7. elo, 2019

Kansallisuustunne ja kakkakatastrofi

Kastel Stari

23 - 32 C

Aurinkoista, keltainen varoitus äärimmäisen korkeasta lämpötilasta

 

Lippu liehuu. Tai liehui maanantaina kun vietettiin Dan pobjede i domovinske zahvalnosti i Dan hrvatskih branitelja eli Victory and Homeland Thanksgiving Day and the Day of Croatian Defenders -päivää. Suomeksi voiton ja kotimaan puolustajien kiitospäivää. Päivää vietetään sen kunniaksi että 05.08.1995 Kroatian armeija valloitti Kninin kaupungin Kroatian sodassa osana operaatio Stormia. Tuo taistelu kaupungista päätti lopulta koko sodan. Onneksi.

Vuonna 2008 Kroatian parlamentti antoi päivälle nimen Kroatian puolustajien päivä ja teki siitä kansallisen vapaapäivän. Pääjuhla keskittyy vuosittain luonnollisesti Kniniin, jossa järjestetään vuosittain suuret juhlat, paraati ja useampikin konsertti, joissa esiintyvät kaikki suurimmat kansalliset tähdet. Paikalla patsastelee tietysti myös kaikki ne poliitikot jotka haluavat paistatella julkisuuden valokeilassa. Vähän niin kuin paikallinen porinjazz. Että siellä pitää olla jos tahdot olla jotain.

Meidän kylän Voiton Päivän bileet olivat sunnuntaina, jolloin Kaštel Starin satamassa järjestettiin perinteiset, vuosittain toistuvat, juhlat. Tarjolla oli, vanhaan tapaan, ruokaa, juomaa, musiikkia ja aivan älytön määrä ihmisiä. Ilta huipentui, edelleen vanhaan tapaan, näyttävään ilotulitukseen jonka kesto tänä vuonna oli tasan 5 minuuttia. Tiedän ajan tarkalleen sillä videoin paukkeen koska halusin jakaa, ja jaoinkin, kokemuksen epätavallisen epänormaalin ihmissuhteen kanssa. Voin muuten kertoa että viiden minuutin aikana taivaalle ehditään ampua melkoinen määrä ruutia, valoa ja erilaisia pommeja. Melkoisen mellevä, ja hieno, näky.

Kroatian puolustajien päivä pisti miettimään kroaattien kansallisuustunnetta. Tai ei kaikkien kroaattien, sillä enhän minä mikään koko Kroatian asiantuntija ole. Näitä asiantuntijoita tuntuu löytyvän netistä pilvin pimein. Minä puolestani väitän tietäväni ihan jotain pientä ja ihan vähän jotain dalmatialaisista. Olenhan viettänyt reippaat kolme vuotta elämästäni täällä heidän tapojaan ja asenteitaan opiskellen ja ihmetellen. Elämäntyyliään omaksuen.

Dalmatialaiset ovat ylpeitä siitä että ovat kroaatteja. Dalmatialaisia. Ja samalla eivät ole. Mutta jos joku dissaa, syystä tai toisesta, Kroatiaa tai ennen kaikkea Dalmatiaa, he suuttuvat. Se on totaalisen nou-nou. Koska ylpeys. Dalmatialaiset ovat ylpeitä omasta maastaan, omasta asuinseudustaan ja omasta Dalmatiasta. Syvällä sisimmässään. Vaikka muuta väittäisivät.

Ei ole yksi eikä kaksi kertaa kun olen kuunnellut paikallisten valitusta kuinka paska maa Kroatia on. Tai kuinka paska Dalmatia on. Tai Kaštela kaupunkina. Mikään ei toimi, tai jos toimii, se toimii huonosti ja jotenkin väärin. Että eihän tämä nyt ole mitään. Eikä täällä ole mitään. Miksi sinäkin tänne muutit? Kun täällä kaikki on niin huonosti. Että miksi tulit Kroatiaan? Dalmatiaan? Tai Kaštelaan? Kun sitten ulkopuolisena lähdet mukaan ja arvostelet tasan samoja asioita joita sinulle on juuri arvosteltu, kaikki loukkaantuvat. Ja ovat vihaisia. Että jos ei kelpaa, muuta pois. Sillä loppujen lopuksi, syvällä sisimmissään, tyypit ovat ylpeitä omasta maastaan. Dalmatiasta. Ihan niin kuin minäkin olen. Ylpeä Dalmatiasta. Vaikka välillä ihmettelenkin että mitä ihmettä täällä oikein tapahtuu. Ja miksi. Mutta älkää tulko arvostelemaan asuinseutuani. Sillä se on, aivan kuten kaikille täällä, totaalisen nou-nou. Ettäs tiedätte.

Yksi asia josta en voi, edes parhaimmalla tahdollakaan, olla ihan kauhean ylpeä, on alkuviikosta paljastunut kakkakatastrofi. Joka pohjautuu ihmisten tyhmyyteen. Tai siihen että kun ei millään ole mitään väliä.

Meillä oli menneen viikonlopun aikana pari oikeinkin kunnon rankkasadetta. Ukkosmyrskyjä, kunnon tuulia ja paljon vettä. Todella paljon. Sade täytti sadevesikaivot ja kanavat. Kanavat, joita risteilee pitkin poikin peltoja, on varmaan aikoinaan käytetty johonkin kastelusysteemeihin ja/tai -järjestelmiin. Älkää kysykö, en minä tiedä. Mutta siis, rankkasateet täyttivät vedellä kaikki paikat.

Meidän seudulla on melko tavallista että kotitalouksien jätevedet menevät saostuskaivoihin. Kaivoja on jokaisen talon pihalla. Tai vähintään jossain lähistöllä. Niitä tyhjennetään kakka-autoilla määrätyin väliajoin. Vaan kun sataa, varsinkin kun vettä tulee paljon ja nopeasti, se vaikuttaa myös näihin saostuskaivoihin. Varsinkin jos ne ovat täynnä. Tulee ns. ylivirtaus. Kakka liikkuu.

Kakka lähtee liikkeelle kun saostuskaivo on täynnä. Ja kun se lähtee, se suuntaa alamäkeen. Se suuntaa kulkunsa kohti merta. Joka on tuolla alhaalla. Tämän tosiseikan tuntuvat tietävän myös ne tyypit, joille mikään ei ole ihan kauhean tärkeää. Paitsi oman saostuskaivon tyhjennys. Viikonlopun rankkasateiden jälkeen on nimittäin paljastunut, että sen lisäksi että sade on koukannut kakkaa matkaansa täysistä saostuskaivoista, jotkut ihmiset ovat tietoisesti ohjanneet jätevesiään edellä mainittuihin kanaviin. Tyhjentäneet siis tarkoituksella kaivojaan. Ohjanneet kakkaansa mereen. Jonne ylivirtaava vesi ja moska ennemmin tai myöhemmin ajautuu.

Kaštelan kaupunki on tarkka uimarantojen vedenlaadusta. Näytteitä otetaan pari kertaa viikossa ja tulokset ilmoitetaan paikallisportaalissa. Paniikki olikin maanantaina suuri kun näytteissä oli hämmentävä määrä ulosteperäisiä bakteereita. Että mitä ihmettä? Mistä? Ja miksi?

Ensimmäinen syy oli liian täydet saostuskaivot. Rankkasateiden tuottama vesi oli koukannut matkallaan alas, eli mereen, kakkaa mukaan. Toinen, huomattavasti vakavampi syy, oli että ihmiset tyhjensivät kaivojaan kanaviin. Joissa rankkasateiden takia oli jo valmiiksi paljon vettä. Sinne sekaan oli helppo johdattaa omaa jätettä. Kun kukaan ei kuitenkaan huomaa.

Mutta huomasi. Onneksi. Ei voi olla mitään tyhmempää, välinpitämättömämpää tai älyttömämpää kuin tyhjentää saostuskaivonsa sadevesiviemäriin. Monestakin eri syystä. Ensimmäinen niistä on että jäät kiinni. Taatusti. Toinen on että kun pilaat toisen kyläsi matkailuvalteista, eli puhtaan meren, pilaat siinä sivussa aika monen elinkeinon ja vaikeutat omaa elämääsi. Eikä kellään ole hetken päästä kivaa.

Onneksi Adrianmeri vaihtaa vettä aktiivisesti. Niinpä kakkakatastrofi on nyt, tätä kirjoittaessani, historiaa ja Kaštel Starin biitsillä voi uida aivan vapautuneesti. Ei lillu pökäleitä vaikka kuinka sukeltelisit. Joten rannalle ja veteen vaan.

Näin keskiviikolle. Kansallisuustunnetta ja kakkakatastrofi. Perjantaina taas aivan jotain muuta. Että takaisin silloin. Katsellaan mikä katastrofi tuolloin on saatu kehitellyksi.  Parin päivän päästä. Nähdään tuolloin.