20. marras, 2019

Arkisia asioita

Kastel Stari

13 - 16 C

Pilvistä, sade- ja ukkoskuuroja. Keltainen varoitus ukkosmyrskyistä. 

 

Nyt se on sitten tapahtui. Nimittäin talvi. Se on alkanut. On ollut sen viileää sisällä kämpässä, että aamusuihku vaatii extralämppäriä kylpyhuoneessa. Siellä kun ei ole lattia-, eikä oikeastaan yhtään mitään muutakaan, lämmitystä. Siksi extralaite. Jotta suihkun saa edes jotenkin siedettäväksi.

Ei se talvi vielä ihan oikeasti ole alkanut. Ulkolämpötila huitelee 16-20 asteessa. Aurinkokin saattaa pilkahdella silloin tällöin. Tosin juuri nyt sataa. Ja sataakin oikein huolella. Onneksi tähän alkaa tottumaan. Tuntuu kuin tänä syksynä sataisi jatkuvasti. Päivästä toiseen.

Minulla on ollut rahavaikeuksia. Sain jostain 50 kunan setelin, joka oli palanut. Kuten oheisesta kuvasta voitte päätellä, lähes kokonaan. Setelistä oli joku polttanut, ehkä tupakalla, ehkä 0,5 millimetrin alueen. Se teki setelistä käyttökelvottoman.

Itse en edes huomannut setelin on puutetta. Että siinä olisi ongelma. Tarjoilin sitä kaupan tädille. Hän ilmoitti, että ei ota seteliä vastaan. Koska se on poltettu. Ok. Maksan kortilla. Vaan eipä käy koska kassaan on naputeltu jo että käteisellä. Olisiko muita seteleitä. Ei ollut, edessä oli reissu automaatille. Sieltä löytyi, onneksi, maksukykyinen seteli. Sain ostokseni kotiin. Lompakossani möllötti kuitenkin edelleen epäkelpo viisikymppinen. Poltteli siellä. Oli pakko testata josko siitä pääsisi jotenkin eroon. Saisi sujautetuksi sen jonnekin.

Piti lähteä uudelle kauppareissulle. Vaikka en oikeasti edes tarvinnut mitään. Jospa seteli kelpaisi toiselle tädille toisessa kaupassa. Ei kelvannut. Koska poltettu paperi. Nyt sattui onneksi olemaan ihan kuranttia rahaa mukana. Sain tavarat, joita en edes tarvinnut, kotiin.

Luovutin. Ajattelin että pankissa. Koska ainakin ennen vanhaan Suomessa pankki vaihtoi vaurioituneet setelit toimiviin. Jospa täälläkin. Vaikka luottamukseni kroatialaiseen pankkisysteemiin ei olekaan aivan tapissa.

Menin Erste -pankkiin. Joka ei, sivumennen sanoen, ole edes kroatialainen vaan itävaltalainen pankki. Vaikka toimiikin, tietty, Kroatian pankkisysteemin, -lakien ja -ohjeiden mukaisesti. Ajattelin että ’poltetun’ setelin vaihtaminen olisi helppo. Koska se oli kokonainen, siinä oli kaikki tunnisteet ja varmistussysteemit paikoillaan. Minulle se oli ihan oikea seteli. Pankin tädille ei. Hänen täytyi käydä varmistamassa kahdelta (2) taholta että onko ok ottaa moinen, täysin tuhoutunut, seteli vastaan ja vaihtaa se uuteen. Lopulta se oli. Rahahuoleni olivat ohi. Tältä osin. Olin juuri saanut toimivan 50 kunan setelin. Se nyt on kuitenkin, tämän aamun virallisen kurssin mukaan, 6,72 euroa. Eli siis noin yhden kahvikupin hinta Kluuvinkadun Fazerilla Helsingissä.

Tämän päivän blogin toisessa kuvassa näkyy miehiä meidän kadulla. He ovat internetmiehiä. He ovat asentamassa ja/tai korjaamassa jotain. Mikä ei ole hyvä merkki. Ei koskaan. Usein kun on korjattu jotain, kaikki on mennyt rikki. Eikä mikään ole toiminut. Joskus, ilman että internetmiehillä olisi ollut asian kanssa mitään tekemistä, kaikki on vaan kaatunut. Tai sitten liitännät ovat menneet pieleen. Noin vuosi sitten kun korjaajamiehet olivat vierailleet kadulla, minulta hävisi netti. Kokonaan. Soitin palveluntarjoajalle, joka lähetti kaksi miestä tutkimaan. Toinen seisoi olohuoneessani mittarin kanssa, toinen kadulla sijaitsevan jakokaapin piuhaviikon edessä. Totesivat, noin tunnin duunin jälkeen, että on mennyt piuhat sekaisin. Minun netti oli yhdistetty jonnekin muualle. Korjasivat asian. Koska sattuuhan noita. Virheitä. Kun on monta piuhaa ja kaikkien pitää osua oikeisiin vastakappaleisiin. Aina ei vaan osu.

Tänään ei ollut kysymys minun netistä. Oli kysymys jostain paljon suuremmasta, sillä kadulla oli neljä miestä töissä. Yksi teki, kolme seisoi. Jossain kohtaa paikalle kurvasi tikasauto. Ei, että olisi pitänyt kiivetä jonnekin tai että yksikään piuha olisi ollut ilmassa. Tikkaat tulivat paikalle siksi, ehkä, että niitä pitkin pääsi kipuamaan alaspäin. Kadun alle. Ehkä. En ehtinyt seuraamaan miten asia ratkesi, mutta melko pian tikasauton saavuttua, herrat olivat valmiit. Poistuivat paikalta. Ja netti toimii. Ainakin minulla. Naapureiden netistä en ole ihan varma.

Juttelin myöhemmin alakerran naapurini kanssa. Puhuimme juurikin tästä nettiongelmasta. Denis, naapuri, kertoi minulle, että Kaštelan netin runkolinjasta huolehtii Ericsson. Kyllä, juurikin se tunnettu ruotsalaisfirma. Ericsson uusi linjoja, veti siis uutta piuhaa, Kaštelan katujen alle noin kaksi vuotta sitten. Vanhemmat piuhoista kun alkoivat olla melko haperoita. Ja valokuitu vasta tulossa. Sen kaapeli on juuri tällä hetkellä 15 kilometrin päässä eikä sen tänne saamisesta ole minkäänlaista aikataulua. Kuitu saattaa ylettyä tänne vuoden tai vasta 12 vuoden päästä. Ei voi tietää. Koska kukaan ei tiedä.

Ericsson uusi siis vanhanmallista piuhaa. Veti sitä satoja metrejä luukusta luukkuun. Muistan itsekin hämärästi nähneeni ericssonmiehiä piuhakelojen kanssa katuluukkujen vieressä. Kaapelia vedettiin niin, että 95% kaupungin nettilinjoista on tuoretta tavaraa. Mikä tarkoittaa sitä, että 5% on sitä haperoa. Edelleen. Juurikin sitä minkä takia koko uudistaminen aloitettiin. Juurikin sitä miksi se netti tökkii. Ja juurikin sitä, mitä nuo edellä mainitut internetmiehet olivat korjaamassa sitä eilen. Jossain päin kaupunkia jollakulla ei netti toiminut sillä joku vanha piuha, jota ei sitten tullut vaihdetuksi, ei toiminut. Siksi sitä piti korjata. Eilenkin.

Jos kuulette minun joskus valittavan Kaštelan tietoliikenneongelmista, se ei voi pitää paikkaansa. Suurin osa kaupungin piuhoista on uusittu ja toimivat. Se, että välissä saattaa olla 5 metriä vanhaa johtoa, joka ei toimi, ei voi vaikuttaa kokonaisuuteen. Ei vaan voi. Koska ongelma on kokonaiskuvassa niin pieni. Pieni prosentti…… Minä niin rakastan tätä maata. Koska vaan rakastan.

Näin tälle päivälle. Ihan hyvin täällä menee. Arki vaan joskus on, no, arkea. Perjantaina se on taatusti jotain muuta. Tulkaapa takaisin silloin. Koska silloin on uudet aiheet. Ja jutut. Nähdään silloin.