamiseen ajoissa, 15 minuuttia tai 30 minuuttia myöhässä. Maan tavan mukaan. Varsinkin skandinaavit vinkuvat että tämä osoittaa kuinka vastapuoli, siis paikallinen, ei arvosta heitä eikä tapaamista. Koska myöhästyy. Vaan kyllä se arvostaa. Myöhästyminen tarkoittaa vain että matkalla tapaamiseen sattui joku tuttu jonka kanssa piti vaihtaa kuulumiset. Tai oli juttu kesken. Koska aika, varsinkin Dalmatiassa, on vain muodollisuus. Joten turha valittaa. Muista pomalo. Mikäs kiire tässä mihinkään on.

Lisää pieniä juttuja jotka antavat lisämaustetta arkeen. Vieraat tuotemerkit kaupassa ja kroatiankieli. Leivinjauhe. Ei mitään tietoa mitä se on kroaatiksi ja minkälaisessa paketissa sitä myydään. Sitä kun ei ihan joka päivä tarvitse eikä tarvitse usein ostaa. Löytyi lopulta. Ja on kroatiaksi prašak za pecivo. Tietysti.

Byrokratia ja alati muuttuvat säännöt. Edes paikalliset eivät aina ole ihan varmoja miten homma toimii. Mutta pomalo. Kyllä se siitä. Elämän keskittyminen iltaan. Kaikki tapahtuu illalla. Kun aamulla on käyty kahvilla, päivällä on käyty kahvilla ja iltapäivällä on käyty kahvilla, varsinainen elämä alkaa illalla. Silloin käydään, aivan oikein, ensin kahvilla ja mennään sen jälkeen syömään/kavereille/ulos/kävelylle. Kaikki menevät. Iltaan keskittyvä elämä ei täällä tosin ole niin määräävä seikka kun se on eteläisemmän Euroopan maissa, täällä saa jopa ruokaa halutessaan koko päivän. Jossain etelässähän on ruokapaikkaa turha etsiä ennen kello kahdeksaa.

En ole maailman hiljaisimpia tyyppejä. Tykkään höpöttää. Ja jutella ihmisten kanssa. Joku kysyi kuinka kykenen vaikenemaan vieraalla kiellellä kun tuo paikallinen ei oikein taivu. Vieläkään. Mutta. Ei täällä meidän seudulla tarvitse vaieta. Millään kielellä. Englannilla pärjää. Jota tuleekin sitten puhuttua. Enemmän kuin ikinä. Lisäksi on sosiaalinen media. Jossa voi höpöttää. Pitää yhteyttä ihmisiin ja hoitaa sekä ylläpitää jopa yhtä epätyypillistä etäihmissuhdetta. Ihan suomeksi. Kertovat isot pojat. Itsellänihän ei moisesta kokemusta ole. Tai en ainakaan myönnä.

Yksinäisyys. Eikö siellä vieraiden ihmisten keskellä vieraassa kulttuurissa ole yksinäistä? On. Ajoittain. Mutta niin se oli Ylivieskassakin. Ja Kalliossa. Tai ihan missä tahansa olen asunut. Täällä, koska elän vieraiden ihmisten keskellä vieraassa kulttuurissa, olen mennyt ulos. Ja tavannut ihmisiä. Luonut tuttavuus-, ystävyys- ja jopa kaverisuhteita. Sillä se on ainoa keino. Harvemmassa paikassa, ei edes Dalmatiassa, kukaan tule sinua kotoa hakemaan. Kyllä ne ihmissuhteet vaativat sinulta jotain. Kuten vaikka aktiivisuutta. Ja ihmisten tapaamista. Ja jos aina ei jaksa, on tuo edellä mainittu some. Se helpottaa kummasti.  

Kaiken kaikkiaan arkielämä ei, ainakaan minun tapauksessa, poikkea ihan kauheasti siitä mitä se oli Suomessa. Uusia asioita, joskus melko yllättäviäkin, on toki pompsahtanut eteen, mutta kaikesta on selvitty. Koska avoin mieli, pitkä pinna ja uuden kokemisen halu. Pääsääntöisesti elämä soljuu, ja asiat etenevät, omalla painollaan. Ja minä olen verrattain tyytyväinen tekemääni ratkaisuun muuttaa uuteen maahan. Uuteen kulttuuriin. Uuteen elämään.

Tähän on hyvä lopetella tämä viikko. Pistäkääpä niitä palautteita ja kysymyksiä  taas tulemaan niin minä vastailen ja kirjoittelen takaisin. Kuten vaikka maanantaina jolloin pamahtaa seuraava blogi. Siihen asti oikein hyvää viikonloppua ihan jokaiselle.