11. marras, 2019

Kostea viikonloppu

Kastel Stari

12 - 18 C

Pilvistä ja vesisadetta

 

Tilanne. Olet lähdössä kauppaan. Katsot ikkunasta ja toteat että kylläpä on tummia pilviä, varsinkin vuorten päällä. Merellä, kuten melko usein, on hieman kirkkaampaa. Saatat, ylitiöpositiivisesti havainnoiden, nähdä siellä jopa palan sinistä taivasta.

Joten matkaan. Koska on lauantai, eikä juurikaan mitään tekemistä, päätät kävellä hieman kauemmaksi, parin-kolmen kilometrin päässä sijaitsevaan Tommyyn. Koska samalla tulee tehdyksi lenkki, kyseisessä kaupassa on meidän kylien paras hedelmä- ja vihannestiski ja aivan tavalliseen kyläkauppaan verrattuna hieman laajempi valikoima. Eikä se sade kuitenkaan ala. Toivottavasti.

Vaan kyllähän se alkoi. Se alkoi juuri kun olit noin puolessa välissä menomatkaa. Eikä se ollut mikään pieni hipsuttelu, sillä kun alkoi sataa, alkoi todellakin sataa. Taivaalta tuli pienehkön henkilöauton kokoisia sadepisaroita. Paljon. Aivan yks’kaks. Yllättäen.

Olin siis tilanteessa, jossa piti tehdä päätöksiä. Joko jatkan kaupalle, kastun, ostan uuden sateenvarjon ja kävelen kotiin. Märkänä. Toisena vaihtoehtona oli kääntyä takaisin, kastua, tulla kotiin ja vaihtaa vaatteet, ottaa sateenvarjo ja lähteä uudelle reissulle.

Lopulta päätös oli helppo. Sitä auttoi paljon se, että olin valinnut lenkkarit joiden pohjassa on pienen pieni halkeama. Tuskin silmin havaittavissa, mutta kuitenkin sen kokoinen, että vesi pääsee siitä kenkään. Kastelee sukan. Ja jalan. Niinpä päätin, etten litise vettä kengässä koko kauppamatkaa vaan käännyn takaisin, teen kaiken mitä edellä mainittu ja vaihdan kuivat kengät sekä sukat siinä samalla. Vettä pitäviin.

Näin tein. Vaikka kastuin. Palasin kotiin. Vaihdoin kuiviin. Otin sateenvarjon ja lähdin uudelle reissulle. Kuivissa kengissä. Kostoksi en kuitenkaan enää samaan alkuperäiseen Tommyyn, koska olin joutunut kääntymään takaisin ensimmäiseltä reissulta, vaan päätin kävellä sillan yli toiseen Tommyyn. Joka ei ole aivan samantasoinen kuin ensimmäinen vaihtoehto, mutta menettelee. Sivumennen sanoen sade loppui kakkosreissun alettua, en ollut ehtinyt kävellä kuin 400 metriä kun huomasin ettei sateenvarjo enää ropise. Koska ei satanut. Enää.

Tuo edellä kuvattu tapahtuma sattui lauantaina. Se olisi tosin voinut tapahtua aivan hyvin myös sunnuntaina sillä koko viikonloppu oli hyvinkin sateinen. Lauantaina satoi. Sunnuntain vastaisena yönä heräsin useammankin kerran kun rankkasade rummutti makuuhuoneeni parveketta. Ja ikkunaa. Ja katua. Sunnuntaipäivä ei valjennut yhtään kuivempana, aamulla vettä tuli edelleen kuten sitä kerrotaan tulevan erään naispuolisen henkilön eräästä ruumiinosasta. Onneksi ei ollut tarvetta poistua minnekään. Lauantai -aamuna pesemäni pyykit saivat perusteellisen huuhtelun kun roikkuivat koko viikonlopun sateessa parvekkeella. Käväisin silloin tällöin vain hakemassa tarvitsemiani asioita, kuten kalsareita, sukkia ja verkkarihousut, sisälle kuivumaan. Jotta saan ne käyttöön. Muut kamat saavat huuhtoutua sateessa aivan vapaasti narulla. Ovat muuten vieläkin siellä.

Jos aivan rehellisiä ollaan, niin ei se nyt aivan koko viikonloppua satanut. Lauantaina, iltapäivällä, oli pienen pieni aurinkoinen hetki. Pilvet väistyivät ehkä noin 45 minuutiksi, aurinko paistoi ja oli lämmintä. Sama ilmiö toistui sunnuntaina. Illaksi. Kuitenkin jos joku joskus tulevaisuudessa kysyy, että minkälainen viikonloppu 09.-10.11.2019 oli, päällimmäinen muisto on, että sateinen. Hyvin sateinen. Sen verran ujo oli aurinko viikonloppuna.

Kirjoitin edellä olevan sääkuvauksen tarkoituksella. Kahdestakin syystä. Ensinnäkin, jos näiden sivujen otsikko on ’Hidasta Elämää Dalmatiassa’, lienee aina silloin tällöin syytä kertoa elämästä Dalmatiassa. Se oli tuollaista viime viikonloppuna. Sateista. Märkää. Ja hidasta.

Toinen syy olette te, arvoisat lukijat. Teidän kysymyksenne. Yksi ihan perusvakio koskee nimittäin sitä, että minkälaiset vuodenajat täällä on. Kaikki tietää kesät, tuolloin on sesonki ja reissut meidän huudeille tehdään pääsääntöisesti silloin. Mutta entä talvi? Onko kylmä? Lunta? Joten kerrotaan.

Meillä ei ole talvi. Vielä. Meillä on juuri nyt syksy. Se tarkoittaa Dalmatiassa, meidän leveysasteella, että sateiden todennäköisyys kasvaa. Eikä pelkästään todennäköisyys, vaan sateet myös lisääntyvät. Splitin alue on yksi Euroopan aurinkoisempia seutuja, aurinko paistaa täällä keskimäärin 2000 tuntia vuodessa. Syksyisin ei paista. Ainakaan ihan niin usein kuin keväisin ja kesäisin. Syksyisin sataa. Aivan kuten talvisin. Ei toki lunta, paitsi poikkeustapauksissa, mutta vettä. Usein. Usein vielä paljon. Todella paljon. Lyhyessä ajassa.

Lopuksi, hyvin nopeasti ja ihan kaikki mutkat suoriksi vetäen, dalmatialainen vuodenaikakuvaus. Kesä on kuiva, kuuma ja aurinkoinen. Syksy, joka alkaa lokakuun lopussa/marraskuun alussa, on sateinen ja tuulinen. Talvi alkaa joskus joulun jälkeen. Se on tuulinen ja hyytävä. Kun pohjoistuuli bura puhaltaa, kun se on riittävän vihainen ja voimakas, kun lämpöä ole kuin se ’normi’ talvilämpö eli jotain 5-10 C, voin kertoa että vilpoista on. Hyvin vilpoista. Niin sisällä kuin ulkona. Kevät alkaa normaalisti viimeistään maaliskuussa, usein huhtikuun lopussa tai viimeistään toukokuussa on jo aivan täydet kesäkelit. Paitsi tämän vuoden (2019) keväällä, jolloin satoi aina kesäkuulle asti. Ei juurikaan ollut siis kevättä. Jännä katsoa mitä tapahtuu tulevana keväänä. Jota odotan jo nyt. Paljon.

Tämmöinen juttu sitten tälle päivälle. Alunperin ei todellakaan ollut tarkoitus kirjoittaa tarinaa dalmatialaisesta säästä tai sen vuodenajoista, ei ainakaan koko blogin mittaista, mutta tämmöiseksi se nyt näytti muodostuvan. Sorry.

Palataan keskiviikkona alkuperäiseen suunnitelmaan, palataan vielä hetkeksi lokakuulle ja kiipeillään vuorilla. Käydään läpi miten ja mihin, mitä pitää huomioida jos haluaa kiivetä, pääseekö autolla ja jos pääsee niin missä. Lokakuussa kun tuli tuotakin harrastetuksi. Autolla ja ilman autoa. Tästä lisää siis keskiviikkona. Tulkaapa takaisin tuolloin. Vaikka vuoret ei kauheasti kiinnostaisikaan. Niillä kun voi sattua vaikka mitä. Kivaa. Ja vähemmän kivaa.