22. heinä, 2019

Käristyskupolin alla

Kastel Stari

23 - 34 C

Aurinkoista, keltainen varoitus äärimmäisen korkeasta lämpötilasta

 

Aloitin lenkkeilyn jälleen. Heitin viime viikon lopulla pari-kolme peruslenkkiä, reilun parin tunnin ja 10-12 kilometrin rypistystä. Kunnes jo kertaalleen aikoinaan leikattu polvi ilmoitti että eiköhän nyt riitä taas hetkesi. Kun kipusin portaita ylös kohti kotia, tuntui kuin joku oli samalla tunkenut jostain käsittämättömästä syystä puukkoa polveen. Joten tauko.

Lienee ollut vain jokin hetkellinen toimintahäiriö, sillä vaikka en lauantaina virallista lenkkiä tehnytkään, askelmittarin mukaan kilometrejä kertyi yhteensä 11 kappaletta. Eilen sunnuntainakin tuli talsittua yhteensä lähes kuusi kilometriä. Ja koipi toimi moitteetta. Joten lenkkeily jatkukoon. Heti huomenna.

Lenkit toimivat empiirisenä ihmiskokeena kuinka liikkua kuumassa ilmanalassa. Nyt seuraa siis muutama kokemuksen syvä rintaääni aiheesta. Meillä täällä kun seksihelle, tosin ilman sitä seksiä, on ollut vallitseva olotila jo useamman kuukauden. Kuulemani mukaan Suomenkin päällä on juuri jonkinlainen käristyskupoli. Ja seksihelle. Ja hiki-inferno. Rakastan muuten näitä iltapäivälehtien hellemäärityksiä.

Vinkkejä siis. Liikkukaa aikaisin aamulla. Tai myöhään illalla. Suomen auringosta en tiedä, mutta tämä kroatialainen virkaveli nousee niin että melko tarkkaan kello 07.42 aurinko on niin korkealla ja paistaa niin kuumasti, ettei oikein jaksa tehdä enää mitään. Tai ainakin ihan-minkä-tahansa tekeminen on tuskaa. Paitsi meressä lilluminen, ilmastoidussa kaupassa hengailu ja jääkaapissa istuminen. Liikkeelle voi lähteä sitten taas illalla, meidän tapauksessa kello 20 jälkeen sillä aurinko laskee täällä kello 20.29. Viilenee hieman. Mutta ei paljoa.

Jos nyt kuitenkin on ihan pakko jotain touhuta myös päivällä niin muistakaa juoda. Vesi on hyvää, Coke Zero on hyvää, hätätapauksessa ja lomalla myös olut menee. Ja viini. Mitään Pepsi tai muun nimisiä kolajuomia en suosittele. Ne aiheuttavat aistiharhoja, allergioita, silmien karsastusta, avioeroja ja kaikkea muuta ilkeää. Koska ne eivät ole oikeita.   

Muistakaa hattu. Kun aurinko on kuuma, se on kuuma. Hattu suojelee. Uskokaa minua. Kokemus puhuu. Auringonpistos ei ole mukava. Ei yhtään mukava.

Liikkukaa hitaasti. Kyllä se tai hän, mihin ikinä olettekin menossa tai ketä tahansa tapaamassa, on siellä jossain edelleen vaikka olisittekin perillä 15 minuuttia myöhemmin. Ja jos matkalla eteen osuu joku tuttu, käykää hänen kanssaan vaikka kahvilla. Dalmatialaiseen tapaan. Ja jos se hän, jota olette menossa tapaamaan, kiukkuaa että olette myöhässä, syyttäkää minua. ’Kun se yksi blogisti käski.’ Menee läpi. Taatusti.

Varjokävely. Sangen suositeltavaa. Vaatii hieman opettelua mutta palkitsee. Ja kannattaa. Varjokävely on siis kävelyä jossa etsitään mahdollisuuksien mukaan mahdollisimman paljon varjoisia reittejä. Eli kävellään varjoissa. En edelleenkään tiedä/muista suomalaisen auringon tapaa toimia, mutta täällä paikallinen paistaa niin kohtisuoraan ylhäältä, että varjokävely on paikoin mahdotonta. Siksipä suosittelen sangen vahvasti, että keskipäivä vietetään edellä mainitsemissani paikoissa. Meressä, ilmastoidussa tilassa tai jääkaapissa. Myös siellä Suomen käristyskupolin alla.

Olen aina silloin tällöin kirjoitellut dalmatialaisista ihmeellisyyksistä. Ja teen sen taas. Joku joku ihmettelee tämän päiväistä blogikuvaa, se on kuva juuri valmistuneesta parkkipaikasta meidän kylän jalkapallokentän vieressä. Parkkipaikka on hieno, se on uusi ja se tulee tarpeeseen. Siinä on vain yksi ongelma. Sinne ei pääse autolla. Sinne ei voi siis parkata. Koska joku unohti rakentaa portin. Alueen ympärille rakennettiin aita mutta se portti…. Mutta sattuuhan noita virheitä. Mielenkiinnolla seuraan mitä tuon kanssa tapahtuu. Joskus. Kenties. Vai tapahtuuko mitään.  

Lopuksi biletetään. Olin nimittäin lauantaina naapurikylässä Kaštel Lukšićissa perinteisillä metsästäjien järjestämillä kyläjuhlilla. Ihmettelin taas kerran asiaa, jota olen ihmetellyt joskus aiemminkin. Vaikka ihmisiä oli paljon, keltaliivisiä poliisikoulun pääsykokeet reputtaneita järjestysmiehiä aivan liian herkässä olevien pippurisumuttimien kanssa ei näkynyt missään. Ei tosin näkynyt järjestyshäiriöitäkään. Ei yhtään ylikänniä, ei yhtään riidanhaastajaa, eikä ensimmäistäkään huojuvaa keski-ikäistä. Eikä räkä poskella hilluvaa teiniä. Ei, vaikka viiniä ja olutta sai vapaasti useasta tarjoilupisteestä ilman minkäänlaisia anniskelualuerajoituksia. Todistin lauantaina jälleen saman näyn minkä olen nähnyt joskus aiemminkin jossain kyläjuhlassa; about 8-10 vuotias tyttö/poika käy hakemassa tiskiltä oluet/viinit vanhemmilleen ja kiikuttaa ne pöytään. Kukaan ei ihmettele, kukaan ei rajoita, kukaan ei paheksu eikä yksikään sosiaalitäti, jolla on kaksiosainen sukunimi väliviivalla, ole rustaamassa huostaanottopäätöstä. Koska alkoholi kuuluu elämään. Aivan normaaliin elämään aivan luonnollisena osana. Aivan kuten maito, leipä, rakkaus tai vaikkapa kakka. Ei siinä ole mitään ihmeellistä. Ei sitä tarvitse mystifoida.  

Juhlat oli mukavat. Ihmisiä oli paljon, ilma oli lämmin, bändi soitti, juomaa sekä ruokaa riitti. Ja minä koin taas kerran että kun on iso kamera, se mahdollistaa asioita. Otin kuvia kun järjestäjät grillasivat, otin kuvia grillistä ja grillattavista makkaroista. Kysäisin että mitäs nuo oikein ovat? Että ovatko hyviä? Olivat villisikamakkaroita, haluatko maistaa? Totta kai halusin sillä varsinaiselle ruokajakeluständille oli kymmenien metrien jonot. Niinpä sain makkaran. Ilmaiseksi. Koska kamera. Ja oli hyvää. Todella hyvää. Melkein yhtä hyvää kuin suomalainen, jauhoinen käristemakkara jossain kesätapahtumassa. Mutta ei ihan. Sillä onhan kärkkäri aivan omassa luokassaan.

Näin viikon alkuun. Keskiviikkona tempaistaan sitten taas uudestaan. Siihen asti, kärvistellään yhdessä käristyskupolin alla niin Suomessa, Kroatiassa kuin ihan missä tahansa. Vaan tullaan takaisin parin päivän päästä. Tähän samaan osoitteeseen. Eikö vaan?

Oikein hyviä seksihelteitä ihan jokaiselle. Seksillä tai ilman.