2. elo, 2019

Naisille ammatti

Kastel Stari

23 - 30 C

Aurinkoista, ukkoskuurojen mahdollisuus. Keltainen varoitus ukkosmyrskyistä.

 

Se on jännää aloittaa blogin kirjoittaminen tänään kun ei ole mitään asiaa. Ei yhtään mitään. Pää on tyhjä, se tuntuu olevan tänä aamuna jopa tavanomaista tyhjempi. Ja silloin se on sitten todella tyhjä. Kukaan ei ole kysellyt mitään, missään ei liene olevan suurempaa kriisiä eikä omassa elämässäkään ei ole tapahtunut mitään merkittävää. Sitä paitsi keskiviikon blogi oli päiväkirja, joten ne omat, juuri nyt päällimmäiset jutskat, tuli käydyksi läpi tuolloin. Eikä yhden, hidasta elämää viettävän, eläkeläisen elämässä parin päivän aikana ole ehtinyt kauhean mullistavia asioita sattua eikä tapahtua. Että eiköhän se, ainakin suurin osa, ympäröivästä maailmasta ole juuri nyt vähintäänkin luokkaa ’ihan ok’. 

Kun ei ole asiaa, silloin kirjoitetaan tärkeistä asioista. Kirjoitetaan siitä, kuinka kukin meistä voi auttaa lähimmäistään. Tällä kertaa naisia. Mikä, sivumennen sanoen, on yksi lempipuuhiani.

Ne teistä, jotka ovat lueskelleet juttujani pidemmän aikaa, muistanevat kuinka innostuin talvella kuntoilemaan. Kiipeilin lähes päivittäin pitkin poikin vuorien rinteitä täällä Kaštelassa. Kävellen. Ja hukkasin siinä sivussa noin 20 kiloa itsestäni jonnekin.

Niinpä olin/olen todella innoissani kun minulle tarjottiin mahdollisuutta osallistua syyskuun 15. päivä Dubrovnikissa järjestettävään kävelytapahtumaan nimeltään Kävele Naiselle Ammatti. Olenhan lampsinut menemään koko talven. Intoani ei suinkaan vähennä se, että siinä sivussa tulee tehdyksi hyvä teko. Siinä sivussa tulee nimittäin autettua kehitysmaan naisia saamaan itselleen ammatti, pääsemään elämään kiinni ja auttamaan niin omaa perhettä kuin koko kyläyhteisöä. Vaan sitten iski epäilys. En tiedä kyseisestä tapahtumasta enkä sen järjestäjistä mitään, enkä tiedä sitä miten ihmeessä se, että kun minä pistän töppöstä toisen eteen Dubrovnikissa Kroatiassa, voi auttaa jotain naista kehitysmaassa. Lisäksi mietin, kuten aina mietin puhutaan hyväntekeväisyydestä, että meneekö apu varmasti perille vai jääkö se pyörimään jonnekin jonkin järjestön rattaisiin. Pahimmassa tapauksessa jopa keräyksen järjestäjän taskuihin. Sillä onhan tätäkin sattunut.

Joten tutkimaan. Joukko suomalaisnaisia tutustui aikoinaan, vuonna 2007, Liberiassa paikallisten naisten elämään. Heräsi ajatus auttaa näitä naisia ja tämän ajatuksen pohjalta syntyi Naistenpankki. Naistenpankki on vapaaehtoisorganisaatio, joka auttaa kehitysmaiden naisia. Se ei auta heitä niin että tuossa on satanen, mene ja osta leipä. Ei, Naistenpankki auttaa siskoja ohjaamalla ja tukemalla heidän tietään yrittäjyyttä ja omaehtoista toimeentuloa kohti. Pitkällä tähtäimellä. Se lainoittaa kehitysmaissa naisten aloittelevaa yritystoimintaa, tukee yrittäjyyteen tähtäävää toimintaan, osaamista ja ammatillista koulutusta sekä näihin liittyviä erilaisia pilottihankkeita. Koska kysymyksessä on laina, joka yleisen käytännön mukaisesti pitäisi maksaa takaisin, Naistenpankki myös seuraa lainoittamiaan kohteita. Seuraa että homma pelittää ja pankki saa joskus rahansa takaisin. Näin raha saadaan uudelleen kiertoon. 

Joku mutisee siellä taatusti juuri nyt että akkojen hömpötyksiä. Niin onkin.  Mutta jos oikein tarkkaan pohtii, päätyy vääjäämättä siihen että kun nainen menestyy, moni muukin menestyy. Kaikilla on kivaa. Kehitysmaissa naisen menestyminen vaikuttaa aivan suoraan hänen perheensä elämään, pitkällä tähtäimellä jopa koko kyläyhteisön elämään. Naisethan ne tätä maailmaa lopulta pyörittävät. Vaikka se on meille äijille vaikea myöntää. Väitän, että siellä teidänkin kotona se on rouva joka lopulta määrää mihin se kaappi laitetaan. Ja sitten se vaan asetetaan siihen. Ja kaikki on hyvin.   

Naistenpankin kulurakenne on melkoisen kevyt. Vapaaehtoistyön organisointi, vuokrat, viestintä ja meidän kaikkien rakastama ATK vievät tuloista vain 17,1%. Joka on verrattain vähän, sillä organisaatio on kevyt ja matala. Tämä on minulle tärkeää sillä kun haluan tehdä hyvää, haluan tehdä sitä kohteelle, en kenellekään kolmannelle osapuolelle. En hyväntekeväisyyttä, enkä varsinkaan muuta hyvää tekevää toimintaa, harrastaessani. Jos ei ole yhdessä sovittu että meitä on kolme. Tai enemmän. Mutta se on jo tuhmaa.

Perusteet ovat siis kunnossa. Mutta kuinka se, että lihaa syövä valkoinen heteromies kävelee syyskuussa Dubrovnikissa, auttaa? Mitä tekemistä suositulla lomakohteella, kävelyllä ja ennen kaikkea minulla, tuolla heteromiehellä, on kehitysmaan naisten ammatillisen koulutuksen kanssa?

Tämä on helppo. Jopa minulle. Sillä vastaus on yksinkertainen. Kun ilmoittaudun kävelytapahtumaan, osallistumismaksuni (30€) menee Naistenpankin toimintaan. Kun kävelen ja ylläpidän omaa kuntoani, autan siinä samalla jotakuta hänen elämässään. Näppärää! Tapahtumia järjestetään kymmenillä paikkakunnilla Suomessa ja useissa Euroopan maassa samoihin aikoihin aikavälillä 6-15.09.2019. Aikatauluista tarkemmin tuosta. Dubrovnikissa töppöstä toisen eteen pistetään sunnuntaina 15.09 kello 18.00 alkaen. Jos olette tuolloin huudeilla, tulkaa tekemään hyvää. Ja moikkaamaan. Vetäistään lenkki ja mennään sen jälkeen ’venyttelemään’ vaikka jollekin terassille. Lupaan tarjota ensimmäisen.

Ihan lopuksi jotain muuta. Lähitulevaisuutta. Viikonloppusuunnitelmia. Joita ei ole. Tänään illalla pizzaa rantakadulla kaveripariskunnan kanssa, sunnuntaina sama uusiksi toisen kaverin kanssa. Uintia. Hitaasti liikkumista korkeahkon (30-32 C) lämpötilan takia. Yhdessäoloa epätavallisen epänormaalissa ihmissuhteessa. Mahdollisesti jotain muuta jos jotain sattuu pompsahtamaan eteen. Jos ei, niin ei sitten. Mitä sitä hötkyilemään. Ehtiihän tuota.

Yllättävän pitkä pläjäys tästä sitten tuli vaikka ei pitänyt olla mitään asiaa. Mutta kun taisi olla. Tärkeää sellaista.

Nyt nokka kohti viikonloppua. Maanantaina täällä jälleen. Uusien aiheiden parissa. Tulkaapa tekin takaisin silloin.

Oikein hyvää viikonloppua.