8. marras, 2019

Matkalla jostain johonkin

Kastel Stari

12 - 19 C

Enimmäkseen pilvistä. Sadekuuroja.

 

Kylillä ei tapahdu mitään. Omassa elämässäni ei tapahdu mitään. Ei mitään, ei ainakaan mitään mistä raportoida. Siksi täytyy palata menneeseen. Että saa interwebbiin asioita. Palata siis lokakuuhun. Koska silloin tapahtui. Paljon.

Tänään ei mennä paikkoihin. Ei kerrota yhdestäkään kaupungista, paikasta eikä pleisistä. Että tänne kannattaisi mennä, täällä kannattaisi tehdä sitä, tätä tai tuota. Ei. Tänään matkustetaan. Sillä usein itse matka on paljon tärkeämpi kuin se kohde. Tänään liikutaan ja havainnoidaan kaikkea mitä liikkumiseen liittyy. Siirrytään paikasta a paikkaan b. Saatetaan käväistä jopa paikassa c.

Minulta kysellään asioita. Se on mukavaa. Minusta on mukava auttaa heimoveljiä heidän suunnitellessa lomamatkojaan. Eniten kysytty kysymys koskee rahavaihtoa. Että missä sitä kannattaa vaihtaa. Käykö Kroatiassa eurot. Vastauksia yleisimpiin kysymyksiin löytyy muuten tuolta. Eikä ne eurot käy. Eihän Suomessakaan voi maksaa ruplilla. Koska virallinen valuttaa. Joka Kroatiassa on kuna. Ei euro.

Myös liikenne kiinnostaa. Että uskaltaako siellä Kroatiassa ajaa, onko liikenne villiä länttä ja mitä pitäisi huomioida jos sitä vaikka auton vuokraisi? Ja ajelisi. Lyhyet vastaukset kysymyksiin. Uskaltaa. Liikenne ei ole villiä länttä. Jos uskallatte ajaa Suomessa vaikkapa Salossa, uskallatte ajaa taatusti myös Kroatiassa. Autot liikkuvat täällä aivan samalla tavalla. Edes taakse.

Olen kuullut, että jollain keskustelupalstalla joku itseään asiantuntijaksi kutsuva tyyppi on toistuvasti kertoillut, että Kroatian tiet ovat kapeita, niillä ei ole ohituspaikkoja vastaantulevalle liikenteelle ja että ne kulkevat jyrkänteiden reunoilla ilman kaiteita. Jaahas. Vai niin.

Ajelin lokakuussa ihan itse ratin takana istuen noin 2.000 kilometriä pitkin poikin tätä maata. Ajelin moottoriteillä, astetta tai kahta pienemmillä teillä, ajelin rannikolla, sisämaassa, ajelin vähän siellä sun täällä. Enkä kokenut ainuttakaan kapeaa kaiteetonta tietä jossa ei olisi mahtunut ohittamaan. Moottoritiet ovat pääsääntöisesti vähintään nelikaistaisia, normimaantiet aivan normiteitä. Kaksi kaistaa, joista toinen vie tuonne ja toinen toiseen suuntaan. Ainoat poikkeukset olivat serpentiiniteitä jossain vuoristossa, usein yli 1.000 metrin korkeudessa. Yleisen elämänkokemuksen perusteella siellä ei ihan aina välttämättä edes odota tapaavansa nelikaistaista moottoritietä. Ja ne ohituspaikatkin saatavat olla hieman vähissä. Kuten myös kaiteet.

Huomattavin ero Suomen teihin on se, että täällä ei ole 20-30 cm uria. Ja se, että kun liikennemerkki kertoo, että asfaltti saattaa olla sateella liukas, se todellakin on liukas. En, onneksi, joutunut tekemään yhtään ainutta äkkijarrutusta reissuillani, olisi nimittäin saattanut tulla äitiä tai jotain muuta naispuolista henkilö ikävä, sillä jo ihan normiajossa tuntui, kun se tie on märkä, se on myös liukas. Kannattaa huomioida. Sillä tiet ovat slipery when wet. Todella. Kannattaa ottaa se liukuvan auton kuva siinä liikennemerkissä todesta.

Kroatian sillankaiteet ovat sinisiä. Kaikki. Jos ne ovat jonkun muun värisiä, silta on joko vanha tai tiemestari on ollut laiska. Koska silta on sininen. Piste. Lisäksi jokainen silta on mitattu. Ja nimetty. Pikkaisen pisti naurattamaan jossain kun tulin sillalle jossa oli kyltti, sillan nimi ja pituus. 20 metriä. Hyvä että oli, ilman tätä koko silta olisi voinut jäädä huomaamatta. Sinisistä kaiteista huolimatta.

Tunnelit. Niilläkin on nimet. Ja kyltti joka kertoo nimen lisäksi sen pituuden. Kannattaa muuten huomioida että tunnelissa ajaessa pitää olla ajovalot päällä. Mikä ei kroaattiautoissa välttämättä ole perusasennus. Vaan vaatii toimenpiteitä. Ainakin minun Citroenissa ja Renaultissa.  

Usein kysytään myös, että jos vuokraa auton Splitistä ja haluaa käydä Dubrovnikissä, kuinkas se rajanylitys sujuu? Saako rajan ylittää vuokra-autolla? Matkalla Dubroon kun joutuu ajamaan muutaman kymmenen kilometriä Bosnia-Herzegovinan puolella. Ja ylittämään rajan. Pariinkin kertaan.

Autoa vuokratessa asiasta kannattaa mainita. Olkoonkin, että useammille vuokraamoille tämä lyhyt pätkä ei todellakaan ole ongelma. Sisältyy hintaan. Rajalla kaikki toimii, minun kokemukseni mukaan, jouhevasti. Olin tosin liikkeellä sesongin ulkopuolella ja kun tulin rajalle, oli ainoa auto siellä. Bosnian viranomaiset vaivautuivat vilkaisemaan passini, kroatialaisia se ei juurikaan kiinnostanut. Juttelin aikani kuluksi bosnialaisen rajatyypin kanssa ja hän kertoi että sesongin aikaan tilanne on aivan eri, silloin ylitys saattaa kestää jopa useamman tunnin. Nyt, lokakuussa, vuokra-Renault sujahti rajojen yli lähes ilman että piti edes jarruttaa.

Kun kerran olemme tänään reissussa, lopuksi muutama tiesuositus. Jos haluatte kokea Lahden moottoritien Kroatiassa, kannattaa ajella maksullisia pääväyliä. Niillä ei näe mitään, ne ovat tylsiä ja ne maksavat paljon. Mutta matka etenee. Tietullit toimivat tässä maassa siten, että kun ajat tielle, otat automaatista lapun. Se kannattaa säilöä autossa paikkaan, josta se löytyy helposti. Reissu maksetaan kun poistutaan tieltä. Summa riippuu ajetusta matkasta. Esimerkkinä mainittakoon että matka Splitistä Zagrebiin, 410 kilometriä, maksaa 95 kunaa. Eli noin 13 euroa.

Jos Lahdentie ei nappaa ja tekee mieli nähdä jotain muutakin kuin betoniaitaa, vankka suositus on vaikkapa Adriatic Highway. Kroatiaksi Jadranska magistrala. Tie numero kahdeksan. Ei maksa mitään ja maisemat ovat henkeäsalpaavat. Joku voisi jopa väittää että uskomattoman hienot. Läpi koko reissun. Tie alkaa Dubrovnikista ja kulkee koko Adrianmeren rannikon aina pohjoisen satamakaupunki Rijekaan asti. Yhteensä 643 kilometriä. Kun on aikaa, halu nähdä ja kokea, suosittelen vahvasti Jadranska magistralan läpiajamista. Minä pidin siitä. Tykkäsin maisemista, tykkäsin ajoittaisista serpentiiniteistä, pidin rannikkomaisemista ja pikku kylistä tien varrella. Pidin jopa niin paljon, että mieleen jäi kytemään ajatus että josko sitä ensi keväänä/kesänä ajelisin tien uudelleen läpi. Ajan kanssa. Pysähdellen, paikkoja ja pleisejä ihmetellen ja tutkien. Majoittuen. Vuorille kiipeillen. Jos jostain vaan löytyisi matkakumppani. Yksin reissaaminen kun ei ole mukavaa. Vapaaehtoiset saavat ilmoittautua.  

Toinen tiesuositus. Lyhyt semmoinen. Tie numero D512. Tämä ei ole kuin hieman reilut 30 pitkä, mutta se on mainittu useassa kansainvälisessä oppaassa yhtenä Kroatian kauneimmista teistä. Ja olihan se. Kaunis. D512 lähtee Makarskasta ja päättyy Vrgonaciin. Ei pääse maisemista pahemmin valittamaan. Mukava päiväreissu jos tuo Adriatic Highway tuntuu liian pitkältä.

D512 tien varrelle osuu myös vuori. Kroatian kolmanneksi korkein sellainen. Jonka huipulla  on tämän maan korkein kohta. Tästä, ja parista muusta vuoresta, melkoisen korkeasta paikasta joissa tuli käväistyä, lisää maanantaina. Sillä silloin palaamme, vielä kerran, lokakuuhun. Koska täällä on edelleen marraskuu. Eikä tapahdu mitään. Missään.

Nyt oikein hyvää viikonloppua aivan jokaiselle sielulle. Palataan maanantaina. Silloin kiipeillään. Tulkaapa kurkkimaan.