13. marras, 2019

Huipulla

Kastel Stari

13 - 18 C

Pilvistä, vesisadetta, ukkosmyrskyjä, tuulista. Punainen varoitus tuulesta ja sateesta.

 

Aloitin maanantaina valituksen siitä, että meillä sataa. Ja kyllä, meillä sataa. Satoi maanantaina, satoi eilen ja sataa tänään. Ennusteet kertovat, että vettä tulee vielä, ainakin, torstaina ja perjantaina. Ehkä jopa seuraavat seitsemän päivää. Joten valitus jatkuu.

Nyt minulla on oikeus valittaa. Nyt kysymys ei ole enää pelkästä vesisateesta. Nyt sadetta ryydittää, eilisestä alkaen ja ennusteiden mukaan vielä seitsemän (7) päivää, hirmumyrsky. Säätiedotuksen mukaan viime yönä Sisilian ympärille syntyi syklonikeskus, joka kulkee Italian kautta Adrianmerelle ja tuo tänne Dalmatiaan kunnon myrskyn. Paikallinen Ilmatieteenlaitos, DHMZ, nosti eilen tiistaina oranssin tuuli- ja sadevaroituksen punaiseksi, joka on raskain asteikolla keltainen-oranssi-punainen. Tuulen odotetaan puhaltavan jopa 130 kilometriä tunnissa, joka on siis himpun verran yli 36 m/s. Kansainvälisellä asteikolla hirmumyrsky. Helposti. Ei siis enää vain kova tuuli. Vaan todella kova.

Sykloni nostaa myös aaltoja. Adrianmeri kipusi jo eilen kaduille ainakin tuolla meidän kylän rannassa ja Trogirissa. Palo- ja pelastuslaitos varoittaa ihmisiä, neuvoo pysymään sisätiloissa ja jos mahdollista pysäköimään autot jonnekin muualle kuin suurten puiden alle. Myös tulvat ovat kuulemma mahdollisia.

Menoa ja meininkiä täällä Adrianmeren rannoilla siis riittää. Varsinkin kun tämä tuuli, etelätuuli nimeltään Jugo, aiheuttaa tarinoiden ja uskomusten mukaan pelkästään pahaa. Kun jugo puhaltaa, ihmiset ovat kiukkuisia, vihaisia eivätkä ollenkaan sellaisia kuin normaalisti ovat. Asiat menevät pieleen eikä mikään toimi. Tai jos toimii, toimii väärin. Näin ainakin uskovat Dalmatiassa. Meidän kylillä. Ei se täällä palmun alla eläminen aina niin helppoa ole. Kun pitää tuulensuuntakin huomioida. Ja vihaiset ihmiset.

Lopetetaan valitus. Mietitään jotain kivaa ja mukavaa. Jota ei tosin edellä kuvatussa tuulessa voi tehdä eikä harrastaa. Kiipeillään vuorille. Se on kivaa. Mukavaa. Jopa henkeä salpaavaa. Silloin kun on kunnon kelit. Kuten lokakuussa oli.

En edes yritä väittää, että seuraava teksti olisi tyhjentävä, kaiken kroatialaisen vuoritietouden sisältävä teksti. Ei, seuraava teksti on omista kokemuksistani. Siitä mitä olen itse nähnyt, kokenut ja todistanut.

Aloitin vuorielämäni noin vuosi sitten. Sitä ennen en ollut edes kuvitellut kiipeäväni yhtään millekään vuorelle. Koskaan. Asenteeni oli, että tuossahan noita mäkiä on, miksi ihmeessä minun sinne pitäisi mennä? Sain sitten aivan sattumalta muutaman impulssin, idean ja ehdotuksen. Niiden mukana tuli ensimmäisen kokemus vuorista. Sen jälkeen ne ovat olleet osa minua. Hyvin tärkeä osa.

Lenkkeilin koko viime talven pitkin poikin tuossa vieressä sijaitsevia vuoria. Ne eivät ole kovin korkeita, huiput pyörivät ’vain’ jossain 500 metrissä. Mutta kun lähdet merenpinnan tasolta ja ramppaat ’ihan vaan’ 300 metriin, niin kyllä tiedät kiivenneesi. Vaikka reissu olisi tapahtunut teitä pitkin. Puhumattakaan siitä, että olet valinnut hiking -reitin, joista usea on vain aavistus polusta vuoren rinteellä. Että tuosta on varmaan joskus joku mennyt. Pystysuoraa rinnettä ylös.

Toinen, huomattavasti vähemmän hikoiluttava, vaihtoehto vuorikiipeilylle on tehdä se autolla. Jota harrastin tänä syksyllä. Ajelin lokakuussa tämän maan kolmanneksi korkeimman vuoren huipulle, vuorelle jossa sijaitsee myös koko Kroatian korkein kohta. Ja kun vauhtiin pääsin, kiskaisin vielä muutamalle reippaasti yli 1.000 metrin vuorelle. Koska miksipä ei. Kun kerran matkan varrelle osuivat.

Kroatian korkein vuori on nimeltään Dinara. Se sijaitsee lähellä Bosnia-Herzegovian rajaa ja on 1813 metriä korkea. Toiseksi korkein vuori on Kamešnica (1804 metriä) ja se kolmanneksi korkein, jossa siis kävin, on Sveti Jure. Vuori sijaitsee Biokovon kansallispuistossa ja on 1762 metriä korkea. Siellä sijaitsee myös koko maan korkein kohta, sillä Sveti Juren huipulle on sijoitettu TV -torni, jonka huippu on korkeimmalla kuin mikään muu kohta Kroatiassa.

Sveti Jurelle pääsee toki myös vaeltaen, kävellen, vuoren rinnettä kiiveten, sillä se sijaitsee Biokovon kansallispuistossa. Itse ajoin autolla mäkeä ylös. Josta seuraavassa. Se on aivan oma tarina.

Kirjoitin edellä, että kävelyä vähemmän hikoiluttava vaihtoehto vuorikiipeilylle on ajaa ylös. Että pääsee helpommalla. No, ihan miten sen ottaa. Minulla on kokemusta ylös ajamisesta Sveti Jurelta ja toiselta, reippaasti yli 1000 metrin korkuiselta vuorelta nimeltään Veliki Alan (1406 metriä). Molemmilla vuorilla oli omat juttunsa.

Kumpikin löytyy netistä hienoja ja upeita maisemia, sekä ’vaarallisia’ teitä esittelevältä sivustolta nimeltä Dangerous Roads. Suosittelen tutkimaan, tosin hyvin suurin varauksin, jos/kun mietitte vuorille kiipeämistä. Varsinkin autolla.

Luin/minulle luettiin Dangerous Roads -sivun kokemuksia ennen kuin lähdin reissuilleni. Mielessä pyöri sivuston varoitukset, mielessä pyöri kapeat tiet, pudotukset, kaiteiden puuttumiset, mahdolliset väistämiseen tarvittavat peruutukset rinteillä ja tietysti huimat korkeudet. Voin rehellisesti sanoa, että edellisenä iltana jännitti kun tiesin että huomenna sitten kiivetään Sveti Jurelle. Niitä serpentiinejä. Sinne reiluun 1700 metriin.

Tosiasia on se, että ei se nyt niin paha ole. Ei Sveti Jure eikä varsinkaan Veliki Alan. Vaikka Dangerous Roadsilla varoitellaan. Molemmissa on omat haasteensa, molemmissa on hetkiä jolloin vatsanpohjassa kipristää kun auto liikkuu reunalla josta on pudotusta muutama sata metriä suoraan alas. Mutta. Molemmissa oli myös hetkiä, että tuntui että ajeltaisiin Punkaharjulla. Leppoisalla suomalaisella maantiellä maaseudulla.

Suosittelenko? Ehdottomasti. Jos mahdollista, kiipeilkää Kroatian vuorille. Ja jos kiipeilette autolla, tehkää se sesongin ulkopuolella. Ei tarvitse kärsiä ruuhkista. Eikä peruutella kapeilla serpentiineillä niin paljoa. Ja jos jossain vaiheessa reissua jännittää, mietityttää että mitä ihmettä minä täällä teen, maisemat perillä kuittaavat kaiken. Lupaan sen. Kannattaa käydä tutkimassa.

Näin keskiviikolle. Jos tuuli ei ole vienyt minua, läppäriä tai internet -yhteyttä, seuraava, viikon viimeinen blogi, tulee perjantaina. Joten nähdään silloin. Vaikka heti aamulla. Nyt se on moro.