20. joulu, 2019

Uuden elämän alku

Kastel Stari

14 - 16 C

Pilvistä ja vesisadetta. Keltainen varoitus tuulesta.

 

Tasan neljä vuotta sitten tänä päivänä, 20.12.2015, elämäni sai uuden suunnan. Tuolloin postiluukusta kolahti kirje eteisen lattialle. Lattialle kolahti päätös sairauseläkkeestäni. Muistan vieläkin tunteen kun avasin kirjettä. Minullahan ei ollut mitään tietoa mitä vakuutuslääkärit suuressa viisaudessaan olivat päättäneet. Olisinko heidän mielestään ’riittävän’ sairas? Tyypit, joita en ollut koskaan edes tavannut, olivat tehneet päätöksen tulevaisuudestani. Se tulevaisuus oli sananmukaisesti kädessäni. Siinä kirjekuoressa.

Lääkäri, joka oli tehnyt aloitteen sairauseläkkeestäni, kertoi että sairauteeni pohjautuvia anomuksia eläkkeestä joudutaan tekemään normaalisti keskimäärin viisi kertaa ennen eläkepäätöstä. Mutta koitetaan. Jos tällä kertaa eri mene läpi, kokeillaan sitten vuoden päästä uudestaan. Todettakoon tähän väliin, että minä olin sairas, ihan oikeasti sairas. Olin tuolloin ollut jo neljä vuotta määräaikaisella kuntoutustuella, toiselta nimeltään määräaikaisella sairauseläkkeellä. Eikä se tuntunut yhtään hyvältä.

Avasin kirjeen. Saattaa olla, että kädet tärisivät ihan vähän. Jouduin lukemaan tekstin kolmeen kertaan. Soittamaan parhaille kavereille, joita minulla tuolloin vielä oli. Kysymään että mitä tässä lukee? Olenko oikeasti ymmärtänyt asian oikein? Lukeeko tässä todellakin näin? Kuulemma luki ja olin ymmärtänyt asian oikein. Minä olin riittävän sairas. Olin eläkeläinen. Ei enää töitä. Ikinä. Minä olin vapaa. Yhdellä kirjeellä, yhdellä päätöksellä. Tunne oli huumaavaa. Minulle oli avautunut aivan uusi ovi. Uusi elämä. Saattaa olla että eräänlainen paranemiseni alkoi juuri tuosta hetkestä.

Jo kauan ennen sairastumistani minulla oli ollut, tuolloin vielä kaukaisena, haaveena että jos ikinä pääsen eläkkeelle, muutan jonnekin lämpimään. Ihan vaan koska se on mahdollista. Halusin kokea vielä jotain uutta. Saada uusia kokemuksia. Nyt se mahdollisuus oli kopsahtanut eteisen lattialle. Etuajassa. Lähes pyytämättä ja yllättäen.

Alkoi touhu. Konsultointi terveydenhoitohenkilöstön kanssa. Mitä mieltä he ovat muutostani? Olisiko siinä sairauteni kannalta riskejä, ja jos, niin mitä? Voiko niihin varautua, voiko ne taklata? Alkoi kohdemaiden etsintä ja vertailu. Toimiiko sairaudenhoito, onko lääkkeitä saatavilla, mitä minun pitää tehdä saadakseni tarvitsemani lääkkeet? Alkoi taloudellisten seikkojen pähkäily. Onko minulla varaa? Saanko eläkkeen kohdemaahan? Mitä se edellyttää? Onko siinä riskejä? Mitä eläminen maksaa? Vuokrat, sähköt, lääkkeet, yleinen hintataso. Infran toimivuus. Rakentelin excel -taulukoita päästäkseni vertailemaan vaihtoehtoja. Surffailin netissä. Lueskelin keskustelupalstoja. Kyselin. Ihmettelin. Unelmoin. Mietin. Haaveilin.

Kun vihreä valo sitten oli loipottanut joka suunnasta, tietoja kertynyt ja kun päätös kohdemaasta oli tehty, piti ostaa auto. Vuokrata asunto. Järjestää siirtyminen Suomesta Kroatiaan. Myydä irtain omaisuus. Hoitaa Rockyn rokotukset. Kertoa hänelle että nyt iskä ja Rocky muuttaa. Taas. Että nyt mennään ensin laivalle, sitten ajetaan tosi pitkään ja tullaan uuteen kotiin. Uuteen maahan. Rocky ymmärsi. Ja oli mukana. Antoi tukensa. Isin poika. Minulla on ikävä.

Keväällä 2015 suunnittelin siis loppuelämäni. Koska se oli edessä. Aivan uudelta pohjalta. Aivan uudessa tilanteessa. Jännitti. Mietitty. Odotin että pääsen liikkeelle. Odotin mitä tulevaisuudella on tarjottavana. Voin rehellisesti sanoa, että tuo kevät -15 oli yksi elämäni parhaita keväitä ikinä. Olin kiireinen, jouduin tekemään hommia ja jännitti ihan törkeästi mutta kaiken pohjalla oli se että olen astumassa aivan uuteen maailmaan. Uuteen elämään. Odotin malttamattomana toukokuuta jonka olin päättänyt olevan lähtöaika.

Nyt olen elänyt kohta neljä vuotta uutta elämääni. Että kannattiko? Oliko päätös lähteä oikea? Toteutuivatko haaveet? Vastaako elämä uudessa ympäristössä ja kulttuurissa sitä mistä haaveilin? Kuvitelmia? Toiveita?

Vastaus lyhyesti on että kyllä. Kyllä kannatti. Suuressa kuvassa kannatti todellakin. Olen saanut tästä reissusta sen mitä haaveilin, olen saanut eräällä tavalla uuden lähdön elämään, kenties jopa uuden elämän, ainakin olen saanut kosolti uusia mahdollisuuksia. Kun ympäristö on muuttunut, kun kulttuuri ympärilläni on muuttunut, on oma suhtautumiseni elämään muuttunut. Olen oppinut elämään rennommin, vapaammin, olen oppinut näkemään asioita eri kantilta. Olen oppinut nauttimaan aivan uusista asioista. Myös niistä pienistä. Vaikka en tule koskaan paranemaan sairaudestani, voin nykyään paremmin. Paljon paremmin.

Matkalla on ollut takapakkeja. Niitä on ollut ihan yleisesti elämän, sopeutumisen ja sairauden kanssa. On ollut hetkiä kun olen ihan aidosti miettinyt että mitä ihmettä minä täällä oikein teen. Onko tässä oikeasti yhtään mitään järkeä. Että olisiko jossain, vaikka Suomessa, sittenkin parempi. Lopulta, verrattain syvienkin alhojen jälkeen, olen kuitenkin tullut aina, ainakin tähän asti, siihen tulokseen, että muutto on ollut yksi elämäni parhaita päätöksiä. Jotain mitä minun pitikin tehdä ihan oman itseni takia.

Viihdyn oikein hyvin täällä. Vaikka toki aina välillä vähän kiristelee. Vaan niin se kiristelisi ihan missä tahansa. Mutta silti, en edelleenkään ole, enkä voi olla, satavarma siitä että onko tämä nykyinen kotimaani loppusijoituspaikka juuri minulle. Tulenko asumaan Kroatiassa lopun ikääni? En minä tiedä. En todellakaan tiedä. Kun on avannut Pandoran lippaan, kun on kerran kokenut sen buustin mitä tuolla edellä kuvattu muuton suunnittelu, itse muutto ja asettuminen uuteen ympäristöön antaa, sen haluaa kokea joskus uudestaan. Varsinkin kun ensimmäisellä kerralla kaikki meni vähintäänkin tyydyttävästi, ellei peräti hyvin. Lienee siis parempi olla sanomatta että ei enää koskaan. Se saattaa hyvinkin olla että vuoden päästä naputtelen tätä vuosikatsausta aivan jossain muulla. Tai sitten en. Ikinä ei voi tietää.

Näin tälle päivälle kun jouluun ei ole enää kuin neljä yötä. Palaan vielä ennen sitä maanantaina 23.12. linjoille. Toivotellaan tuolloin hyvät joulut. Muistakaapa olla vielä hetken kiltisti sillä tontut kurkkivat yhä. Nyt oikein hyvää viikonloppua. Nähdään maanantaina.