13. joulu, 2019

Tip-tap

Kastel Stari

6 - 13 C

Vaihtelevaa pilvisyyttä, sadekuuroja. Oranssi varoitus sateesta, keltainen varoitus tuulesta.

 

Blogista tulee tänään lyhyt ja napakka. Täällä kun ei ole tapahtunut mitään, ei missään eikä milloinkaan. Vallitsee talvinen hiljaiselo. On aikaa tarkkailla ympäristöä.

Tänään on perjantai ja kolmastoista päivä. Joidenkin mielestä suuri epäonnen päivä. En ole mielestäni taikauskoinen, silti näemmä kirjoitan yksittäisestä päivästä, perjantaista tällä kertaa, koska se sattuu osumaan jollekin päivänumerolle. Kuten tänään numerolle 13. Kolmastoista päivä ei ole minulle henkilökohtaisesti minkään tasoinen epäonnenpäivä, olen yksinkertaisesti vain päättänyt sen olevan päinvastainen, päättänyt sen olevan onnenpäivä. Tai tarkemmin, ihan tavallinen päivä. Olenhan jopa syntynyt kyseisenä päivä. Joka ei tuolloin, muutama vuosi sitten, kuitenkaan sattunut olemaan perjantai. Sattui olemaan tiistai. Joten eiköhän vietetä oikeinkin onnellinen perjantai. Vaikka se kolmastoista päivä sattuukin olemaan.

Päivistä puheenollen, parin viikon päästä on sitten se erään tyypin syntymäpäiväjuhla. Joulu. Minulle se tarkoittaa neljättä joulua palmun alla ja, jälleen kerran, joulua yksin. Edellisinä vuosina olen toki käynyt Joulupäivänä, joka täällä on siis se varsinainen juhlapäivä, syömässä jouluaterian kavereiden luona. Tälle vuodelle ei kutsua ole kuulunut, ei ainakaan vielä. Ehkä menen johonkin fast food -paikkaan vetämään jouluisen pizzan.  

Koska aaton ateria kuuluu suomalaiseen perinteeseen, tulen nauttimaan oman jouluaterian 24. päivä. Hieman sovelletun sellaisen, sillä aivan kaikkia jouluisia tuotteita, niitä mihin Suomessa ehdin tottua, ei täältä löydy. Kuten kinkkua. Suolattua porsaan potkaa ei, ainakaan meidän kylällä, myydä.

Viime vuonna oletin saavani ihka oikean kinkun, tai ainakin oikean osan possusta. Pääseväni suolaamaan sen ennen uuniin laittoa ja nauttimaan sinappihunnutettua herkkua. Paikallinen kaverini kertoi sukulaisensa teurastavan possunsa jouluksi ja voisi kuulemma toimittaa minulle kinkun. Porsaan potkan. Että kuinka suuri kimpale laitetaan?

Tilasin kolme-neljä kiloa. Odottelin. Kun liha vihdoin saapui, se oli kyllä possua, mutta perinteinen dalmatialainen ilmakuivattu kinkku. Joka ei suomalaista perinteistä joulukinkkua ole nähnytkään. Tuskin se oli edes potkaa. Nautin sitten viime vuoden aattoaterialla ilmakuivattua, savustettua possua. Itse asiassa nautin sitä hyvinkin pitkälle seuraavalla vuodelle, sillä nelisen kiloa ilmakuivattua lihaa on paljon. Alkoi tulla korvista ulos joskus puolessa välissä tammikuuta. Tälle vuodelle olen saanut muutaman vinkin josta porsaan potkaa voisi kysellä. Meidän kylän lihakaupat/teurastajat ja Intersparin lihatiski tulevat saamaan asiakkaan ensi viikolla. Ehtisi vielä suolaamaankin.

Toinen projekti. Imelletetty perunalaatikko. Yritin sitä jo viime vuonna, vaan ei se oikein lähtenyt. Ei tullut imellettyä. Ei tullut edes laatikkoa. Tuli uunissa paistettua, hieman makeahkoa, perunamuussia. Toimi silti ihan kohtuullisesti tuon savustetun ilmakuivatun kinkun kyljessä. Tänä vuonna uudella innolla. Josko vaikka nyt. Sillä eihän joulupöytä muita laatikoita kaipaa. Ei lanttua eikä varsinkaan porkkanaa. Mitä niitä nyt on.

Ja juu, ei kalkkunaa. Vaikka niitä myydään ihan joka paikassa. Eikä tarvitsisi kipuilla kinkun kanssa. Ei. Jos haluan syödä kanaa, voin syödä sitä ihan milloin tahansa. Suolattua, uunissa pitkään muhinutta possunpotkaa en. Sitä paitsi löysin vihdoin sinapin jota voi syödä. Päätin kokeilla eräänä päivänä Heinzin sinappia ja sehän maistui aivan sinapilta. Toisin kun kroatialaiset. Niitä kun ei voi syödä. Ei ainakaan sinappina.

Kuten maanantaina kirjoitin, kävin viime viikonloppuna kokemassa Zagrebin joulutorin. Se oli sanalla sanoen upea. Mahtava. Uskomattoman hieno. Nyt alkavana viikonloppuna on tarkoitus tutustua lähialueen tarjontaan. Tänään olisi tarkoitus käväistä Splitin torilla. Ennakko-odotukset eivät ole pilvissä sillä Splitin ulkomaalaisten keskustelupalstoilla on useampikin kaupungissa asuva ulkkari ihmetellyt että mitä ihmettä torille on oikein tapahtunut. On kuulemma hyvinkin vaatimaton tekele tällä kertaa. Saapas nähdä.

Huomenna lauantaina vuorossa on meidän oma joulutori, joka jostain ihmeen syystä on siirretty meidän kylän, Kastel Starin, keskustorilta naapurikylän puistoon. Sinne on hirmuinen, jopa parin-kolmen kilometrin, matka. Vaan pitäähän siellä(kin) käväistä. Tossua toisen eteen vaan. Reippaasti. Varsinkin kun torilla esiintyy Crvena Jabuke -yhtye. Ainoa kroatialainen orkesteri jonka CD:n omistan. Siis aivan fyysisen levyn. Sain sen joskus aikoinaan joltakulta syntymäpäivälahjaksi. Ja onhan se. Poppia. Omituisella kielellä laulettua poppia.  

Torivierailut tapahtuvat sillä varauksella, että sade loppuu. Sillä meillä sataa. Tietysti. Meillä satoi eilen, meillä sataa tänään ja jos vanhat merkit pitävät paikkansa, meillä sataa huomenna. Toivottavasti olen väärässä. Jotta pääsen liikkeelle. 

Tulipas tästä päivästä jouluinen. Ja miksipä ei. Varsinkin kun posti-Patekin toimitti ensimmäisen joulukortin eilen. Sieltä se joulu jolkottelee. Vaikka en vielä ole Sladen Merry X-mas Everybody -kappaletta kuunnellutkaan. Ilman sitähän ei joulua tule. Ai niin, jos pidätte hyvästä musiikista, kaivakaapa kuunteluun erittäin hyvän ystäväni, Robbie Williamsin, swing versio tuosta kappaleesta. Se on hieno.

Maanantaina jatketaan. Uusilla aiheilla. Tuolloin on luvassa ainakin joulutorien makkara- ja hodariarvostelut. Vertailu Zagrebin makkaroihin.

Oikein hyvää viikonloppua ihan jokaiselle. Pitäkää toisistanne huolta. Nähdään maanantaina.