3. tammi, 2020

Uusia portaita

Kastel Stari

6 - 15 C

Enimmäkseen aurinkoista

 

Se oli sitten semmoinen vuodenvaihto. Oli vähän ’töitä’, oli hyvää ruokaa ja erinomaisen hyvää seuraa, kuunneltiin hyviä tuloksia ja uutisia, vastaanotettiin palkintoja puskista ja saatiin ideoita tulevaisuutta silmällä pitäen. Jossain välissä leikittiin julkkista. Kaikenlaista sitä sattuukin kun uskaltautuu pois kotoaan turistiksi. Vaikkapa eteläiseen Dalmatiaan Dubrovnikiin.

Aloitetaan läpikäymällä perusuudenvuodenjuhlinta. Eli miten vuosi vaihdettiin Dubrovnikissa? Noin niin kuin turistin silmin. Kaupungin keskusta, vanha kaupunki, oli sonnustautunut parhaimpiinsa. Oli jos jonkinlaista jouluvaloa, nallea ja joulupukkia. Keskuskadulla kroatialaiseen tapaan juomia ja pikku naposteltavaa tarjoavia pieniä kojuja, torilla suuri lava jossa aattona ensin iltapäivästä ohjelmaa lapsille maan tunnettujen esiintyjien toimesta, illemmalla sitten pop- ja rockorkestereita. Lienevät suosittuja vaan enhän minä niitä tunnistanut. Jotain paikallisia anttituiskuja ja kaijakoita. Hyvin vetivät, äänentoisto, valot ja koko setuppi oli todella kohdillaan.

Puolilta öin ilotulitettiin. Oikein kunnolla. Seurasin spektaakkelia hieman keskustan ulkopuolelta vuoren rinteeltä ja näytti että vanhasta kaupungissa louskutettiin taivaalle tavaraa huolella. Oli komeaa katsottavaa. Ja mahdotonta valokuvata. Ainakin minun taidoilla.

Uudenvuoden päivänä Dubrovnikin kaupunki tarjosi sitten kaikille paikalle kykeneville ostereita ja kuohuviiniä. Ihmisiä, mereneläviä ja skumppaa oli paljon. Todella paljon. Ne tosin loppuivat kesken. Siis syötävät. Lavalla Dubrovnikin sinfoniaorkesteri veteli samaa ohjelmistoa kuin Wienin kuuluisat filharmonikot vetävät telkkarissa jokainen uudenvuodenpäivä. Meno oli mukavan leppoisa ja letkeä.

Tämä vuodenvaihteen juhlinta tuli vähän niin kuin bonuksena kotimaan matkailun päälle. Varsinainen syy, joka minut tällä kertaa Dubrovnikiin vei, oli Naistenpankin Kävele Naiselle Ammatti -hyväntekeväisyystapahtuma, josta olen kirjoitellut aiemminkin. Nyt oli viime syksyn tapahtuman purku- ja ensi syksyn kävelyn suunnittelupalaveri. Samalla palkittiin ihmisiä. Ja kerrottiin tuloksista.

Kävele Naiselle Ammatti -kävelytapahtuma vietti 10 -vuotisjuhlia vuonna 2019. Syksyn kävely oli siis juhlakävely, johon panostettiin joka puolella pikkaisen enemmän. Oli hienoa kuulla, että Dubrovnikin tapahtuma, jota olen pienellä, hyvin pienellä, osuudella ollut mukana tekemässä, oli juhlavuoden eniten lahjoituseuroja tuottanut tapahtuma kaikista 106 paikkakunnasta joilla syyskuussa käveltiin. Ja koska näin oli, Dubrovnikin pääorganisaattori, Victoria Orgesta palkittiin ’Vuoden Naisena’ Naistenpankin organisaatiossa. Tuli stipendiä, tuli esitelmäkiertue Suomessa, tuli mainetta ja kunniaa. Dubrovnik voitti lahjoitusten määrän lisäksi pari muutakin kilpailua, mm. parhaan tapahtumista otetun valokuvan kisan. Sponsori lahjoitti stipendin. Minulle! Kiitos siitä. Tämä oli juuri tuo alussa mainittu palkinto suoraan puskista. En todellakaan osannut odottaa mitään tälläista. Kuva on muuten tuo tämänpäiväinen blogikuva. Pitänee varmaan lisätä tuonne esittelysivulle ’palkittu valokuvaaja’ -teksti.…

Uutenavuotena sain myös sen oman 15 minuuttia julkisuudessa. Taas kerran. Ensin haastattelu Dubrovnikin paikallistelevisioon livenä. Alive from Christmas market. Haastattelija kävi läpi ne perinteiset. Mikä sai sinut tulemaan Kroatiaan, Dubrovnikiin, mitä pidät maasta/kaupungista, miten vietät uuttavuotta, mitä pidät Dubrovnikin juhlista, miten juhlinta Kroatiassa eroaa juhlinnasta Suomesta? Perussettiä. Tämä siis aattona. Uudenvuodenpäivän höpisin vielä livenä Radio Suomeen Sanna Pirkkalaisen kanssa siitä miten vuosi täällä vaihtui. Ja miten juuri alkanut Kroatian EUn puheenjohtajuus täällä näkyy. Se ei muuten näy. Ei mitenkään.

Oma henkilökohtainen 2020 alkoi näin sangen vauhdikkaasti. Ja verrattain julkisesti. Tästä on hyvä ponnistaa kohti alkanutta vuotta.

Sitten niistä ideoista joista tuolla alussa mainitsin. Tulevaisuudesta. Kuten blogia lukeneet tietävät, minulle iskee ajoittain, yleensä synkimpinä talvikuukausina, ajatuksia että mitä ihmettä minä täällä teen. Onko nykyinen asuinpaikkani Kaštel Stari juuri paikka missä haluan elää? Olisiko jossain jotain mukavampaa? Jotain kivampaa? Viihtyisinkö jossain muualla paremmin? Mitäpä sitten jos kuitenkin…..? Jonnekin?

Kun tähän, sangen pehmeään ja herkkään, maaperään tehdään sitten ehdotuksia Dubrovnikiin muuttamisesta, kerrotaan että asunto järjestyy, lupaillaan jopa hieman mahdollista yhteistyötä ihan oikean kuvaajan kanssa, silloin liikutaan heikoilla jäillä. Heikolla sen takia, että ajatus jää kytemään. Ja kasvaa. Varsinkin kun on juuri viettänyt aivan mahtavan vuodenvaihteen kaupungissa. Että miksipä ei. Tuotahan voi ajatella. Miettiä. Suunnitella. Varsinkin kun Dubrossa olisi ystäväpiirikin valmiina, se täällä Kastelassa kun on päässyt hieman harvenemaan. Ihmiset ovat muuttaneet pois. Olisiko oma muutto jälleen kerran se uusi alku? Uusi alku uuden alun sisällä, sillä se minun varsinainen, alkuperäinen uusi alku osui siihen kun nelisen vuotta sitten kannoin kamani Suomesta Kroatiaan. Silloin koin olevan jonkun aivan uuden ensimmäisellä portaalla. Nyt edessä voisi siis olla pienempi uusi aloitus. Uusi ensimmäinen porras. En tiedä, paljon roikkuu asioita vielä ilmassa, mutta ajatus kyllä kiihottaa. Kiihottaa kovasti. Lupaan pitää teidät ajantasalla mitä tapahtuu. Jos tapahtuu.

Näin tänään, vuoden ensimmäisessä blogissa. Maanantaina jatketaan normiaiheilla kunhan ollaan saatu tämä juhlakausi pakettiin. Paitsi että maanantainahan taitaa olla vielä joku juhlapyhä, eikös tuolloin ole juuri päivä jolloin se olohuoneen nurkassa möllöttänyt ja kaikki neulasensa siihen jo ajat sitten pudottanut puu heitetään mäkeen? Ja ortodokseilla on joulu. Taitaa olla loppiainen siis. Vaan ei haittaa. Koitetaan kasata jotain juttuja lepopäivän ratoksi. Ainakin niille, joille loppiainen on lepopäivä. Nähdään siis silloin!