31. heinä, 2019

Päiväkirja

Kastel Stari

22 - 31 C

Aurinkoista

 

Rakas päiväkirja,

kirjoitan tänään sinulle kuten aikoinani blogia aloittaessani lupasin. Lupasin kertoa sinulle mitä elämässäni on tapahtunut, mitä siinä on tapahtumassa, mitä odotan, mistä haaveilen. Ja miltä tuo kaikki tuntuu. Olethan sinä minun päiväkirja. Tänään kirjoitan sinulle yhden sivun lisää.

Huomenna alkaa elokuu. Joka tuntuu omituiselta. Suomessa asuessani elokuun oli kuukausi jolloin kesä alkoi olla ohi. Lomat oli usein vietetty, koulut alkoivat, koko maailma palaili kesän jäljiltä hiljalleen paikoilleen. Siihen missä se sitten möllötti paikoillaan syksyn ja talven, samassa asennossa pitkälti seuraavaan kevääseen.

Nyt kärsin suomitraumasta. Siitä että kesä alkaa olla ohi. Vaikka se on kaikkea muuta kuin ohi Dalmatiassa. Elokuu on täällä keskikesä. Turistisesonki räjähti oikein kunnolla päälle vasta viime viikonloppuna jatkuakseen vähintään viisi-kuusi viikkoa. Syyskuu on täysi kesäkuukausi, pienellä tuurilla vielä lokakuussakin vietetään suomalaisittain normi kesäpäiviä. Lainatakseni  maailman ärsyttävintä laulua, vielä on kesää jäljellä. Elokuu -fiiliksen pitäisi iskeä vasta lokakuussa. Vaan tänä vuonna se ei iske, tiedän sen jo nyt. Syy tähän hieman myöhemmin tässä pläjäyksessä.

Meillä oli alkuviikosta pari sadepäivää. Oli siis hyvin aikaa Stranger Thing -maratonille. Niille jotka eivät tiedä, Stranger Thing on Netflixissä pyörivä valtaisan suosion, jopa pienoisen kulttimaineen, saanut teini/kauhu/80 -lukua kuvaava televisiosarja. Paitsi ettei se ole mitään mainittua genreä. Ja samalla kaikkea niitä. Hieman vaikeasti lokeroitava siis. Mutta uskomattoman hyvä ja koukuttava. Sarjassa on örkkimörkkejä, siinä on yliluonnollisuutta, kolmannella tuotantokaudella mukana on pahoja neuvostoliittolaisia, salaliittoja, teinejä, teiniromansseja, huumoria. Siinä on kaikkea. Ja paljon. Ennen kaikkea Stranger Thing on hienosti tehty, kuvattu ja lavastettu. Pienintä yksityiskohtaa myöten.

Sarja kolmas, toistaiseksi viimeinen, tuotantokausi on nyt taputeltu. Ja oli kyllä nannaa. Sitä paitsi viimeisessä jaksossa ilmaan jäi niin vankka cliff hanger että odotettavissa on taatusti neljäs tuotantokausi. En oikein jaksaisi odottaa. Tepututtaa.

Tuosta Netflixistä. Hankin sen pari-kolme kuukautta sitten, jonkin ilmaiskuukauden ansiosta tietenkin. Ajattelin että kyllähän sitä aina silloin tällöin voisi jonkin sarjan/leffan katsella. Aikansa kuluksi. Vaikka sadepäivinä. Mutta. Netflix on hieman liikaa minulle. Siellä on aivan liikaa tarjontaa. Kun katselen sarjaa/leffaa, mielessä pyörii koko ajan että olisiko jossain vielä jotain hieman parempaa/mielenkiintoisempaa/hauskempaa. Olen kuin 15 -vuotias poika pornokaupassa. Liikaa tarjontaa, aivan liikaa tarjontaa. Ei kykene keskittymään. Paitsi tuohon Stranger Thingiin. Se koukutti niin ettei tullut mieleenkään lähteä vieraisiin.  

Netflix vaikutti myös internetiin. Minulla on ollut käytössä Chrome -selain. Noin kuukausi sitten se alkoi kaatuilla. Se kaatui kun luin Hesarin näköislehteä, kun katselin Yle Areenasta ihan mitä tahansa ohjelmaa ja se kaatui kun koitin keskittyä edellä mainittuun Stranger Thingiin. Meni hermot. Juuri kun örkkimörkki oli tulossa käänteismaailmasta, kaatui netti. Tai selain. Pulttaus, ja taas toimi. Örkkimörkki pääsi jatkamaan matkaansa.

Mutta ei. Eihän se näin voi mennä. Niinpä tiedustelu kavereille nörttiosastolla. Sain vahvan suosituksen Brave -selaimesta. Avoimeen lähdekoodiin perustuva selain, joka bloggaa mainokset, on nopea eikä kaatuile. Ja näin kävi. Örkkimörkki on päässyt kiusaamaan hyviksiä Brave -asennuksen jälkeen kertaakaan kaatumatta. Asennus oli helppo eikä vaatinut minkäänlaisia ylimaallisia tietokonekykyjä. Sain todella rajallisilla taidoillani jopa kaikki vanhat tiedot kuten kirjanmerkit ja talletetut sivut siirtymään Chromesta Braveen. Ja selailu, se ihan oikeasti on nopeaa. Ei jumita ja sivut aukeavat vikkelään. Suosittelen. Suosittelen vankasti.

Juuri nyt näyttäisi siltä, että kunhan saamme elokuun, joka siis on vielä aivan täysi kesäkuukausi kuten alussa sovimme, lusituksi, alkaa kiireinen vaihe elämässäni. Jota odotan innolla. Syyskuulle on luvassa jos jonkinlaista tapahtumaa ja hässäkkää. Mikä on mukavaa. Varsinkin kun elokuussa täältä lähtee viimeinenkin ulkkari siitä tänne muuttaneiden ulkomaalaisten porukasta joiden kanssa olen kolme vuotta hengaillut. Jään siis varsin yksin kun koko muu porukka on hajallaan ympäri maailmaa.

Onneksi syyskuulle pukkaa, ainakin ennakkotietojen mukaan, reissuja pitkin poikin Kroatiaa, opas- ja matkanjohtajahommia, uusien ihmisten tapaamisia, uusien paikkojen löytämistä ja vanhojen kavereiden vierailuja. Saattaa olla siis, kunhan syyskuu saa (saisinpa minäkin….hah hah), että päivittäiset rutiinit vääntäytyvät hetkeksi aivan uuteen asentoon. Mikä on mukavaa. Todella mukavaa.

Varsinainen mukavuus, ja uudet rutiinit, koittaa sitten lokakuussa. Taatusti. Se tulee olemaan hieno, uskomaton, unohtumaton (tähän kaikki positiiviset sanat) kuukausi. En oikein jaksaisi odotella niitä 63 päivää jotka ovat vielä jäljellä kuukauden alkuun. Ja kyllä, kyllä minulla on countdown -sovellus puhelimessa joka laskee päiviä lokakuulle. Vähän säälittävää…. Myönnetään.

Lokakuussa blogi huilaa. Ja minä huilaan. Vietän synttäreitä. Reissaan. Teen kaikkea sitä mistä aikuiset puhuu kuiskaten. Minulle erittäin tärkeässä ja rakkaassa seurassa. Josta en saa tämän enempää kirjoittaa. Ehkä jotain tiedonhippuja siitä miten lokakuu meni, mitä tapahtui ja missä, tipahtelee sitten marraskuun alussa kun blogi palaa linjoille. Sitten kun normielämä palaa ja dalmatialaisen ilosanoman levittäminen jatkuu.

Tavallinen heinäkuinen arki jatkuu kuitenkin vielä perjantaina aivan tavalliseen tapaan. Tavalliseen tapaan tuolloin vedetään viikko kasaan. Siinä sivussa käsitellään jotain ajankohtaista, Kroatiaan, Dalmatiaan tai Kaštelaan liittyviä juttuja. Perjantaina ei höpistä enää mitään henkilökohtaisuuksia. Lupaan. Tai ei ainakaan paljon. Tulkaapa kurkkimaan. Ylihuomenna. Perjantaina. Elokuussa.