18. marras, 2019

Normiviikonloppu

 

Kastel Stari

12 - 18 C

Puolipilvistä, keltainen varoitus ukkoskuuroista ja vesisateesta. 

 Se oli sitten semmoinen viikonloppu. Viikonloppu, jolloin palattiin urille. Mitään uutta, mitään ihmeellistä eikä mitään kummempaa ei tapahtunut. Ei ainakaan mitään sellaista, jota ei olisi koettu aiemmin.

 Paitsi perjantaina. Perjantai-iltana Suomen jalkapallomaajoukkue, Huuhkajat, selvitti itsensä ihka ensimmäistä kertaa lajin arvokisoihin. Siis ekaa kertaa ikinä. Joukkue voitti Liechtensteinin Töölön jalkapallostadionilla. Ja sai puolet Suomesta sekaisin. Ainakin lehtitietojen perusteella. Sen verran kova saavutus oli, että kansa rynni kaduille ja Havis Amandan patsas Helsingissä sai Suomen pelipaidan ylleen. Ja kärsi. Kovasti. Oli vaarassa sortua. Kuulemma. Ainakin jos uskomme punavuorisia taiteenharrastajia, jotka kirjoittelivat yleisönosastopalstoille, viimeksi sunnuntaina Hesariin, kuinka kyseinen patsas pitäisi suojella rakentamalla kehikko (!) sen ympärille. Ettei se vaan tuhoudu.

Ihmiset kerääntyvät Mantalle vapun lisäksi ehkä noin kerran kahdessa vuodessa. Jääkiekon maailmanmestaruuden tai, kuten nyt viikonloppuna, jonkin muun suuren asian/menestyksen, osuessa kohdalle. Muuten Manta saa keikistellä aivan rauhassa omassa yksinäisessä ylhäisyydessään. Olisiko mahdollista, vaikka siinä bileiden välissä, vahvistaa rouvaa? Jotta se kestäisi ajoittaisen roolinsa juhlinnan keskipisteenä. Jotta tätä(kin/kään) perinnettä ei tarvitsisi kieltää. Kuten sääntösuomessa on totuttu tekemään. Kieltämään kaikki kiva. Koska aina loukkaantuu. Joku. Jostain. Aina.

Katselin Suomen pelin saksalaisesta televisiokanavalta. Toki niin että kuuntelin selostuksen, tarkemmin sanottuna hehkutuksen, Ylen Radio Puheesta. Ei ihan ollut kuva ja ääni synkassa, mutta kun kuva kulki edellä, ei pahemmin haitannut. Kun televisiossa tapahtui jotain, pystyi valmistautumaan, että kohta hehkuu selostuksessa. Ja niin hehkui.

Yritin katsoa peliä Ruutu+ palvelussa, mutta kuten niin usein, itse asiassa lähes aina, eihän se toiminut. Taaskaan. Ei edes suora lähetys Nelosella. Koska Ruutu ei vaan toimi. Ikinä. Missään. Mainokset tulevat kyllä jännästi läpi, vaan kun lähetys alkaa, samalla alkaa pätkiminen, laagaaminen ja kuvan lataaminen. Joten ei, ei kiitos Ruudulle. Tämä oli muuten aikoinaan pääasiallinen syy, miksi päätin lopettaa Ruudun tilauksen. En halunnut maksaa 9.90€/kk siitä, että menetän toistuvasti hermoni.

Lauantai-iltana, eräässä sateisessa satamakaupungissa tuolla pohjoisessa pelatussa jalkapallo-ottelussa myös Kroatia varmisti paikkansa edellä mainittuihin jalkapallon EM -kisoihin. Kisojen alkulohkot arvotaan marraskuun 30. päivä, ja olisikin mellevää jos Kroatia ja Suomi arvottaisiin samaan lohkoon….  Sillä Suomen menestys, ja pääsy kisoihin, huomioitiin myös täällä. Aivan normi-ihmisten keskuudessa. Sain onnitteluja (?) läpi koko viikonlopun siitä, että vanha kotimaani selvitti tiensä vihdoin ja viimein, ensimmäistä kertaa ikinä, lopputurnaukseen. Suomi on siis mainittu! Montakin kertaa. Torille siis….

Eikä se urheilu viikonloppuna jalkapalloon pysähtynyt. Ei suinkaan. Lauantaina ’meidän kylän tytöt’ pelasi kotiottelun lentopallon Mevza -liigassa. Eli Keski-Euroopan liigassa johon OK Kaštellan joukkue sai oikeuden osallistua viime kauden menestyksensä johdosta. Joku teistä saattaa muistaa kuinka viime keväänä hehkutin, ja julkistin kuvia, joukkueen otteluista. Tuolloin pelasimme Kroatian mestaruussarjan ratkaisevia finaaleja. Minä heiluin kamera, ja virallinen lupalappu, kaulassa kentän reunalla televisiokameroiden seassa. Koska olen siihen oikeutettu…..

Nyt pelataan siis Keski-Euroopan liigaa. Koska uusia haasteita ja uusia vastustajia. Lauantaina vastassa oli yksi liigan ennakkosuosikeista, Calcit Kamnik Sloveniasta. Vedonlyöntikertoimet olivat jotain viiden suhde yhteen vieraiden eduksi. Vaan aina ei käy niin kuin ennakoidaan. Niin ei käynyt lauantainakaan. Kun neljä erää oli pelattu, tulostaululla komeili luvut 3-1 kotijoukkueelle. Pisteet jäivät siis Kaštelaan. Paikallislehti kutsui voittoa jopa sensaatioksi. Huomioikaa muuten linkin takaa löytyvän uutisen kuvien krediitit. Varsinkin kuvaajan henkilöllisyys.

Vaikka minulla ei ole mitään tekemistä joukkueen menestyksen kanssa, hyvältä. Todella hyvältä. Olenhan elänyt, toki hieman sivussa mutta kumminkin, joukkueen kanssa viime keväästä lähtien.  

Sitä paitsi, on mukava mennä peleihin kun joukkueen taustatiimi, valmentaja mukaan lukien, ottaa sinut iloisesti vastaan. Tuntuu aivan kuin he ihan aidosti arvostaisivat, että vanha likainen setä pitkine putkineen heiluu kentän laidalla. Kuvia ottamassa. Tällä kerta toimitin muuten seuralle noin 150 kuvaa. Jopa ihan pelitilannekuvia, en siis pelkästään pyllykuvia.

’Työsuhde-etuihin’ kuuluva pelin jälkeinen mussutusape ei yhtään huononna fiilistä. Tarjolla on kaikenlaisia leivonnaista, niin suolaista kuin makeaa. Tällä kertaa en valinnut perusburekia, en juusto- enkä lihasellaista, nyt vedin pizzaa. Joista molemmat olivat sangen maukkaita.   

Viikonloppuna satoi. Ja tuuli. Mikä ei liene kovin suuri ylläri ainakaan niille, jotka ovat lukeneet valituksiani viime viikolta. Hetken näytti siltä, että josko paskat kelit väistyisivät, vaan eivät väistyneet. Sunnuntaina tuuli ja myrskysi oikeinkin huolella. Vettä ei juurikinaan tullut, ei ainakaan koko päivää. Joku ukkoskuuro toki oli. Sillä eihän se nyt ihan koko päivää satamatta voi olla.

Kävin sunnuntaiaamuna rannassa. Kuvaamassa Adrianmerta. Se kun on ollut pahalla päällä koko viime viikon. Riehunut ja aaltoillut. Mitään Venetsiassa koettua kaiken kastelevaa katastrofia ja joka paikkaan nousevaa vettä emme täällä vielä, onneksi, ole kokeneet, mutta kyllä Kaštelassakin meri on noussut rantakadun, ja hieman kauempienkin, talojen kellareihin ja liiketiloihin. Onneksi minä asun täällä puolimäellä. Tänne asti meri ei ihan yllä. Ainakaan vielä.

Olihan se. Melkoinen näky kun koitin rantakadulle mennä. Sinne ei juurikaan ollut asiaa, se oli täysin veden peitossa. Ja lisää pukkasi joka seitsemännellä aallolla. Vähintään. Ei ollut ravintolat eikä myymälät auki. Koska vesi.

Näin potkaistiin viikko käyntiin. Katsellaan mitä kaikkea, ja mitä ihmettä, tälle viikolle keksitään. Jotain tänne ilmestyy keskiviikkona. Heti aamulla. Tulkaapa tuolloin takaisin. Jos se olisi jotain kiinnostavaa keksinyt. Ei voi tietää. Siksi pitää tulla katselemaan.