2. loka, 2019

Vihoviimeinen blogi

Kastel Stari

18 - 25 C

Puolipilvistä, illalla keltainen varoitus vesisateesta ja tuulesta, oranssi varoitus ukkosmyrskyistä

 

Aloitettiin sitten dramaattisella otsikolla. Ei tämä nyt aivan viimeinen blogi ole, ainakaan toivottavasti, tarkoitus on viettää vain lomaa. Huilata lokakuu. Tulla takaisin kun on marraskuun. Kertoilemaan mitä on tullut touhuttua. Jatkamaan siitä mihin tänään jäädään.  Lomasta tarkemmin blogin lopuksi. Että mitä, minne, miksi, milloin ja kenen kanssa.

Sitä ennen muutama juttu miksi minä pidän nykyisestä asuinmaasta ja miksi en, ainakaan juuri nyt, suunnittele lähteväni täältä yhtään mihinkään. Joten tämä on Kroatia. Jälleen kerran.  Olkaa hyvät.

Kroaatit ovat hassua väkeä. Vai mitä sanotte siitä, että vuosi sitten kesällä 15% maan väestöstä kerääntyi Zagrebiin juhlimaan maan jalkapallojoukkuetta. Joka ei edes voittanut. Hävisi MM -kisojen loppuottelussa Ranskalle, mutta voitti siinä sivussa aika monet sydämet puolelleen. Yli puoli miljoonaa ihmistä, siis 15% KOKO maan populaatiosta, kerääntyi Zagrebin kadulle vastaanottamaan joukkuetta. Eikä juhlissa sattunut yhtään rekisteröityä häiriötä. Ei tappeluita, ei ryöstöjä, ei mitään. Hämmentävää. Suomen oloissa tuo tarkoittaisi muuten sitä, että Helsingissä heiluisi reilut 800.000 ihmistä. Mahtaisiko onnistua?

Elämäntapa. Josta olen kirjoittanut ennenkin. Paljon. Tämä dalmatialainen elämäntapa vaan kiehtoo. Kun olen opetellut sitä kohta neljä vuotta, alan hiljalleen pääsemään perille mitä ’pomalo’ tarkoittaa. Se tarkoittaa lyhyesti sitä, että työskentelet aktiivisesti sen eteen ettei sinun tarvitsisi tehdä mitään. Sopii minulle oikein hyvin. Tässä kohdin pitää muistuttaa että ’pomalo’, tuo leppoisa elämäntapa, jossa ei ole kiire mihinkään paitsi tekemään ei mitään, ei toimi koko maassa. Se toimii vain rannikolla. Täällä meillä Dalmatiassa.

Aiheeseen liittyen on pakko lisätä kahvi. On hämmentävää kuinka kauan kroaatit kykenevät viettämään aikaa pikkuriikkisen kahvikuppinsa ääressä. Pystyn helposti kumoamaan neljä puolen litran tuoppia siinä ajassa kun joku paikallinen juo kahviaan. Yhtä kahvia. Sitä naurettavan vähäistä mustaa tököttiä siellä pikkuisen kupin pohjalla. Ehkä juuri siksi että kahvia on niin vähän, suoritus pitää uusia monta kertaa päivässä. Sillä kroaatit, tai ainakin dalmatialaiset, istuvat kahvilla aina. Koko ajan. Koska pomalo. Eikä kiire mihinkään.  

Luonto. Luonnonpuistot. Rannikko. Saaret. Kroatialla on 1.770 kilometriä rantaviivaa. Ja Adrianmeri, jossa rannikon tuntumassa on, riippuen siitä kuka laskee, 1.185-1.244 saarta. Lisäksi maasta löytyy metsää. Paljon metsää. Ja luonnonpuistoja. Niitä on peräti 19 kappaletta ja ne peittävät maan pinta-alasta yli 10%. 

Saarista puheenollen. Vierailu Kroatian edustan saarilla on jännää, sillä siellä saattaa törmätä vaikkapa Euroopan vanhimpaan teatteriin, ’salaisiin’ sukellusvenetukikohdan tunneleihin, Marco Polon syntymäpaikkaan, nyt jo lakkautettuun keskitysleiriin tai maailman parhaaseen juustoon. Lisäksi voi käydä uimassa rannalla jossa eräs alaston brittiläinen kuningas ui aikoinaan nakuna. Ja aloitti näin naturistimatkailun Kroatiassa.       

Neljän miljoonan kansakunnaksi Kroatia menestyy urheilussa, lajista riippumatta, hämmentävän hyvin. Joku voisi sanoa jopa erinomaisesti. Alussa mainitun jalkapallomenestyksen lisäksi maan urheiluhistoriasta löytyy olympiavoittoja mm. vesipallossa, käsipallossa, soudussa, keihäässä, alppihiihdossa ja naisten kiekonheitossa. Ainakin. Noin ulkomuistista heitettynä. Maailmanmestaruuksia tai tennisvoittoja ATP -turnauksissa en edes ala luettelemaan. Olin kolme talvea sitten Zagrebissa jääkiekko-ottelussa. Kyllä, aivan oikein, jääkiekko-ottelussa. Kroatiassa! Istuin eräänlaisessa VIP -katsomossa, jossa minulle osoitettiin ainakin neljä olympiavoittajaa. Kato, tuossa on tuo, tuolla taas tuo, vasemmalla tuo, ne ovat kaikki olympiavoittajia. Siellä ne istuivat keskellä tavallista kansaa eikä kukaan ihmetellyt. Mitä nyt vähän sormella osoiteltiin jotta yksi suomalainen tunnistaisi tyypit.

Kroatiassa on paljon tarinoita. Yksi kauneimmista on Klepetan ja Malena rakkaustarina. Nämä kaksi haikaraa rakensivat yhteisen pesän savupiippuun Brodski Varoksissa itäisessä Kroatiassa 16 vuotta sitten. Salametsästäjät vaurioittivat kuitenkin Malenan siipiä niin, että hän ei päässyt enää muuttomatkalle Afrikan lämpöön puolisonsa kanssa. Malena joutui jäämään Kroatiaan talveksi. Onneksi hänestä pidettiin täällä huolta. Koska haikara on muuttolintu, Klepetan lentää pois joka syksy. Mutta palaa takaisin Malenansa luokse. Aina. Joka kevät. Koska rakkaus. Ja kiintymys. Tänä keväänä haikaroita tarkkaillut, ja Malenasta talvisin huolta pitävä, Stjepan Vokic ehti jo huolestua kun Klepetania ei kuulunut takaisin. Vaan kyllä sieltä lopulta tultiin, tosin pari viikkoa myöhässä. Myöhästyminen johtui siitä, että Klepetania alkaa ikä painaa eikä 13.000 kilometrin muuttomatka suju enää kuten nuorelta pojalta. Tai haikaralta. Tämän kesän pariskunta vietti kuitenkin onnellisesti yhdessä, nyt jo 16 kerran.

Kroatiassa ei voi välttyä historialta. Sitä on joka paikassa, joka kaupungissa ja kylässä. Jopa edellä mainituissa luonnonpuistoissa. Eikä ihme. Tässä maassa kun oli sivilisaatio jo kauan ennen kuin kukaan Euroopassa edes tiesi mitä sivilisaatio tarkoittaa. Tai että moista edes on olemassa. Euroopan vanhin jatkuva, ympärivuotinen ja pysyvä asutus on nimittäin paikallistettu Kroatiaan, Vinkovci -nimiseen kaupunkiin itäisessä Kroatiassa. Siellä on todettu asuneen tyyppejä noin 8.400 vuotta sitten.

Näin. Muutama sananen Kroatiasta. Ja tähän loppuun nyt siitä lomasta. Ihan melkein heti kunhan saan tämän blogin maailmalle, vierashuoneeseen, joka tunnetaan yleisesti myös nimellä neitsytkammio, pamahtaa tyyppi. Hänen kanssa olisi tarkoitus tehdä jotain. Mitä, en osaa sanoa, mutta varmaan jotain. Kenties reissuja jonnekin, kenties vuorikiipeilyä, kenties jotain muuta. Ei voi tietää, katsellaan mitä elämä tuo tullessaan. Palaan sitten marraskuussa kertoilemaan mitä eteen pompsahti. Seuraava blogi ilmestyy, jos mitään ihmeellistä ei tässä kuukauden aikana tapahdu, perjantaina 01.11.  

Oikein hyvää lokakuuta. Muistakaapa palata marraskuussa, kun Suomessa tulee viistoräntää, fiilistelemään mitä kaikkea lokakuussa, suurten synttäreitteni lisäksi, ehti tapahtua. Lupaan kertoa siitä. Toistuvasti. Kyllästymiseen asti.

Nyt alkaa loma. Koittakaa kestää yksi kuukausi ilman minua. Ilman näitä höpinöitä. Heippa. Kuukaudeksi.