6. joulu, 2019

Suomi 102

Kastel Stari

6 - 15 C

Enimmäkseen pilvistä, ukkosmyrskyjen mahdollisuus

 

Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi ja suomalaiset. Aloitetaan tämä juhlakirjoitus katsauksella historiaan.

Muutama vuosi(kymmen) sitten olin itsenäisyyspäivän iltana humalassa. Kännissä. Hyvin kännissä. Ajelin kavereiden kanssa autoradalla olohuoneessa, pelasin Stigan jääkiekkopeliä, poltin sikareita ja join liikaa. Aivan liikaa. Tuona päivänä, tuon päivän aamuna, olin pidellyt ihka ensimmäistä kertaa sylissäni juuri syntyneitä kaksoispoikia Helsingin Naistenklinikalla. Herrat A ja B olivat putkahtaneet maailmaa. Kun juhlia seuraavana aamuna koitin mennä sairaalaan, minut heitettiin poikien äidin toimesta ulos. Haisin kuulemma pahalta.

Tänään molemmat herrat elävät omaa elämäänsä, omien perheiden ja lapsiensa kanssa. Viettävät syntymäpäiviään. Oikein paljon onnea. Kummallekin. Sekä herra A:lle että herra B:lle.

Mietin kovasti mitä tänään kirjoittaisin. Mitä kertoisin itsenäisyydestä, miltä Suomen itsenäisyys ja itse Suomi juuri nyt tuntuu. Miten lähestyisin tänä vuonna suomalaisuuttani, olisiko minulla siihen oikeasti jotain uutta kulmaa. Totesin että ei. Ei ole. Kaikki on jo sanottu. Kun mikään ei ole muuttunut, paitsi blogin otsikko ’Suomi ysiysi’stä tämän päiväiseen ’Suomi 102’:een, kun pyörä on keksitty jo ajat sitten, niin eipä sitä tarvitse enää uudelleen keksiä. Eikä kirjoittaa. Niinpä päätin että lainailen edellisten vuosien itsenäisyyspäivien kirjoituksia. Niissä kun on sanottu kaikki mitä haluan sanoa. Ja copy-paste keksitty. Pääsyy on kuitenkin se, että laiskottaa. En jaksa alkaa tuottaa. Lainasin jopa tämän päiväisen blogikuvan edellisiltä vuosilta.   

Seuraavassa siis lainauksia suomalaisuudesta ja sen merkityksestä minulle. Kursivoidut kohdat ovat kopioitua, perusfontti tämän päivän tekstiä.

Suhteestani Suomeen, vanhaan kotimaahani:

”Olen havainnut ettei suhteeni kotimaahan ole, ainakaan vielä, muuttunut mitenkään. Suomi on edelleen Suomi ja seuraan maan tapahtumia aivan samalla intesiteetillä kuin tein aikoinani maassa asuessani.” (Kirjoitettu itsenäisyyspäivänä 2016). ”Kun Suomea tarkastelee ulkopuolelta uuden, ehkä hieman erilaisen kulttuurin keskeltä, niin se antaa uuden tulokulman asiaan. Edelleenkään Suomi ei esiinny minkäänlaisena ihanteellisina lintukotona jonne kaipaisin, mutta ei se myöskään esiinny maana jossa ei ole mitään hyvää jonne en enää ikinä voisi muuttavani. Uskoisin ajautuvani hiljalleen samaan muottiin mistä monet minua paljon pidempään Suomesta poissa asuneet ulkosuomalaiset kertovat. Kotimaasta muistetaan hyvät asiat, ne asiat joita kukin on pitänyt tärkeinä itselleen”. (2017). Suomi ja suomalaisuus ovat sinussa sisällä. Kaikkine hyvine ja huonoine puolineen. (2018).

Näin. Eipä paljon lisättävää. Eikä poisotettavaa. Allekirjoitan lauseet edelleen täysin. Siispä eteenpäin.

Mitä kaipaan Suomesta? Tämä näyttää olleen tapetilla vuonna 2017 koska kaikki seuraavat lainaukset ovat tuolta vuodelta.

Astiakuivauskaappia. Tuota suomalaiseksi mainittu keksintöä, vaikkakin ensimmäisen patentin kuivauskaapille sai jenkkiläinen Louise R. Krause vuonna 1932.  Lattialämmitys kylppärissä. Tiedän että moinen ylellisyys löytyy useasta kylppäristä jopa täällä Kroatiassa, mutta ei minun. Saunakulttuuri. En sinänsä kaipaa itse saunaa, mutta kaipaan sitä että kun asiat ovat riittävän sekaisin, riisutaan alasti ja mennään kuumaan koppiin puhumaan ne selviksi.  Suomalainen terveydenhoito…..pakko se on tunnustaa että hoito on ensiluokkaista. Ja ammattitaitoista.Ja tietysti kaipaa niitä kuivattuja herneitä siihen oikeaan hernekeittoon (2017).

Kaipauksen aiheet ovat pitkälti edelleen samat. Lattialämmityksen kaipuu tuntuu kasvavan vuosi vuodelta, alastomana kopissa istumisen kaipuu pienenevän. En ole koskaan ollut mikään varsinainen saunaihminen ja kun täällä ei, ilman erityisjärjestelyjä, saunomiseen juurikaan ole mahdollisuutta, olen luovuttanut. Jos joskus tulen käymään Suomessa, voin toki pistäytyä saunassa jos tilaisuus tulee. Jos ei, elämä jatkuu. En koe menettäneeni mitään.

Muutama kaipauksen aihe listauksesta toki puuttuu. Nopea lista; Prisman halpis lihapiirakat. Ne, joita saa kuusi muutamalla eurolla valmiiksi pakattuna muovipussissa. Fazerin sininen-keltainen. Suklaa, jossa on pähkinöitä maitosuklaan seassa. Karjalanpiirakka. Mieluummin perunapiirakka. HK:n Sininen. Ihan totta, minä kaipaan sitä. Oikeasti.   

Lopuksi ikuisuuskysymykseen. Mitä ne ulkomaalaiset meistä oikein ajattelee? Asiaa on mietitty. Ja kyselty kavereilta. Että minkälaisia me suomalaiset oikein ollaan.

Ensimmäisenä esille nousi, tietysti asiaankuuluvien tylsien ja tyhmien vitsien jälkeen, se että Suomessa on hieno ja puhdas luonto. Että maa on harvaan asuttu, järvien täplittämä maa, jossa on pimeää ja paljon lunta. Sauna ja Joulupukki mainittiin, muistipa joku jopa Nokian. Mika Hakkinen. Jari Litmanen. Ja tietysti sen, että Suomi sijaitsee Venäjän naapurissa itsenäisenä valtiona sodittuaan toisessa maailmansodassa, kuten sotiamme kutsuttiin, Neuvostoliiton kanssa. Kanadalaiset olivat sitä mieltä, että Suomessa pelataan maailman toiseksi parasta jääkiekkoa. Tietysti Kanadan jälkeen. (2017).

Suomi on pieni kansakunta ja se sijaitsee kaukana kaikesta pohjoisen pallonpuoliskon pussinperällä. Mikä aiheuttaa sen, että Suomesta ei tiedetä juuri mitään, sitä ei tunneta eikä siitä paljoa puhuta. Missään. Niinpä, vaikkapa täällä meidän seudulla on melko helppo olla suomalainen. Ihmisillä ei ole ennakko-odotuksia tai -asenteita siitä minkälainen sinun 'pitäisi olla' kun kerran olet suomalainen. Koska meitä ei oikein tunneta. (2018).

Juurikin noin. Suomi tunnetaan pienenä, kylmänä pohjoisena valtiona, josta kukaan ei tiedä mitään. Joku muistaa urheilijat, joku toinen saattaa muistaa Karita Mattilan, Pisa -tutkimuksen tai Daruden. Siinäpä se. Niin ja Joulupukin. Tietysti.  

Semmoinen pläjäys sitten. Historian havinaa. Tai ainakin copy-pastea.

Haluan toivottaa kaikille oikein hyvää itsenäisyyspäivää. Olkaa ylpeitä suomalaisuudestanne. Siitä kun on, ihan oikeasti, syytä olla ylpeä. Minä lähden odottamaan itsenäisyyspäivän paraatia ja kylmiä väreitä kun orkesteri aloittaa Jääkärinmarssin. Se vaan on niin ylväs. Odotan alkuperäistä Tuntematonta Sotilasta Yle Teemalta kello 12.00 ja seuraan lopuksi kättelymaratonia linnasta illalla. Peruspäivä siis. Kippis. Ja onnea Suomi.