29. marras, 2019

Pieniä paikkoja

Kastel Stari

11 - 17 C

Pilvistä, sade- ja ukkoskuuroja. Keltainen varoitus ukkosista.

 

Tämä on marraskuun viimeinen blogi, sunnuntainahan saa avata jo ensimmäisen luukun joulukalenterista. Pukin tuloon on enää reilut kolme viikkoa. Jännittää. Mitähän se tällä kertaa jättää tuomatta.

On aika lunastaa lupaukset. Olen pitkin viikkoa lupaillut paketoida lokakuun. Käydä vihdoin ja viimein viimeisetkin paikat läpi joissa tuli käytyä lokakuun roadtripeillä. Ne pienimmät. Ne, joihin kukaan ei koskaan eksy.

Unohdetaan turistikohteet, unohdetaan Dubrovnikit ja Splitit, unohdetaan jopa kotikaupunkini Kastela. Käydään paikoissa, jonne ei tehdä ryhmämatkoja. Jossa turistibussit ei välttämättä pysähtele. Luvassa on hengästyttävän pitkä ja puuduttava lista kohteista, joista suurimmasta osasta kukaan ei ole koskaan kuullutkaan. Mukana on, tietysti, myös minun näkemykset paikoista.

Heti alkuun rikotaan edellisessä kappaleessa annettu lupaus. Aloitetaan listaus kaupungista nimeltä Makarska, jonne tehdään ryhmämatkoja Suomesta. Miksipä ei tehtäisi. Kaunis pikku kaupunki, joka tarjoaa pitkän rantaviivan, kauniita rantabulevardeja ja viehättäviä pieniä kyliä Adrianmeren rannalla. Kahden kaupungissa viettämäni yön perusteella Makarska on mukavanoloinen paikka. Jopa lokakuussa. Saatan vain kuvitella menon ja melskeen kun siellä on turisteja. Vipinää ja vilskettä.

Eteenpäin. Olin saanut tyrmäävän etukäteisinfon Omikšesta, kaupungista, joka sijaitsee noin 25 kilometriä Splitistä etelään. Sen piti, saamani tiedon mukaan, olla ruma. Vaan kun siellä sijaitsee se kuuluisia kanjoni, pitihän se käydä tutkimassa. Eikä Omiš ole ruma. Se on pieni, joen halkoma kaupunki, jossa on kompakti vanha kaupunki ja omituinen hiekkaranta. Ranta muistuttaa, ainakin lokakuussa, enemmän asfaltoitua pihaa kuin hiekkarantaa. Kovaa, tiukkaa tummaa maata meren rannalla. Ei edes tuttua pikkukivirantaa joita nämä Kroatian uimarannat pääosin ovat.

Tässä välissä on pakko käväistä sisämaassa. Siellä on kaksi maininnan arvoista paikkaa. Joista toinen on Dugobabe. Siellä ei ole mitään. Ei myöskään mitään miksi sinne pitäisi mennä. Jotenkin vaan Dugobabe, on sympaattinen. Hassu. Jo nimenä. Siksi se pääsi listaukseen mukaan. Toinen kohde sisämaassa on vahva suositus. Kninin linnoitus. Menin sinne sattumalta ajatuksella että ’käydäänpä nopeasti kurkkaamassa mikä linna tuolla mäellä on.’ Kävin. En tosin nopeasti. Sillä linna, tai linnoitus, oli hieno, yllättävän suuri, tilava ja mielenkiintoinen. Kaiken lisäksi sieltä on hienot maisemat. Suosittelen. Varatkaa aikaa. Se kannattaa.

Takaisin rannikolle. Kaupunkiin nimeltä Starigrad jossa pötkötin yhden yön. Vieressä kun sijaitsee vuori nimeltä Veliki Alan (1.406 m) jonne kiipesin autolla. Itse kaupungista/kylästä, ei ole paljon sanottavana. Paitsi että siellä on Tommy -market jossa on kalliimmat hinnat kuin meidän kylän Tommyissa. Ja aibnb:n täydellisesti varustettu keittiö kattiloineen, pannuineen ja astioineen, sijaitsee ulkona parvekkeella liukuoven takana. Omituinen ratkaisu. Kiskaistaan tähän samaan syssyyn vielä Senj, rumin Kroatiassa näkemäni kaupunki. Rantakatu, joka samalla on valtatie, on vielä ihan ok, mutta vanha kaupunki on ruma. Todella ruma. Huonossa kunnossa, rapistunut, likainen ja sekava.

Kun reissaatte Adrianmeren rannikkoa pitkin, suosittelen vahvasti vierailemaan Krk -saarella. Pelkästään jo saarelle johtava silta on elämys. Itse en saarelle tällä kertaa ehtinyt, ehdin vain korkeapaikkakammoilemaan sillalla. Se on korkea. Aivan liian korkea minulle.

Seuraavaksi edessä oli Rijeka, Kroatian kolmanneksi suurin kaupunki. Tälle reissulle sitä ei ollut budjetoitu, joten nyt ei ollut aikaa pysähtyä. En siis kykene muodostamaan mielipidettä kaupungista, mieleen jäivät vain satama, nosturit ja keskustan kävelykatu. Lienee pakko palata joskus tutkimaan tarkemmin. Paremmalla ajalla. Ei ollut aikaa pysähtyä myöskään Rijekan naapurissa Opatijassa, silti paikka jätti miellyttävän vaikutelman. Jotenkin siistin oloinen pikkupaikka, kauniita rakennuksia, katuja ja bulevardeja. Ja kalliin näköisiä hotelleja ja kasinoita.

Opatijasta Istrian niemimaan halki Pulaan. Ja juu juu, taas ollaan turistikohteessa vaikka aluksi lupasin…. Pula on kaupunki. Kuuluisia historiallisia kohteita, näpsäkkä vanha kaupunki ja sekasortoinen liikenne. Paljon autoja, kaikki menossa jonnekin. Pysäköinti oli muuten ihan kohtuullisen hintaista, vaikka Renault oli parkissa aivan kuuluisan amfiteatterin vieressä kaupungin keskustassa. Matkabudjetti kesti hyvin pari-kolme tuntia parkkia.

Seuraavaksi vaihdetaan maata. Ennen rajaa todettakoon että olin ensimmäistä kertaa Istriassa, joka on Kroatian suosituin matkailukohde. Kuljetin lähinnä autoa ja koska oli lokakuu, niemimaa ei jättänyt minkäänlaisia extratunteita. Ei oikein edes fiiliksiä. Ei poseja eikä negoja. Pitänee palata joskus paremmalla ajalla tännekin. Tutkimaan. Fiilistelemään.

Seuraava maa. Slovenia. Jossa vietin yhden yön. Sloveniasta jäi mieleen, että mikään ei muuttunut kun ylitin rajan. Paitsi valuutta, joka oli euro. Hämmensi kun Lidlissä olikin yllättäen eurohinnat. Erikoismaininnan ansaitsee kaupunki nimeltä Koper, joka oli etukäteistiedustelussa tuomittu rumaksi satamakaupungiksi. Ja olihan siellä satama. Nostureita ja rumia aluksia. Siellä oli myös hissi, joka lähti satamasta ja nousi vanhaan kaupunkiin. Suoraan. Siis kun astut rumassa satamassa hissiin, astut siitä ulos viehättävään vanhaan kaupunkiin. Se oli hauskaa.

Slovenia oli pieni ja nopea. Äkkiä huomaisin olevani Italiassa. Jossa päätin ajaa moottoritietä. Se oli nelikaistainen, kaksi kaistaa tuonne, kaksi takaisin. Paitsi että se toinen kaista molempiin suuntiin oli rekkajono. Aivan täynnä rekkoja. Muu liikenne soljui vasenta kaistaa. Ihan vauhtia kyllä, vaan oli jotenkin jännää ajaa kymmeniä, jos ei satoja, kilometrejä jatkuvan rekkajonon vasemmalla puolella.

Takaisinpäin tulin pykälää pienempiä teitä. Eli runkoteitä. Tiet oli ihan ok, maisemat ei. Pohjois-Italia oli pienoinen pettymys. Se oli, lokakuussa, lättänä, harmaa, jotenkin vähän alakuloinen. Tämä ei koske Venetsiaa, tämä koskee lähinnä Italian maaseutua pohjoisessa. Tunnelma oli kuin Ylivieskassa marraskuussa. Tai no, ei nyt sentään ihan niin paha…..

Olipa se pläjäys. Piti miettiä ja koittaa palautella asioita. Vaan nyt lienee lokakuu vihdoin taputeltu. Todettakoon vielä lopuksi kuitenkin, että kun vanha sanonta lupaa matkailun avartavan, se tekee juuri sitä. Avaa silmiä. Antaa kokemuksia. Muistoja. Ehkä jopa näkemyksiä.

Kohta alkavassa joulukuussa on, onneksi, luvassa muutama reissu. Kalenterista löytyy tällä hetkellä ainakin Zagreb ja Dubrovnik. Pitää katsoa josko siihen vielä jotain kekkaisi lisää. Vaikka jouluksi. Tammikuu huilataan, helmikuussa olisi sitten, ainakin suunnitelmissa, vihdoin ja viimein reissu Suomeen. Ensimmäinen sellainen tänne muutettuani. Ensimmäinen lähes neljään vuoteen. Jännittää vähän jo nyt. Mahdanko osata enää edes kieltä….

Anteeksi blogin pituus. Oli vaan paljon asiaa. Onneksi edessä on viikonloppu jolloin lienee enemmän aikaa tankata juttujani. Koittakaa kestää. Ja viettäkää mukava viikonloppu. Nähdään maanantaina. Turistaan silloin jotain muuta. Aivan jotain muuta.

Hyvää viikonloppua.