9. joulu, 2019

Pääkaupunki

Kastel Stari

11 - 15 C

Pilvistä, vesisadetta. Keltainen varoitus tuulesta

 

Sehän on yleisesti tiedossa että suomalaiset istuvat tuppisuina bussissa, eivät juurikaan katsele kanssamatkustajiaan, juttelusta nyt puhumattakaan. Kännyköitäkin räpläävät koska ovat niin kauhean epäsosiaalisia. Voin kertoa, että meno on täsmälleen samankaltaista dalmatialaisessa aamubussissa. Ei puheensorina pahemmin pulppua eikä sitä naapuria ihan kauheasti vilkuilla. Matka taittuu kivikasvoisen hiljaisena, taittui ainakin lauantaiaamuna kello 06.30 aamubussilla, jolla reissasin Splitiin. Edessä pikainen viikonloppuvierailu pääkaupunki Zagrebissa. Lauantaina sinne, sunnuntaina takaisin. Tämä blogi kertoo tuosta reissusta. Kaiken.

Juuri nyt kun tuo lause luettiin tietyissä piireissä pääkaupungissa, liike pysähtyi, katse lasittui ja mitä ikinä kädessä olikin, tippui lattialle. Meinaako se oikeasti kirjoittaa ihan kaiken kaikesta mitä viikonloppuna tapahtui? Kääk!

Ennen kuin ryhdytään paljasteluhommiin, matkustetaan vähän lisää bussilla. Kaukosellaisella. Olen, kun olette kyselleet, suosittanut linja-autojen käyttöä jos täällä pitää siirtyä pidempää matkaa paikasta A vaikkapa paikkaan B. Monestakin eri syystä. Nyt en ole enää ihan niin varma. Seuraa bussikokemuksia, kaukosellaisia.

Olin hankkinut liput linja-autoon netistä. Koska se on helppoa. Enkä oikeasti tiedä mistä niitä muuten edes saa. Ehkä linja-autoasemalta, nyt siis netistä. Eikä ole kallista. Meno Split-Zagreb 135 kunaa (18.50€), paluu 155 kunaa (21€). Etäisyyttä on kuitenkin nelisen sataa kilometriä. Molempiin suuntiin. Miksi eri hinta? En tiedä. Ehkä koska eri yhtiö.

Ostin nopean linjan liput. Ilman pysähdyksiä. Että kun Splitissä päästään tien päälle, seuraavan kerran pysähdytään Zagrebissa. Ja niin alkoi retki. Todettakoon tähän väliin, että kalusto kumpaakin suuntaan oli ensiluokkaista. Bussit olivat nykyaikaisia, siistejä ja ylöspäin mennessä varustettu jopa ilmaisella wifillä. Paluussa ei nettiyhteyttä ollut.

Lähdöt tapahtuivat ajoissa. Lähes. Molemmissa oli pientä säätöä paikkojen kanssa, internetliput kun eivät oikeuta paikkavaraukseen. Lipussa lukee vain mille paikoille saa istua. Pikkaisen piti säätää että sai pidetyksi paikkansa, mutta kun näytteli tyhmää, joka ei osaa kieliä, homma pelitti. Kroaatit riitelivät lähinnä keskenään. Omista paikoistaan.

Matka oli varattu siis non-stoppina, reissuna ilman pysähdyksiä. Kun sitten lähdimme Splitistä, ensimmäinen stoppi oli ensimmäisellä bussipysäkillä. Sen jälkeen vielä ennen moottoritietä kolme lisää. Kyytiin nousi aina lisää porukkaa. Milloin mistäkin kaupan pihasta tai risteyksestä. Paluussa pysähdyksiä juuri ennen Splitiin saapumista oli saman verran. Että se siitä non-stopista. Kaiken lisäksi menomatkalla, ajettuamme noin tunnin moottoritietä, bussi kaarsi siltä pois. Kävimme Skradin nimisessä pikkukaupungissa, koska sieltä kyytiin nousi yksi (1) ihminen. Koukkaus kesti kaikkineen ehkä noin 20 minuuttia. Paluussa oli oma koukkaus, tällä kertaa Gospić -nimiseen kaupunkiin. Se veikin sitten lähes 40 minuuttia. Sieltä saatiin bussiin, joka oli jo valmiiksi aivan täynnä, kaksi tyyppiä. Jotka istutettiin kuskin taakse jonkinlaisille extrapenkeille.

Paluussa pysähdyttiin toki vielä kolmasti. Ensin pikkutytön piti päästä pissalle, niinpä bussi parkkiin moottoritien pientareelle. Seuraavaksi pappi, tai ainakin tyyppi papin kaavussa, kävi juttelemassa kuskille ja bussi pysähtyi. Pappi poistui kyydistä moottoritien levähdyspaikalla. Miksi, en tiedä. Ehkä oli raukka eksynyt. Menossa väärään suuntaan. Tai väärään kirkkoon.

Aikataulut eivät, ylläri pylläri, oikein pitäneet. Mennessä myöhästyimme 30 minuuttia, koska Skradin, paluussa sitten jo reilut 1,5 tuntia. Opetus lienee, että kun suunnittelette matkaa bussilla Kroatiassa, älkää suunnitelko liian tiukalla aikataululla. Kannattaa varata ilmoitettuun saapumisaikaan kevyesti 2-3 tuntia extraa, varsinkin jos on jonkinlainen jatkoyhteys. Tuolloin kaiken järjen mukaan teidän pitäisi olla kyllä perillä. Tai sitten ei. Kroatialaisesta järjestä kun aina voi mennä ihan takuuseen. Vara ei venettä, eikä aikatauluja, kuitenkaan kaada. Kannattaa varata aikaa. Jopa varosellaista.

Entä itse Zagreb? Se oli suuri, kylmä ja sumuinen. Myös kaunis. Erittäin kaunis. Koko keskikaupunki oli koristeltu, oli valoja, oli pieniä kojuja, oli jouluista tunnelmaa, glögiä, makkaraa ja tonttuja. Aivan älyttömästi ihmisiä. Jopa liikaa. Vaan jos reissu on suuntautumassa edes vähän tännepäin joulukuussa, Zagrebin joulutori, tai itseasiassa koko kaupunki, kannattaa käydä kokemassa. Olin itse ihka ensimmäistä kertaa paikalla niin että näin koko komeuden iltavalossa ja olen vieläkin hieman mykistynyt. En todennäköisesti ole koskaan nähnyt mitään noin hienoa kun puhutaan kollegiaalisesta joulusta, joulukaduista ja/tai -kaupungeista. En ihmettele yhtään, että tuo tori Zagrebissa on valittu kolme vuotta putkeen Euroopan parhaaksi joulutoriksi. Tänä vuonna se ei saanut enää osallistua äänestykseen koska tuo kolmen vuoden voittoputki.

Zagreb oli myös lauma suomalaisia. Oli meteliä, naurua, oli ’muutama’ drinksu, äärimmäisen huonoa huumoria ja yhteislaulua suomalaisen musiikin tahtiin. Varsinainen syy reissulleni kun oli Kroatian suomalaisten pikkujoulut. Yksi keskustan kävelykatujen terasseista täyttyi maassa asuvista heimoveljistä sekä parista kroaatista, joilla on jonkinlainen yhteys Suomeen. Voin kertoa, että muutama pää kääntyi kun ihmiset, jotka olivat viattomina lähteneet nauttimaan joulutorista, ohittivat terassin ja sieltä kaikui Zagrebin yöhön Aikuinen nainen parinkymmenen suomalaisen muodostaman sekakuoron yhteislauluesityksenä. Saattoi olla lievästi sanottuna hämmentävää paikallisille.

Lopuksi. Sanovat että pääkaupunki on kallis paikka. Ei pidä paikkaansa. Ei ainakaan kaikilta osin. Minut vietiin lauantai-iltana syömään Nokturno -nimiseen ravintolaan aivan kaupungin keskustassa, kävelykatualueella. Luulisi että jo sijainnista johtuen hinnat ovat pilvissä. Varsinkin kun kaupungissa on ziljoona ihmistä koska joulutori. Vaan ei. Eipä olleet. Hinnat olivat, yllättävää kyllä, jopa edullisemmat kuin meidän kylän rantakadun ravintoloissa. Oluttuoppi-indeksi kertoi, että Nocturessa 0,5 maksoi 16 kunaa, meidän rannalla talviaikaan yleisesti 17 kunaa. Pizza Zagrebissa alle 50 kunaa, meillä haarukassa 45-70 kunaa hieman paikasta ja pizzasta riippuen. Eipä siis ihme, että Nocturessa oli syömässä todella paljon paikallisia teinejä. Koska edullisuus. Sitä paitsi ruoka, ja palvelu, oli hyvää. Etten sanoisi jopa erinomaista. 

Näin tälle päivälle. On mukava miettiä, että pääkaupunkilaiset ovat joutuneet lukemaan tänne asti alussa uhkailtuja paljastuksia peläten ja sitten niitä ei tulekaan. Ainakaan tänään. Ehkä ne tulevat vasta keskiviikkona. On siis pakko tulla takaisin, sillä silloin saatetaan kertoa likaisimmat yksityiskohdat kaikesta. Niin kuin vaikka pariutumisriiteistä pääkaupungissa. Ja paljosta muusta. Jos siis haluat lukea suomalaiselämän pimeästä puolesta Kroatian pääkaupungissa, kannattaa klikata takaisin keskiviikkona. Nähdään tuolloin.