26. heinä, 2019

Ulkosuomalainen

Kastel Stari

24 - 31 C

Aurinkoista, keltainen varoitus äärimmäisen korkeasta lämpötilasta jatkuen maanantaille.

 

Kirjoitin keskiviikkona Dalmatian rinnakkaisuskonnosta. Eli jalkapalloseura Hajduk Splitistä. Äijät innostuivat. Useampikin ukko tiedusteli, että kun olemme tulossa lomalle Splitiin ja jos/kun rouvat haluavat shoppailla/maata rannalla/tehdä jotain, niin mitenkäs Hajduk. Missä, milloin ja kuinka paljon se maksaa? Että jos vaikka peliin.

Vaikka olen vastannut kyselijöille yksityisesti, vastataan vielä nopeasti myös julkisesti. Kaikille joita asia kiinnostaa. Hajdukin kotistadion on nimeltään Poljud. Sijainti selviää linkistä. Ottelut löytyvät seuran kotisivuilta, mutta mainitakoon että kotona pelataan sunnuntaina 04.08. jolloin Poljudille saapuu Zagrebin kakkosjoukkue Lokomotiv Zagreb, lauantaina 17.08 Goricia ja lopulta kaikkien odottama, joidenkin jopa pelkäämä, ’hegemoniakamppailu’ Dinamo Zagrebia vastaan lauantaina 31.08. Jos olette tulossa juuri tuolloin lomalle ja päätätte mennä tuohon Dinamo -otteluun, liput kannattaa ostaa nyt. Siis juuri nyt. Siis tänään. Dinamo -ottelut kun ovat niitä harvoja pelejä jolloin stadion myydään loppuun. Lisäksi kannattaa varautua siihen että Split on sekaisin, osittain jopa vaarallinen, ottelupäivänä. Vierasjoukkue saapuu poliisisaattueessa stadionille. Kadut stadionin ympärillä on suljettu. Baarit saattavat rajoittaa alkoholimyyntiä. Turvatarkastukset porteilla ovat tavanomaista tarkemmat. Poliiseja näkyy tavanomaista enemmän. Täällä kukaan ei pidä Dinamosta. Ja se näkyy. Ja kuuluu.

Liput Hajdukin kotiotteluihin maksavat, hieman katsomolohkosta riippuen, 50-90 kunaa. Eli 7-13 euroa. Lippukauppa on täällä

Sitten varsinaiseen aiheeseen. Ulkosuomalaisuuteen. Olen kirjoittanut aiheesta aieminkin mutta kun asia tuntuu kiinnostavan, kirjoitetaan vielä kerran. Ainakin vielä kerran, ennen seuraavaa kertaa

Ulkosuomalaisia on tällä hetkellä yhteensä hieman reilut 300.000. Eniten meitä asuu Ruotsissa, Saksassa, Espanjassa ja Englannissa. Ainakin ennen Brexitiä. Seuraavana tulee muuten Viro. Kroatia löytyy tilastosta sijalta 24. Sen mukaan täällä asuu 51 suomalaista. Suhtaudun suurella varauksella tuohon lukuun sillä kukaan ei pidä kirjaa tästä porukasta eikä kenenkään täällä asuvan tarvitse ilmoittautua yhtään minnekään. Niinpä jopa lähetystö Zagrebissa hapuilee kun heiltä tiedustelee suomalaisyhteisön kokoa. He eivät tiedä. Koska kukaan ei tiedä. Tilastossa on mukana siis vain vakituisesti ulkomailla, tässä tapauksessa Kroatiassa, asuvat suomalaiset.

Kun kirjoitan ulkosuomalaisuudesta, en todellakaan kirjoita kaikkien edellä mainittujen 300.000 ulkkarin puolesta, en kirjoita edes kaikkien Kroatian suomalaisten puolesta, kirjoitan vain ja ainoastaan omista kokemuksista. Miksi muutin, mitä muutollani hain, minkälaista elämä täällä on ollut. Lopuksi vastaan että olenko ollut tyytyväinen.

Kun olin päättänyt toteuttaa pitkäaikaisen haaveeni ulkomaille muutosta, aloitin vaihtoehtojen kartoittamisen. En etsinyt valmista suomalaisyhteisöä, en halunnut muuttaa Fuengirola -tyyppiseen suomalaiskeskittymään mutta halusin pysyä Euroopan Unionin sisällä. Lopulta löysin itseni Kroatiasta hyvinkin monen sattuman kautta.

Perusajatuksina taisi muuttoa suunnitellessani olla jotain uuden alun, uusien kokemusten ja elämäntapamuutoksen tyyppisiä mietelmiä. Miten se elämä sitten muuttui kun kurvasin vihdoin tuohon nykyisen kotitaloni pihaan pari kuukautta yli kolme vuotta sitten? Vai muuttuiko se?

Itse elämä ei muuttunut mitenkään. Myös Kroatiassa pitää käydä kaupassa ja kakalla, myös täällä pitää maksaa laskut ja vuokrat. Suihkussakin on ihan hyvä käydä aina silloin tällöin. Varsinainen, se ihan tavallinen elämä, siis jatkui lähes entisellään. Asiat siinä elämän ympärillä muuttuivat. Kaupassa ei olekaan enää tuttuja Pirkka -tuotteita, ihmisten käyttäytyminen, puhe ja kieli on erilaista, ilmasto on erilainen, elämäntyyli ja -tapa sekä suhtautuminen siihen on erilaista. Jopa koirat haukkuvat eri tavalla. Suomessa hau-hau, täällä vau-vau. Saatat törmätä aamulenkillä vapaana liikkuvaan hevoseen. Kuten oheisesta eilisellä aamulenkillä, aivan tuosta kulman takaa, otetusta kuvasta voitte todeta. Ympäröivä maailma täällä on aivan erilainen kuin mitä se oli Ylivieskassa, itse elämä ei niinkään.  

Miten pärjätä muuttuneen ympäristön kanssa? Mitä se edellyttää? Minulta se edellytti vähintäänkin joustavuutta, ennakkoluulottomuutta sekä avoimuutta uusille, joskus yllättävällekin asioille. Pitkää pinnaa. Sopeutumista. Mutta kun ihan itse olin päättänyt muuttaa johonkin uuteen, kun halusin elää ja pärjätä, piti vaan sopeutua. Ymmärtää erilaisuutta ja jossain tapauksissa vähän joustaa. Vaikka välillä vähän vaikealta tuntuikin. Ja ihmetytti.

Kannattiko? Kaduttaako? Lähtisitkö jos tilanne tulisi nyt uudestaan eteen? Lyhyet vastaukset. Kannatti. Ei kaduta. Ja lähtisin. Olen ihmistyyppiä joka kotiutuu helposti. Kun kannan kassini jonnekin, ei mene kauaa kun paikka alkaa tuntua kodilta. Minulla ei ole ollut kotiutumisvaikeuksia. Olkoonkin että kun talvella lämpöä on viisi astetta, pohjoistuuli bura ulvoo lähes 30 metriä sekunnissa niin että sisällä asunnossakin lahkeet lepattavat ja vettä tulee kolme viikkoa putkeen, täytyy rehellisyyden nimissä tunnustaa että mieleen on joskus väkisin hiipinyt kysymys että mitä ihmettä minä täällä teen. Onneksi ohimenevästi. Ainakin vielä.

Kun aikoinani lähdin, ajattelin että jos homma menee aivan reisille ainahan sieltä pääsee pois. Että semmoista asiaa kun maitojuna ei ole olemassakaan. Ajatus helpottaa. Edelleen. Se antaa liikkumavaraa. Jos jokin täällä alkaa tökkiä liikaa, aina voi siirtyä jonnekin muualle. Hätätapauksessa, tosin juuri tällä hetkellä aivan vihoviimeisenä vaihtoehtona, jopa takaisin Suomeen. Vaan koskaan ei pidä sano ei koskaan. Ikinä ei voi tietää mitä elämä eteen kiikuttaa. Ja miten se vaikuttaa.

Näin tälle viikolle. Maanantaina jatketaan. Oikein hyvää viikonloppua! Nauttikaan helteistä. Niin mekin täällä palmun alla teemme.