10. kesä, 2019

Turistointia

Kastel Stari

21 - 31 C

Aurinkoista

 

Sunnuntai-iltapäivä. Lämpöä 33 astetta. Paikallisbussi 70 -luvulta, ajalta jolloin kukaan ei ole edes kuullut ilmastoinnista julkisessa kulkuvälineessä. Kohteena turistirysä, jossa miljoona matkailijaa, hinnat tapissa ja palvelu… niin kroatialaista. Tai korjataan, baareissa, kaupoissa ja kioskeissa palvelu oli ihan ok, mutta ostosbasaarissa ottaessani kuvaa jostain taustalta kuului huuto että ’no pictures’. Olin että ok… Why not? Vastaus oli että ’because I say so’. Selvä. Kun perustelut kerran olivat näin vastaansanomattomat, ei sitten enää kuvattu. Kuva basaarista on kuitenkin tuossa kuvituskuvana. Nuo kikkelit siis.

Kävin eilen siis Trogirissa. Jossa oli siis miljoona turistia, hinnat tapissa ja palvelu, noh… kroatialaista. Kuten edellä kuvattu. Vaan jos totta puhutaan, Trogir on mukava paikka vierailla, käväistä päiväseltään. Koko loma siellä, ei välttämättä toimi. Ainakaan minulle. Monelle näyttää toimivan, sillä sen verran ihmisiä, ihan turisti-ihmisiä, kaupungissa eilen vaelteli. 

Eikä sinä mitään. Kaunistahan Trogirissa on. On jokea. On vanhaa kaupunkia, pieniä kujia, tunnelmallisia ravintoloita ja viihtyisiä café-baareja. Vaan kyllä se tuntui mukavalta palata reissun jälkeen kotiin. Palata meidän rannalle. Omiin rantaravintoloihin. Tylsälle betonilaiturille kuten joku neropatti meidän rantakatua joskus kutsui. Tuttujen pariin. Koska koti. Tuntui siltä että tänne minä kuulun. Enkä mihinkään turistikeskukseen.

Hinnoista. Koska ne kiinnostavat aina. Syväluotaavaa analyysia en todellakaan eilen suorittanut, mutta muutama esimerkki. Olut (0,5 ltr) Trogirissa 20 kunaa (2,80€), meidän rannalla 18 kunaa (2,50€). Pizza nopealla vilkaisulla Trogirissa about 60-80 kunaa (8,60-10,90€), meillä 50-60 kunaa (6,80-8,60€). T-paita Trogirissa 250 kunaa (34€). Meidän rannalla sama, täsmälleen sama paita 80 kunaa (10,90€). Antanee peruskuvan hintaeroista. Yleisellä tasolla. Ilman sitoumuksia.

Eilinen Trogirin retki ei suinkaan ollut ainoa viikonloppureissu. Lauantaina kävin bob-, eli härkäpapu, -festareilla. Koska kesä. Vihdoin. Juhlia on jouduttu siirtämään useampaankin kertaan koska satoi ja oli kylmää, mutta nyt lauantaina homma pelitti. Ja hyvin pelittikin. Oli musiikkia, viiniä, olutta, tuttuja ja ennen kaikkea oli härkäpapua hyvinkin erilaisissa muodoissaan. Eri lisukkeilla. Vaikka en välttämättä papujen suurin ystävä olekaan (terveisiä yhdelle tyypille Pohjois-Suomeen), täytyy todeta että kun härkistä sotketaan riittävästi, sekin alkaa maistua. Ihan niin kuin se maistui lauantaina. Sitä oli sotkettu villisikaan, erilaisiin lintuihin, possuun, jäniksen lihaan ja jos vaikka mihin….. Ja maustettu hyvin. Kyllä putoaa. Ja putosi.

Mietin siinä pudotellessani, jälleen kerran, kuinka erilaiselta pohjalta näitä asioita mietitään/järjestetään. Lauantainen festari ei olisi ikinä onnistunut Suomessa. Siellä olisi taatusti ollut joku viranomainen vaatimassa keskeytymätöntä kylmäketjua, anniskelualuerajoituksia, hygieniapasseja ja kuka tietää mitä kaikkea. Koska sosiaalidemokratia. Joka vie suuren osan ilosta. Vaikka ihmiset osaavat ihan oikeasti, ilman sen suurempaa viranomaisvalvontaa, itsekin miettiä mikä on heille hyväksi. Ja minkä kanssa he voivat elää. Mihin he eivät ihan välttämättä kuole. Ainakaan ihan heti. Ja vaikka kuolisivatkin, haluavat nauttia siitä ennen kuolemaansa. Kaiken ei tarvitse aina olla ihan niin säännösteltyä. Ja/tai ylhäältä ohjattua.

Lopuksi eläimellistä menoa. Tiedän että sitä pitäisi syljeskellä (?) olkansa yli jos musta kissa ylittää edessäsi tien. Mutta mitä jos niitä mustia kissoja on neljä? Niin kuin tänä aamuna aamulenkillä. Olimme Rockyn kanssa aamupissalla kun nokkamme edessä kadun ylitti neljä (4) mustaa kissaa. Siis neljä! Onko kaikki nyt menetetty? Onko edessä ylihaasteellinen tulevaisuus kun en jaksanut syljeskellä yhtään mihinkään suuntaan?

Pysytään eläimissä. Mutta siirrytään koiriin. Vuh vuh. Joku kysyi minulta viikonloppuna että miten Kroatiassa suhtaudutaan koiriin. Vastaukseni on, jälleen kerran, että en minä tiedä. Tiedän vain sen että täällä meidän seuduilla koirista tykätään. Olkoonkin että lähes joka toisella pihalla on pieni häkki jossa asuu koira. Usein jopa melko isokoinen koira. Mikä ei ole hyvä juttu. Ei lainkaan. Koska se häkkikoira kärsii. Silminnähden. Siitä miten koiriin suhtaudutaan jossain muualla Kroatiassa, siitä minulla ei ole mitään käsitystä. Mutta pääsääntöisesti ihmiset pitävät koirista. Tai ainakin Rockysta. Täällä meillä.   

Muuten, jos olette tulossa lemmikin, tässä tapauksessa siis koiran, kanssa lomalle kannattaa tarkistaa etukäteen että se on tervetullut majapaikkaanne. Sillä ihan joka paikkaan koirat eivät ole. Ehkä kaikki dalmatialaiset eivät sittenkään pidä koirista.  

Itse olen törmännyt koiraongelmaan vuokra-asuntoa etsiessäni. Useassa ilmoituksessa mainittiin jo valmiiksi että ei lemmikkejä. Sillä täällä koirat asuvat pihalla tai ulkotiloissa. Vaikka eivät toki aina häkeissä. Meidänkin pihalla asustelee pitkäkarvainen saksanpaimenkoira Rex. Rex ei asui häkissä mutta ulkotiloissa 24/7. Vaikka aina silloin tällöin onkin tulossa meille kylään. Ihan väkisin. Ja on vähän hömpsö. Mutta eikös me kaikki olla? Hömpsöjä siis?

Näin tälle päivälle, viikon alkuun. Nyt lähden lenkille. Vuorille koska eräs tyyppi haluaa. Ja lähtee mukaan. Ja koska se on mukavaa. Joten, jos olen hengissä lenkin jälkeen vielä keskiviikkona, lisää tarinaa tuolloin. Jos ei, vuoristolenkki tälle päivälle oli liikaa. Tai lauantain härkäpavut. Muutoin, nähdään siis parin päivän päästä.