9. syys, 2019

Rocky the Dog

Kastel Stari

20 - 26 C

Puolipilvistä, ukkoskuurojen mahdollisuus

 

En todellakaan tiedä mitä kirjoittaa tänään. Haluan kirjoittaa sinulle. Rockylle. Iskän pojalle. Niinpä aloitan sanomalla, että kiitos. Kiitos, että olet ollut kanssani. Kiitos, että olet jakanut elämän kanssani. 13,5 vuotta. Tänään oli aika. En minä tiedä oliko tänään juuri se oikea aika, mutta tänään sinä pääsit vaivoistasi. Jätit jälkeesi ikävän. Suuren ikävän. Asunto on tyhjä. Aivan liian tyhjä. Täältä puuttuu joku. Täältä puutuu iskän poika. Täältä puuttuu Rocky. Hyvää matkaa. Minne ikinä menetkin. Minulla on ikävä.

Muistan, kuinka 13 vuotta sitten minulle iski koirakuume. Piti löytää jostain kumppani. Minulla oli ollut koira koko aikuisikäni. Löysin sinut. Kun kävin ensimmäistä kertaa katsomassa sinua, minulta kysyttiin kotimatkalla olenko ihan varma, että haluan moisen tarmopesän, energiapakkauksen ja superhörhön elämään kanssani. Olenko varma, että pärjään ja jaksan kanssasi. Viikko tuosta päivästä ja muutit luokseni. Ehkä paras päätökseni ikinä. Kallion yksiöön muutti itsepäinen jack russel. Karvapallo. Tyyppi, joka kykeni jotenkin ihmeellisesti pomppaamaan puolitoista metriä ylöspäin seisovilta jaloiltaan. Ja teki sitä jatkuvasti. Toistuvasti. Koska elämänilo. Ja terrieri. Tyyppi, jonka luulin olevan mykkä. Joka ei haukkunut kuin vasta sitten kun piti ’tappaa’ roska-auto. Tyyppi, joka säikähti aina kun itseltään pääsi haukku. Että mitä tapahtui? Että mikä tuo ääni oli.   

Elimme elämää yhdessä. Jaot hyvät, mutta myös huonot, hetket kanssani. Olit tukena. Olit vieressä. Olit iskän poika. Päätin heti kun olit muuttanut luokseni, että olet mukanani minne tahansa menenkin. Kävit töissä kanssani. Hurmasit toimiston tytöt. Ja muutaman muun. Koska energia. Ja nappisilmät. Ajelimme junalla riiausreissuille. Kävimme baareissa. Kylässä kavereiden luona. Sukuloimassa. Muutimme Helsingistä Pohjois-Pohjanmaalle. Menimme naimisiin, erosimme. Asuimme kissojen kanssa. Tutustuimme hevosiin. Sairastimme. Odotit minua kun olin sairaalassa. Olit iloinen kun olimme jälleen yhdessä. Tapasi mukaan ylipursuavan iloinen.

Olit tukenani kun päätimme muuttaa tänne palmun alle. Seurasit minua kun lähdimme reissuun. Olin unohtanut ottaa sinulle ruokaa mukaan Suomesta, niinpä jouduin pöllimään nakkeja ja lihapullia Finnlinesin seisovasta pöydästä laivamatkalla. Ei haitannut. Koska iskä hoitaa. Ja iskä hoiti. 

Mietin joskus minkälaista elämä olisi ollut jos eteeni olisi sattunut jack russel jolla olisi ollut aivot. Joka olisi tajunnut asioita. Joka olisi ollut koulutettavissa. Ymmärtänyt asioita. Sinulla ei näitä ominaisuuksia ollut. Mutta siksi, ja juuri siksi, olit minun kaveri. Paras kaveri. Rakastettava tyyppi. Jonain päivinä, rehellisyyden nimissä, olit myös maailman ärsyttävin tyyppi. Kaikesta huolimatta olit iskä poika. Paras poika. Ikinä.

On tuhat asiaa, jotka haluaisin sanoa sinulle juuri nyt. Vaan en kykene. Nyt sattuu aivan liikaa. Juuri nyt tuntuu kuin olisin yksin. Aivan yksin. Koko maailmassa. Juuri nyt tuntuu siltä, että tässä maailmassa ei ole mikään oikein. Että tästä maailmasta puuttuu jotain joka kuuluu siihen. Tästä maailmasta puuttuu yksi pieni jack russel. Yksi iskän poika. Joka taatusti aavisti mitä tänään maanantaina oli tulossa. Pitkästä, todella pitkästä, aikaa hakeuduit viime yönä peiton alle. Nukkumaan aivan kiinni reidessäni. Niin kuin tapanasi on ollut. Jota et ole tehnyt niin pitkiin aikoihin. Viime yönä teit. Ja nyt olet poissa.

Hyvää matkaa Rocky. Minne ikinä sitten menetkin. Me tapaamme taatusti. Sitten kun on minun aikani seurata sinua. Odotathan siellä? Niin kuin sinä odotit silloin kun minä olin sairaalassa? Kun minä olin poissa. Lupaan tuoda lempipallosi. Sen vihreän. Heitellä sitä väsymättä. Koska olit minulle rakas. Koska minulla on ikävä. Ihan kauhea ikävä.

Hyvää matkaa poika. Iskällä on ikävä. Suuri ikävä.