25. marras, 2019

Anteeksi

Kastel Stari

12 - 20 C

Puolipilvistä

 

Oletteko aina miettineet että minkälaista eläkeläiselämä mahtaa olla jossain palmun alla? Todennäköisesti olette, vaikka ette asiaa myöntäisikään. Tänään saatte lukea aiheesta. Saatte lukea kuinka sykkivä, kuuma ja hekumallinen viikonloppu eräällä vanhalla kärttyisellä miehellä oli eräänä marraskuussa erään palmun alla Kroatiassa.

Ennen kuin sukelletaan villin viikonlopun syövereihin, on pakko pyytää anteeksi. Suomessa tuntuu olevan juuri nyt muotia pyydellä anteeksi vähän joka puolelta vähän joka asiasta. Buumin aloitti Pirkka-Pekka Petelius, joka katsoi aiheelliseksi pyytää anteeksi saamelaisilta nunnukka -sketseistä, joita hän teki Aake Kallialan kanssa muutama vuosikymmen sitten. Alkoi omatunto kolkuttamaan. Sillä että PPP on kansanedustaja, joille julkisuus on aina kivaa ja mukavaa, ei todellakaan ole asian kanssa mitään tekemistä. Pirkka-Pekalle tuli vaan paha mieli. Juuri nyt.

En nyt ota yhtään kantaa Peteliuksen omatuntoon. Mietin vaan että ehkäpä sketsit olivat oman aikansa tuotteita, ehkäpä ne kuvastava tekoaikansa ilmapiiriä. Ehkäpä niiden arviointi ja varsinkin katuminen vuosien jälkeen on vähintäänkin tekopyhää ja turhaa. Internet ei unohda. Enhän minäkään voi olla varma minkälaisessa mielipideympäristössä ja yhteiskunnassa tätä kirjoitusta luetaan, sanotaan nyt vaikka vuonna 2052. Mahdanko loukata jotakuta. Jotain ihmisryhmää. Vaikkapa tuon ajan eläkeläisiä. Vanhoja kiukkuisia miehiä.

Lienee syytä siis, ihan varmuuden vuoksi, pyytää jo valmiiksi anteeksi. Anteeksi. Pyydän anteeksi kaikilta, jota tämä kirjoitus loukkaa. Ihan milloin tahansa. Ihan mistä syystä tahansa. Sillä kyllähän tämä jotakuta loukkaa. Joku loukkaantuu aina. Siis anteeksi. Kaikilta. Myös juuri sinulta. Ja Pirkka-Pekalta.

Jos sitten siihen viikonloppuun. Jos mitenkään vain sopii.

Aluksi sääpäivitys. Olen vinkunut koko viime viikon kuinka täällä sataa. Aina. Jatkuvasti. On satanut ihan kohta koko marraskuun. Tietysti myös viikonloppuna satoi. Ihan jokainen päivä. Jos ei ihan koko päivää, niin taatusti osan päivästä. Joka vitun päivä.

Sateessa oli sen verran breikkiä lauantaina, heti aamusta, että pääsin tekemään, todella pitkästä aikaa, lenkin. Koska edellisestä on kulunut aivan liian pitkä aika, tein hyvin ujon lenkin. Erinomaisen rauhallisen ja lyhyen. Kilometrimäärästä ei ole minkäänlaista tietoa sillä en tietenkään muistanut laittaa trackeria päälle eikä stepperikään ollut rekisteröinyt kuinka monta askelta tuli talsittua. Tuntui mukavalta. Jos nämä sateet ikinä loppuvat, lienee syytä aloittaa, taas, ihka oikea lenkkeily. Aloittaa Kesäkuntoon 2020 -projekti.

Samaisena päivänä, siis lauantaina, kävin myös pizzalla. Kaverit olivat kotimatkalla kohti erästä eteläistä kaupunkia Kroatiassa ja pysähtyivät lounaalle meidän kylään. Sopi mainosti. On aina mukava a) tavata kavereita ja b) syödä pizzaa. Varsinkin kun tuo Kesäkunto2020 -projekti ei ollut lauantaina vielä alkanut.

Päivitetään tässä yhteydessä samalla kesällä tekemäni ravintola-arvostelu. Haukuin aikoinaan Kaštelan rantakadulla sijaitsevan Konoba Intradan. Sain siellä joskus kesäkuussa huonoa palvelua. Tarkemmin sanottuna en saanut palvelua lainkaan. Vaikka tuolloin päätin etten ihan heti kyseiseen paikkaan mene, sai Intrada nyt uuden tilaisuuden. Lähinnä koska täällä ei ole kovin montaa paikkaa talvikaudella ole auki ja koska edellä mainitut ystävät olivat tulossa autolla. Oli helppo ohjeistaa heidät kyseiseen paikkaan.

Intrada lunasti. Pizza oli erinomainen. Palvelu ensiluokkaista. Meille tarjoillut kaveri muisti minut jostain. Kun tilasin chilipizzan, hän kommentoi että ’naturally, again’. Saattaa siis olla, että olen joskus aiemminkin syönyt samaisen pizzan samaisessa ravintolassa. Kun kerran muistivat. Joten siis, unohtakaa joskus aiemmin kirjoittamani. Kyllä Konoba Intradaan voi mennä. Se on ihan hyvä paikka. Talvikaudella, jos joku tänne jostain ihmeen syystä eksyy, ei tarvitse varata pöytää. Kesällä täytyy. Tuolloin pitää jopa varautua siihen, että vapaata ei ole kuin vasta parin päivän päästä. Sen verran suosittu ravintola on.

Spottasin muuten viikonloppuna myös Suomen rekkareissa olevan asuntoauton meidän kylää halkovalla tiellä. Mitä ihmettä kukaan turisti tekee täällä marraskuussa? Eihän täällä ole kuin paikallisia. Nekin pysyttelevät kaikki sisätiloissa. Yksi kiukkuinen eläkeläinen. Jolla ei ole mitään tekemistä. Joka tylsistyy. Käväisin sunnuntai-iltapäivällä, siis eilen, meidän rannassa. Ei satanut, ei tuullut. Oli pilvistä. Rantakatu oli tyhjä. Totaalisen tyhjä. Siellä ei ollut ketään. Ei yhtään ketään. Tunnelma oli lähes pelottava.

Minulla oli siis, pois lukien tuo pizzalla käynti, hyvinkin yksitotinen viikonloppu. Masentava. Niinpä ajattelin piristää itseäni katselemalla Ylen Areenasta jotain hauskaa. Järjestin itselleni Siskonpeti -maratonin. Katsoin sarjan kolmoskauden kokonaisuudessaan lauantaina ja jatkoin eilen kakkoskaudella. Pääsin noin puoleen väliin. Tälle viikolle, tai seuraavalle tappotylsälle viikonlopulle, jäi siis vielä osa kakkosesta ja koko ykköskausi.

Nauroin ääneen. Monta kertaa. Sarjan sketsit ovat vaan hauskoja. Niina Lahtinen, Pirjo Heikkilä, Sanna Stellan, Krisse Salminen ovat loistavia näyttelijöitä. Lähestymistapa asioihin on hauska. Joskus hieman outo. Mutta naurattaa. Ainakin minua.

Järjestelin viikonloppuna myös kuvia. Kuten olen kertonut olin lokakuussa paljon reissun päällä. Siellä tuli otettua muutama kuva. Semmoinen muutama tuhat kappaletta. Jossain välissä jaettavaksi. Lisäilen kuvia jossain välissä tuonne kuvasivulle. Kerron kun olen  kerinnyt.

Kun selailin kuvia, totesin, että vielä löytyy muutama paikka, jossa tuli käydyksi mutta joista ei ole vielä kerrottu täällä blogissa. Niinpä keskiviikkona palataan vielä kerran lokakuuhun ja käydään muutama tuolloin vierailtu paikkakunta arvosteluineen läpi. Tulkaa tuolloin takaisin. Lupaan että joku loukkaantuu. Taas. Taas pitää pyytää anteeksi. Joltakulta. Joten nähdään.

Ai niin, anteeksi. Kaikilta.