5. elo, 2019

Ennakkoluulo

Kastel Stari

19 - 29 C

Aurinkoista

 

Kyllä se nyt on sesonki. Tämän huomaa korostetusti ihmisten käyttäytymisestä rantakadulla. Riva on iltapäivisin lähes tyhjä, siellä hortoilee korkeintaan  muutama ihminen uimapuvussaan matkalla rannalta jonnekin tai takaisin. Terassit ovat tyhjinä, paikalliset ovat saaneet aamukahvinsa juoduksi ja lymyilevät aurinkoa piilossa ja hellettä pitelemässä. Suurin osa matkailijoista makaa rannalla. Tai touhuaa jotain muuta. Tarjoilijat kuluttavat aikaa istuskellen, jutellen, kahvia juoden ja tupakkia poltellen. Jollain terdellä saattaa joku kiintiöturisti vetää pizzaa 30 asteen lämmössä. Joka kertoo sen että tyyppi on taatusti turisti. Paikalliset kun eivät näin tee. Koskaan. En edes minä.

Kun kello tulee kuusi, tilanne muuttuu. Täysin. Baarit ja terassit täyttyvät kuin taikaiskusta, tarjoilijoiden luppoaika on ohi ja nyt mennään edestakaisin. Keittiöstä kannetaan apetta ja juomia nälkäisille ja janoisille. Kunnes kello on yksitoista ja katu tyhjenee. Se tyhjenee aivan yhtä nopeasti kuin kuuden aikoihin täyttyi. Todistin ilmiötä perjantai-iltana kun olin kavereiden kanssa pizzalla. Tapasimme vähän ennen kuutta ja pöytiä oli vapaana niin että saimme vapaasti valita minne istumme. Puoli tuntia eteenpäin ja kaikki pöydät meidän ravintolassa, aivan kuten ihan jokaisessa ravintolassa rivalla, oli täynnä. Jopa niin täynnä että joku kävi kertomassa ettei ollut löytänyt vapaata pöytää neljän hengen seurueelleen. Mistään ravintolasta. Vaikka tämä meidän kylä on koko kaupungin eräänlainen ravintolakeskittymä. Kaštel Starin rivalla on, Kaštelan muiden kylien rantakatuihin verrattuna, taatusti tihein  baari-, pizzeria- ja konobatarjonta koko kaupungissa.

Ravintolakäyttäytyminen todistaa osaltaan sen minkä tyyppinen lomakohde Kaštela oikeasti on. Tämä ei ole mikään baila baila -paikka, Kaštela on enemmänkin paikka perhelomalle. Paikka rentouttavalle ja rauhalliselle lomalle. Rantalomalle. Romanttiselle lomalle. Kuitenkin niin että jos se menojalka alkaa vipattamaan, bailupaikat ovat lähellä ja helposti saavutettavissa. Taitaapa niitä muutama löytyä ihan Kaštelastakin jos ei halua tai jaksa lähteä paremman tarjonnan perässä isolle kirkolle Splitiin. Jonne pääsee sangen näpsäkästi puolessa tunnissa.

Sitten aivan jotain muuta. Nimittäin ennakkoluuloja. Aihe nousi tapetille kun eräällä ulkosuomalaispalstalla joku kertoi kokemuksistaan espanjalaisessa terveydenhoidossa. Joka oli ollut hyvää. Suomalaiskaverinsa olivat kauhuissaan siitä että ketjun aloittaja hoidatti itseään kuntoon Espanjassa. Kuinka sinä uskalsit? Eihän se terveydenhoito siellä voi olla samaa tasoa kuin mitä se on Suomessa! Tuskin ne lääkäritkään mitään osaavat! Annoit niiden vielä leikatakin sinut! Minä olisin kyllä tullut Suomeen……

Huokasin. Ja niin huokasi keskustelun aloittajakin. En ota tässä yhteydessä nyt yhtään kantaa enkä vedä esille pitkiä jonotusaikoja Suomessa, en sitä että kiireettömään hoitoon, joskus jopa kiireellisen hoitoon, saa parhaimmillaan jonotttaa jopa seitsemän kuukautta, en ota kantaa enkä vedä esille ihan lähipiirissäkin sattuneita hoitovirheitä enkä päättymätöntä ’tehdään uusi sote -saagaa’ joka ei tule koskaan valmiiksi. Se olisi aivan liian pitkä tie ja tekisi vain vihaiseksi. Eikä kumoaisi ainuttakaan ennakkoluuloa.  

Tähän väliin on pakko todeta että kyllä se suomalainen terveydenhoito toki, ainakin ajoittain, toimii. Omalla kohdallani se toimi jopa niin hyvin että piti minut hengissä. Sananmukaisesti. Kirjoitti minut eläkkeelle mahdollistaen näin mm. tänne muuttoni. Että ei se kaikki sielläkään ihan kauhean kamalaa ole.

Mutta ei se ihan kauhean kamalaa ole Espanjassakaan. Tai Kroatiassa. Tai missään muualla, ainakin jos puhumme Euroopan valtioista. Muusta maailmasta minulla ei ole minkäänlaista kokemusta joten en osaa enkä halua ottaa pahemmin kantaa. Joku tietää tästä(kin) asiasta taatusti paljon enemmän kuin minä.

Kroatian terveydenhoidosta tiedän jotain. Ihan omasta kokemuksesta. Kuten minua pidemmän aikaa lukeneet muistanevat, minulta löydettiin kasvain eturauhasesta pari-kolme kuukautta sitten. Rehellisyyden nimissä tunnustettakoon, että mietin tuolloin hyvinkin vakavasti että jos kasvain vaatii vähänkin järeämpiä hoitokeinoja, teetäisinkö ne täällä vai pitäisikö minun lentää Suomeen. Koska Kroatian terveydenhuolto versus Suomen terveydenhuolto. Ennakkoluulo. Myönnetään.

Tapasin lääkäreitä. Useammankin. Minusta otettiin kokeita. Kaikenlaisia kokeita. Koepaloja. Tapasin lisää lääkäreitä. Totesin, että tämähän toimii. Ihan samalla tavalla kuin toimisi Suomessa. Vaikka olin aivan tavallisen, julkisen puolen terveydenhoidon armoilla. Ihan siinä samassa missä ihan kuka tahansa peruskroaatti olisi ollut vastaavassa tilanteessa. Sain diagnoosin. Ei hätää. Ja vaikka olisikin ollut hätä, olin ehtinyt jo päättää että hoidatan itseni täällä. Paikallisessa järjestelmässä. Joka tuntuu toimivan. Ainakin kohtuullisesti. Ainakin minun kohdalla. Joten miksi ihmeessä minun pitäisi lentää Suomeen? Kun saan sen saman hoidon täälläkin.

Vaan eiköhän tämä ollut nyt tässä. Eiköhän me tällä pläjäyksellä saatu viikko käyntiin. Viikko, joka taitaa olla melko jännä viikko melko monelle Suomessa kun porukat aloittavat koulunsa. On paljon lapsia ja nuoria jotka aloittavat aivan uuden koulun, kenties muuttavat jopa pois kotoa lähtiessään opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Sitten on vielä ne pikkuiset ekaluokkalaiset joiden reppu usein on isompi kuin repun kantaja. Se vasta jännää onkin. Se koulun aloitus. Niin aloittajalle kuin vanhemmille.

Oikein hyvää elokuista viikkoa. Palataan linjoille parin päivän kuluttua keskiviikkona uusilla aiheilla. Tulkaapa silloin takaisin kurkkimaan että mitäs sitä nyt on mielessä pyörinyt. Siihen asti oikein paljon näkemiin.