5. kesä, 2019

Paranevaa

Kastel Stari

16 - 22 C

Puolipilvistä, mahdollisuus ukkoskuuroihin

Kyllähän se siitä näyttää paranevan kun riittävästi kiukuttelee. Nimittäin sää. Maanantaina oli jo, iltapäiväkuuroja lukuunottamatta, mukavan kesäinen ja lämmin päivä 25 asteen lämpötiloineen. Eilen tiistaina sitten sateli lähes koko päivän, tosin sangen lämpimässä kelissä. Tälle päivälle on luvattu vielä muutama sade- ja ukkoskuuro, mutta pitkäaikaisten ennusteiden mukaan huomisesta, vihdoin ja viimein, pitäisi alkaa kunnon kesä. Huomenna palataan siis normaaliin, aurinkoon ja 25-30 asteen lämpötiloihin. Joten jos olette tulossa lomalle vaikkapa nyt viikonloppuna, ennusteiden mukaan tulette sangen kesäiseen Dalmatiaan.

Kun ilmat paranevat, tuntuu moni muukin asia paranevan. Ikäänkuin sivussa. Sivutuotteena. Kuten meidän kylien tapahtumatarjonta. Juuri nyt täällä on meneillään Kaštelan Luova kevät -tapahtuma (Kreativno Proljeće). Luova kevät tarkoittaa kuoroja esiintymässä siellä sun täällä pitkin poikin kaupungin kujia ja kyliä, taidenäyttelyitä, esitelmiä, luentoja ja muuta hyvinkin taiteellista ohjelmaa. Jopa kaupungin paljon parjattu turistitoimisto on äkillisen suonenvedon kourissa ja järjestänyt opastettuja museokierroksia ja jopa risteilyn Kaštelan edustalla viininmaistajaisineen ja ruokatarjoiluineen. Hieman tosin ihmetyttää että turistitoimiston tapahtumat on suunnattu vain ja ainoastaan paikalliselle väestölle. Eikä turisteille. Joiden luulisi olevan kaupungin, ihan minkä kaupungin tahansa, turistitoimiston pääasiallinen kohderyhmä. Mutta ehkä tässä on takana jokin dalmatialainen syvempi markkinointiajatus joka ei ihan kaikille ihan heti aukene. Ei ainakaan minulle.

Suunnittelin itsekin osallistumista mainitulle risteilylle, mutta kun samalle päivälle sattui lääkärissäkäynti, josta lisää hieman alempana, enkä olisi saanut syödä enkä juoda mitään, niin en sitten viitsinyt merelle. Ehtiinhän tuota. Vaikka sitten ensi vuonna.

Parin viikon päästä räjähtää sitten kunnolla. Kaštella muuttuu aidoksi rakkauden kaupungiksi kun täällä alkaa LoveStock -niminen festivaali. Pitkä viikonloppu (13-16.06.) täynnä ohjelmaa, konsertteja, work shoppeja ja lastentapahtumia. Ja tietysti rakkautta. Paljon rakkautta. Siellä sun täällä. Pitkin poikin. Rannoilla, kaduilla ja kujilla. Kaikki ilmaistapahtumina. Mutta…ennen kaiken kattavaa rakkautta ehtinemme nauttia perinteisistä härkäpavuista? Kaštel Kambelovacissa järjestetään nimittäin yksi Dalmatian suurimmista ruokafestareista Festa o’boba. Tapahtumassa osanottajat esittelevät härkäpavusta valmistamiaan, hyvinkin monen muotoisia ja mielikuvituksellisia, aterioita. Osa niistä osallistuu vuosittaiseen kilpailuun jossa arvovaltainen kokkihattuinen raati maistelee ehdokkaat läpi ja lopuksi palkitsee parhaan. Nämä ovat muuten jo 11. härkäpapujuhlat.

Eikä tapahtumatarjonta suinkaan ole ainoa asia joka paranee. Kuten kerroin maanantain blogissa, olin matkalla spesialistin juttusille kuulemaan lopullista tuomiota. Että kuinka monta viikkoa/kuukautta minulla olisi vielä jäljellä. Tarkkojen, ja luvalla sanottuna osittain melko kivuliaiden, tutkimuksen päätteeksi kuulin että kyllä tämä tästä. Että siellä se edelleen möllöttää, mutta on hyvänlaatuinen ja niin pieni, ettei sille tarvitse tehdä mitään. Eikä se vaikuta normaali elämään. Hassu lääkärisetä hassuine viiksineen kertoi että hänen kokemuksellaan 95% varmuudella ei ole minkäänlaista aihetta huoleen. Otti toki ohutneulanäytteen ja sanoi soittelevansa jos aihetta ilmenee. Totesi kuitenkin että eipä juurikaan kannata soittoa odotella. Jos alkaa vaivata, sitten tutkitaan lisää/uudelleen. Jos ei, noin vuoden päästä voitaisi vaikka kontrolloida. Jos muistat tulla. Pakko ei ole.    

Ei pysähdy asioiden paraneminen vielä tuohonkaan. Kun kerran alkuun on päästy. Edellä mainittujen asioiden lisäksi paranevat myös yhteydet. Tai ovat jo parantuneet. Kesäkuun alussa aloitti Split Express -niminen yhtiö liikennöinnin katamaraanilla Splitin lentokentän ja kaupungin välillä. Ja edelleen Bracin saarelle Bol’iin ja Hvarin saarelle Stari Gradiin. Splitiin pääsee kaksi kertaa, Bol’iin neljä ja Hvariin kerran päivässä. Siis vain 15 minuutin merimatka ja olet kaupungin keskustassa. Ja 99 kunaa (n. 15€) köyhempi. Vertailun vuoksi mainittakoon että liikennelaitoksen normibussi maksaa kentältä kaupunkiin 18 kunaa (2,5€) ja transferbussi noin 50 kunaa (5-7€). Taksien, siis normitaksien, hinnoista en viitsi edes kirjoittaa koska ne on kalliita. Aivan liian kalliita.

Katamariinireissu kentältä Bracille tai Hvarille maksaa muuten 199 kunaa (35€). 

Näin asiat keskiviikkona. Ei tämä elämä, eikä maailma, aina ihan hömpsöä ole. Joskus se on mukavaa. Ja joskus jopa todella mukavaa. Niin kuin juuri nyt. Jotta mitä sitä turhista valittamaan.

Perjantaina ihmetellään että jatkuuko tämä fiilis vielä silloin vai joko päästäisi valittamaan jostain. Kannattaa tulla siis takaisin kurkkimaan sillä tuolloin vedetään ainakin, jos muuta ei keksitä, viikko nippuun. Joten siihen asti. Seonmoro.