19. elo, 2019

Elämää Dalmatiassa

Kastel Stari

21 - 31 C

Aurinkoista

 

Jaahas, se näyttäisi olevan taas se aika vuodesta. Lomat on lusittu, arki koittaa ja aletaan ihmetellä, että mitä sitä loppuelämällään tekisi. Että josko sitä vaikka palmun alle. Joko heti nyt tai viimeistään sitten kun eläkepäivät koittavat. Vaan millaista se elämä siellä oikein on. Siis ihan oikeasti on.

Olen huomannut, että saan näin alkusyksyllä toistuvasti, joka vuosi, yllä mainittuja kysymyksiä hieman eri muodoissaan. Useita. Ja mikäpä siinä, mielelläni minä tästä eläkeläiselämästä täällä kertoilen. Tosin vain omasta näkökulmasta. Minä muiden elämästä mitään tiedä. En tiedä edes sitä minkälaista se jossain muualla on, minä tiedän jotain siitä, ja vain siitä, minkälaista se on Dalmatiassa. En siis edes yritä kertoa elämästä, en edes eläkeläissellaisesta, muualla Kroatiassa. Se olisi sama kuin savolaispoika yrittäisi avata Punavuoren hipsteriporukoiden elämäntapaa jollekulle. Me pysymme visusti Dalmatiassa. Kerrottavaa löytyy kyllä.

Aloitetaan elämäntavalla. Joka on melkoisen rento. Esimerkiksi päivä alkaa noin puolilta päivin. Jota ennen on toki käyty kahvilla. Vähintään kerran. Sillä Dalmatiassa juodaan kahvia paljon. Koko ajan. Kannattaa huomioida se, että kun päivä vihdoin saadaan käyntiin, se ei välttämättä tarkoita, että saataisi työpäivä käyntiin. Jos ulkona on kaunis ilma, aurinko paistaa, meri houkuttelee, naiset ovat kauniita ja miehet komeita, kuka sitä silloin haluaisi töitä tehdä? Aurinkolasit silmille ja kahville. Ehtiihän ne hommat myöhemminkin…..

Se että työt ei aina nappaa ei suinkaan tarkoita että asiat jäisivät tekemättä. Ei suinkaan. Hyvä esimerkki tästä on nelikaistainen tie Trogirista Splitiin. Sekin saatiin valmiiksi. Valmistuminen tosin otti 25 vuotta, mutta nyt se vihdoin toimii. Ja hyvin toimiikin. Silta Trogirista Ciovon saarelle valmistui neljässä vuodessa. Että ihan turha tulla sanomaan ettei Dalmatiassa tapahtuisi mitään. Sillä kun toimeen tartutaan, sitten niitä tehdään. Jos ei satu jotain muuta mielenkiintoista.  

Joku on joskus todennut että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Ehkä edellä olevissa esimerkeissä oli kysymys siis vain hieman pitkäksi venyneestä suunnitteluprosessista. En tiedä. Tosin, eipä tunnu suunnittelukaan olevan dalmatialaisten vahvin puoli. Meidän kylällä tämä ilmenee vaikkapa parkkipaikkana jonne ei pääse autolla. Joku unohti rakentaa aitaan portin josta pääsisi sisälle. Mutta parkkipaikka on hieno. Ja tyhjä. Tai yht’äkkiä päättyvinä jalkakäytävinä. Koska kadun varren talon kiviaita ulottuu tielle asti. Niinpä on ihan ok katkaista jalkakäytävä aitaan. Ja jatkaa sitten aidan toisella puolella.

Dalmatialaiset ovat siis kovia juomaan kahvia. Kun istutaan kahvilla, usein jopa tunteja sen naurettavan pienen kahvikupin ja vesilasin ääressä, on hyvää aikaa puhua. Enimmäkseen juuri siitä tyypistä, joka ei ole paikalla. Sillä täällä juorutaan. Täällä juorutaan paljon. Ja valitetaan. Valitetaan lämmöstä, valitetaan lämmön puutteesta, valitetaan kaupungin toimista tai niiden puuttumisesta, valitetaan turistien määrästä, turistien puutteesta ja valitetaan kun Hajduk Splitillä menee huonosti. Dalmatialaiset todennäköisesti valittaisivat vaikka Hajduk Splitillä menisi hyvin. Sitä ei onneksi koskaan tapahdu.

Dalmatialaiset mielletään kauniiksi ja komeiksi ihmisiksi. Ja laihoiksi. Olen asunut täällä reilut kolme vuotta enkä juurikaan ole nähnyt lihavaa dalmatialaista. En, vaikka hyvin iso osa paikallista ruokaympyrästä muodostuu pienissä leipomoissa myytävästä tuoreesta valkoisesta leivästä. Jota tarjoillaan aina. Joka paikassa. Joka aterialla. Oli pääruoka aivan mitä tahansa. Suomalaiset ravintoasiantuntijat viettäisivät unettomia öitä jos tuota pullaa vedettäisi Suomessa yhtä paljon kuin täällä. Koska kuidut, ravintoarvot, hiilihydraatit ja kaikki muut. Kunnon ruisleipää sen pitää olla! Höpö höpö. Ei pidä.

Joku siellä miettii nyt että välimerellinen ruokavalio. Ja oliiviöljy. Kyllä kyllä. Varmasti vaikuttaa. Varsinkin oliiviöljy, joka on hyvää. Todistetusti maailman parasta. Mutta ei se ketään laihduta.

Oliiviöljyä myydään joka paikassa. Toreilla, katujen varsilla, puristamoissa, voit ostaa sitä mukaasi jopa tietyistä ravintoloista. Kaupoista on saatavissa ns. bulkkiöljyä, joka on edullisempaa kuin käsintehty. Mutta ei sitä maailman parasta. Ei läheskään. Sitä paitsi kaupoissa saattaa olla haastavaa löytää öljyä. Sillä yksi Dalmatian erikoisuus on tuotteiden sijoittelu kaupoissa. Siinä kun ei ole mitään tolkkua. Eikä logiikkaa.

Minulla on juuri nyt kesäflunssa. Nokka vuotaa, joten piti saada nenäliinoja. Niistäminen vessapaperiin kun tekee nenän punaiseksi hyvin nopeasti. Joten kauppaan. Vieläpä tuttuun sellaiseen, jonka tuotesijoittelun olen opetellut. Löydän asiat sieltä siis yleensä helpohkosti, mutta kun nenäliinoja ei ihan joka päivä tarvitse, niitä piti etsiä. Ja löytyihän ne. Ei sieltä missä muut paperiasiat ovat, vaan terveyssiteiden vierestä. Mutta eikös nekin ole tarkoitettu jonkinlaisen valumisen hillitsemiseen? Joten logiikka.  

Partakoneen terät ja kondomit löytyvät muuten, sitten jos/kun niitä etsitte, kassoilta. Koska lienevät vaarallisia tuotteita ja henkilökunnan pitää vahdata niiden myymistä ja jakelua. Samassa hyllyssä on tosin myös suklaata. Että tiedä sitten siitä vaarallisuudesta.

Ai niin, lopuksi vielä yksi omituisuus. Nimittäin stop -merkin sijoittelu risteyksissä. Ne on usein, lähes aina, sijoitettu n. 5-10 metriä varsinaisesta risteysalueesta. Siis ennen risteystä siten, että jos merkin kohdalle pysähdyt, et taatusti näe kumpaakaan suuntaan. Joskus saattaa olla, että et näe koko risteystä. Niinpä täällä stop -merkkiä kannattaa pitää vain ennakkovaroituksena lähestyvästä risteyksestä, ei välttämättä ehdottomana käskynä pysähtyä.

Näin maanantaille. Muutama dalmatialainen erityispiirre paikallisissa ihmisissä ja ympäristöissä. Keskiviikkona juttu jatkuu, silloin todennäköisesti aivan uusilla aiheilla. Vielä ei voi tietää, joten tulkaapa tutkailemaan.